Reetta Räty kirjoitti Hesariin pari päivää sitten kiinnostavan kolumnin siitä, miten esimiestyötä ja hallintoa ei nähdä ”oikeina töinä”. Esimiestyöhön menee vastuun vuoksi paljon aikaa, ihmisiin eli siihen varsinaiseen johtamiseen enemmän. Toisin kuin Rätyä, minua ei kiinnosta se, miten ”pomot viihtyvät työssään parhaiten, jos he oppivat pitämään esimiestyötä oikeana työnä”. Minua kiinnostaa, miksi ja miten me valitsemme esimiesasemaan ihmisiä, jotka eivät lähtökohtaisesti pidä esimiestyötä oikeana työnä. Huonoista johtajista lässyttäminen on juuri sitä, lässyttämistä, niin kauan kun emme kykene pureutumaan turhautumisen alkulähteeseen: miten meidän tulisi muuttaa johtajien valintatapaa, jotta rekrytoinnit tuottaisivat paremman tuloksen.
Lässyttämisestä pääsemmekin jouhevasti Rädyn kolumnin toiseen pointtiin: kokouksissa istuminen on tehotonta hallintomättöä, joka estää oikean työn tekemisen. Haittaa. Rasittaa.
Suhtautumiseni tähän hallintotyöhön turhautumiseen sekä yliopistolla että muussa yhteiskunnassa on armoton: lopettakaa valittaminen. Tehkää paremmin. Vaatikaa enemmän.
Ongelma on tämä.
Samaan aikaan ei voi olla olemassa demokraattista ja yhteisöllistä organisaatiota ja asiantuntijatyöhön keskittyvää työntekijäpoolia. Ne rajaavat kategorisesti toisensa ulos. Kyllä yrityksiin, kuntiin, valtiolle ja yliopistoihin voidaan palkata lisää virkamiehiä, jotka hoitavat kaiken. Kirjoittavat strategiat ja niiden toimeenpanosuunnitelmat, huolehtivat taloushallinnosta ja päättävät, kuka saa mitenkin paljon rahaa ja millä ehdoilla. Se on ihan oikea, relevantti vaihtoehto. Jos hallinto halutaan ulkoistaa erilliselle hallintoarmeijalle, hallinto hallitsee. Ei ole olemassa yhteistä suuntaa ja suunnitelmaa, jos siitä ei kanneta vastuuta yhdessä. ”Hallinnollisiin tehtäviin” tulee suhtautua vakavuudella ja oikeana työnä, tai sitten luopua niistä ja siten myös vallasta. Joka tapauksessa ainainen kitinä ja valittaminen olisi syytä lopettaa.
Toki hallinnollisissa prosesseissa on varmasti jokaisessa organisaatiossa sektoriin katsomatta kehitettävää. Prosessin parantamisesta saa ja pitääkin pitää ääntä. Toinen asia erikseen on työn kuormittavuus. Jos hallinnollisten tehtävien ja asiantuntijatehtävien yhteistaakka on liian suuri, on se ongelma, joka pitää pystyä rohkeasti ottamaan esiin. Kumpikaan näistä relevanteista valittamisen aiheista ei kuitenkaan liity kitinän ytimeen: ”ei tää hallinto meille kuulu” -eetokseen.
Arjessa ”huono, kuormittava hallinto” näkyy kokouksista ja tehottomista palavereista valittamisena. Mieleeni hiipii kysymys: mistä huonot kokoukset tulevat? Eivät kokoukset ole mitään itseohjautuvia vääjäämättömiä entiteettejä kuten säätilat ja Joel Hallikaisen joululevyt. Kokous syntyy ihmisistä – niillä on aina joku koollekutsuja ja osallistujat. Ehdotan: Älä mene kokoukseen, josta et saa asialistaa, jonka agenda ei ole selvillä. Jos se on selvillä, mieti, mitä sinulla on pöytään tuotavaa ja mitä sieltä vietävää. Pidä nämä tavoitteet kirkkaana mielessä, älä valahda pullaa mässyttäväksi ikkunastatuijottajaksi, joka pahimmillaan samaan aikaan hoitaa sähköposteja ja muita töitä, eikä keskity siihen, mitä varten on paikalla.
Jos väität kokousta turhaksi, olet sitä itse. Vain omalla toiminnalla on mahdollista muuttaa omaa toimintaympäristöään.
Edit: Toiseksiviimeisen kappaleen muotoilu.