Tl;dr, äänestä kunta- (617) ja aluevaaleissa (2517) Niina Ratilaista.
Mitä yhteistä on Riikka Purralla, Anna Kontulalla ja USA:n kristillisellä konservatiivioikeistolla?
Kaikki ovat samaa mieltä siitä, että myötätunto ei kuulu politiikkaan.
Kuulostaa vitsiltä.
Ei ole sitä.
Riikka Purra ilmoitti Helsingin Sanomien jutussa kaksi vuotta sitten, että ”empatia on olennaista ihmisten välillä”, mutta poliittiseen päätöksentekoon empatia ei sovi. Purran mukaan “vastakkain ovat idealismi ja realismi” ja hän asemoi itsensä tietenkin realistiksi.
Anna Kontula puolestaan kirjoitti kokonaisen esseekokoelman realismin ystävästä järjestä. Yksi Kontulan teeseistä on, että myötätunto on laiska politiikanteon väline: poliittiset päätökset tulisi perustella järkiargumenteilla sen sijaan, että poliitikot poseeraavat somessa myötätuntopuheineen ilman vastuunottoa ja ratkaisuja.
Samaan aikaan toisaalla USA:n kristilliset konservatiivivaikuttajat ovat myös alkaneet puhua empatian ja myötätunnon vaarallisuudesta. Podcastaaja ja kongressin edessä aborttioikeuksien kieltämisen puolesta todistanut Allie Beth Stuckey kirjoitti viime lokakuussa kirjan nimeltä Toxic Empathy: How Progressives Exploit Christian Compassion. Teologi, pastori ja HC-konservatiivi Joe Rigney puolestaan julkaisi muutama kuukausi sitten kutsuvalta kuulostavan kirjasen nimeltään The Sin of Empathy: Compassion and Its Counterfeits. Molempien teosten sanoma niiden sisältökuvausten perusteella on, että vääränlaisia ihmisiä kohtaan ei kannata olla empaattinen, sillä se johtaa kadotuksen tielle ja helvettiin. Uuteen Juttuun USA:n kristillisestä oikeistosta kirjoittanut toimittaja Anu Partanen summaa: “Siinä missä ennen ajateltiin, että raja hyvän ja pahan välillä kulkee jokaisen ihmisen sisällä, nyt evankelikaalinen liike alkoi ajatella, että raja kulkee ihmisten välillä.”
Näistä kaikista kolmesta empatiaa vastaan argumentoivasta tahosta ymmärrän parhaiten Anna Kontulaa. Olen itse poistunut melko täydellisesti kaikilta sosiaalisen median alustoilta siitä yksinkertaisesta syystä, että en jaksa enää performoida elämääni ja tunteitani puolitutuille ja tuntemattomille. Elämän ja tunteiden esittämisen sijaan haluan elää ja tuntea.
Someympäristö aiheuttaa mielestäni myös eräänlaista tunteiden inflaatiota. Kun ruudulla pyörii hei määkin oon vaan hei ihminen jolla on hei tunteet -performanssia kyynelehtien vetävä vaikuttaja, alkaa yhtäkkiä vituttaa ja väsyttää. Tärkeintä – myös politiikassa – on vaikuttaa aidolta, vaikuttaa siltä, että tuntee ja välittää. Tulkintani mukaan tämä juuri on se seikka, joka Kontulaa korpeaa.
On mielestäni kuitenkin todella hälyttävää, että toverit tositosi oikealla, oikealla ja vasemmalla ovat alkaneet samaan aikaan väittää, että empatia ja myötätunto olisivat jotenkin huonoja politiikanteon ohjenuoria.
Eniten riipii kaksi asiaa.
Ensinnä: Miksi myötätunto ja järki asetetaan vastakkaisiksi, toisensa pois sulkeviksi vaihtoehdoiksi? Ihan kuin voisimme ihmisinä koskaan ajatella “vain järjellä”, aivan kuin tunnesäätelyyn ja tunteiden käsittelyyn järki ei millään tapaa osallistuisi.
Toisekseen: Joo joo, totta on, että meidän on helpompi tuntea myötätuntoa ja empatiaa kaltaisiamme kohtaan. Mutta miten tästä syntyy johtopäätös, ettei myötätunnosta ole hyötyä vaan haittaa? Aivan kuin emme voisi kilvoitella ja kasvaa ihmisinä, oppia tuntemaan myötätuntoa vieraita ihmisiä ja muita lajeja kohtaan. Eikö meidän pitäisi vain yrittää myötätuntea paremmin?
Minä olen vakaasti sitä mieltä, että myötätunto kuuluu politiikkaan. Olen myös sitä mieltä, että yksi keskeisin hyvän poliitikon ominaisuus on halu ymmärtää ja tuntea myötätuntoa niitä kohtaan, joita poliittiset päätökset koskevat. Vaikka globaali ja kansallinen politiikka tuntuvat pyörivän tällä hetkellä kaiken itselle vieraan vihaamisen ja tuhoamisen ympärillä, toisinkin voisi olla.
Minusta poliitikkojen tulisi toimia kuin Helsingin poliisin (ironisesti lakkautettu) ehkäisevä yksikkö: tuntea väkensä eikä ilmestyä paikalle vasta sitten, kun paska tai vaalit osuvat tuulettimeen. Erityisesti tämä korostuu aluevaltuustoissa ja kunnissa: vaikka isoissa kaupungeissa päätöksiä tehdään kymmenien ja satojen tuhansien ihmisten puolesta, poliitikkojen tulisi tuntea kotiseutunsa ja ihmisensä. Somessa omien tunteidensa esittämisen sijaan he voisivat kysyä, miltä elämä kansalaisen näkökulmasta kotikunnassa näyttää.
Näissä(kin) vaaleissa äänestän Niina Ratilaista, enkä vähiten siksi, että Niina kykenee tuntemaan myötätuntoa niitä kohtaan, jotka pakenevat sotia, väkivaltaa ja luonnonkatastrofeja, mutta eivät näytä häneltä itseltään tai kuulu samaan uskontokuntaan. Niina on myös poliitikko, joka pitää ääntä niiden puolesta, joilla ei näissä vaaleissa ole äänioikeutta tai todennäköisesti mahdollisuutta äänestää: lasten, asunnottomien ja erakkokuoriaisen. Kieltäydyn näkemästä politiikkaa edunvalvontana vaan haluan antaa ääneni ihmiselle, joka ei aja vain minun ja kaltaisteni asioita. Niina Ratilainen on sellainen poliitikko.
Äänestä kunta- ja aluevaaleissa! Ennakkoäänestys päättyy huomenna tiistaina (8.4.), varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 13.4.2025.