Lotta Aarikka

Satu työttömistä humanisteista on haitallinen kansantarina

Facebooktwittergoogle_plus

Vaikka useimmiten kirjoitan ajankohtaisista aiheista, aina välillä on pakko käsitellä juttuja, jotka vaivaavat vuodesta toiseen.

”Työttömien humanistien” -myytin murtaja olen ollut jo vuodesta 2009, ja nyt oli aika kirjoittaa kirjoitus, jonka voin jatkossa linkata jokaiseen aiheesta käymääni keskusteluun. Niitä on vuosien varrella kertynyt liikaa.

Mennään asiaan: Tarinat kortistoon valmistuvista humanisteista ja yliopistoaloista, joilla ”koulutetaan työttömiä”, ovat yksiselitteisesti vahingollista paskapuhetta.

Yliopistoissa tehdään jatkuvasti kyselytutkimuksia omien opiskelijoiden valmistumisen jälkeisestä sijoittumisesta (esim. TY, HY, TaY). Sen lisäksi ammattiliitot ja korkeastikoulutettujen keskusliitto Akava julkaisee säännöllisin väliajoin työttömyystilastoja. Näihin tilastoihin tutustuessa voi todeta korkeastikoulutettujen työttömyysriskin olevan alhaisempi kuin alemmin koulutettujen työttömyysriskin, ja sijoittumistilastoista voi erityisesti havaita, että työllistymistilanne paranee, mitä pitempi aika valmistumisesta on. Joka tapauksessa mainitsemieni työllistymis- tai työttömyystilastojen perusteella ei voi todeta, että suomalaisten yliopistojen humanistisissa tiedekunnissa olisi aloja, joilta valmistuneet eivät kategorisesti työllisty, tai joista hälyyttävän isolla osalla olisi vaikeuksia sijoittua työmarkkinoille.

Tilastolliseen tarkasteluun ja yleisesti kyselytutkimuksiin liittyy tietenkin paljon ongelmia. Kyselyissä pyritään erottamaan työllistyminen ”omaa osaamista vastaavasta työllistymisestä”, eli ns. laadullinen työllistyminen ilmeisesti ”laaduttomasta”. On kuitenkin melkolailla mahdotonta standardisoida, miten vastaajat arvioivat koulutuksestaan saamansa valmiudet suhteessa työhönsä. Työskennellessäni suomen kielen maisterin koulutuksella edunvalvonta-asiantuntijan ammatissa oli vaikea sanoa, olinko koulutustani vastaavassa työssä, kun en tehnyt kielitieteellisellä osaamisellani mitään. Kuitenkin käytin työssäni lukuisia koulutukseni antamia ja vahvistamia taitoja, kuten esimerkiksi projektinhallintaa, kriittistä ajattelua, kirjallista viestintää ja tekstien analyyttista ymmärrystä. Tätä problematiikkaa on monissa kyselyissä kierretty kysymällä työn koulutuksen vastaavuuden sijaan, vaatiiko vastaajan työ tämän mielestä ylipäätään yliopistokoulutusta. Olen törmännyt hämmentävän moneen, jotka eivät tunnista edellä mainitsemiani taitoja yliopistokoulutuksen aikaansaannoksiksi, vaan pitävät niitä sisäsyntyisinä taitoina tai puhtaasti työelämästä hankittuina oppeina. Tällä en tarkoita vihjailla, että ihmiset ovat itsekeskeisiä ja typeriä, vaan enemmänkin kyseenalaistaa, ovatko humanististen yliopisto-opintojen osaamis- ja oppimistavoitteet läpinäkyviä ja selkeitä. Tästä olen kirjoittanut nuorempana ja vihaisempana ennenkin.

Valmistuneiden sijoittumiskyselyissä otokset ovat toisinaan oppiainekohtaisesti tarkasteltuna naurettavan pieniä, niin pieniä, että en ymmärrä miksi niistä pokalla naamaa lasketaan prosenttiosuuksia ja tehdään piirakkakuvaajia.

Lisäksi erityisesti ammattiliittojen tilastoja ihmetellessä on tärkeää muistaa tarkistaa, millainen skaala kuvaajan akseleihin on valittu. Vaikka on totta, että akateeminen työttömyys on ollut kasvussa, on muistettava, että keskusliiton velvollisuus esittää tämä työttömyyden kasvu mahdollisimman dramaattisena.

Tilastoja tarkastellessa on lisäksi hyvä tiedostaa, että humanisteja vaivaa työmarkkinanäkökulmasta erittäin vaarallinen kansantauti – suurin osa meistä on naisia. Ja korkeastikoulutetut naiset – minkä nyt synnyttämiseltään kerkiävät – ovat miehiä useammin paitsi perhevapailla myös määräaikaisissa työsuhteissa ja työttöminä.

On vielä yksi seikka, johon en voi tässä yhteydessä jättää tarttumatta, ja se on ”ei pidä kouluttaa työttömäksi” -retoriikan oletus, että työmarkkinat ja koulutuspolitiikka toimivat tilaaja-tuottaja -mallilla. Suhde on nimittäin vuorovaikutuksellinen. Koko ”osaamisella Suomi nousuun” -ajatus rakentuu sille oletukselle, että koulutus muokkaa työmarkkinoita. Tiede perustuu ajatukselle uuden luomisesta. Vaikka mielestäni on ensisijaisen tärkeää, että koulutussisältöjä kehitetään yhdessä työnantajien kanssa, viisaat työnantajat ymmärtävät, että eivät tiedä, millaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan. ”Avoimien työpaikkojen määrä” ei ole millään ilveellä paras tapa määritellä tulevaisuuden koulutustarpeita. Siksi koulutustarpeen ennakointi on suurimmissa määrin politiikkaa, eli arvoille perustuvaa valintaa: valitessamme, millaista koulutusta tänään tarjoamme ja miten monelle, käytännössä valitsemme, millaista osaamista tulevaisuuden Suomessa on.

Erityisen surulliseksi tulen aina, kun naiset puhuvat yleistäen halventavasti naisista (”me naiset olemme kaikki tunteellisia hupsuja/natseja/rahan perässä”) tai kun humanistit haukkuvat itseään (”ei hän me ymmärretä tekniikasta/luvuista/tosielämästä mitään”). Länsisuomalaisena ihmisenä, joka sisäsyntyisesti ymmärtää mustan huumorin ja itseironian päälle, tiedostan hyvin omakohtaisesti itsensä vähättelyn erityislaatuisena keinona puolustautua jo etukäteen hyökkäykseltä vähän niinkuin Eminem 8 mile -elokuvassa. Siitä huolimatta tämä väheksyvä puhe, joka vahvistaa steretypioita, on suuri ja kaikin puolin tarpeeton este humanistien ja naisten tiellä.

Tietenkin maailmassa on pällejä, jotka länkyttävät tätä samaa kansantarinaa HS.fi:n kommenttiraidat piukkaan, vaikka mitä tilastoa eteen rätkyttäisi. Mutta miksi me fiksutkin sorrumme samaan? Erityisen tyypillistä opiskelijaliikkeen sisällä on puhua työttömistä humanisteista, kun vastustetaan opintotuen muuttamista lainapainotteisemmaksi tai lainaksi. Vaikka on totta, että ne opiskelijat, joilla ei ole vielä opintojen aikana selkeää näkemystä edes urapolkunsa alkupäästä, näkevät yksilöllisen ”koulutusinvestointinsa” suurempana riskinä, tällä ei ole mitään tekemistä todellisen työllistymistilanteen ja työttömyysriskin kanssa. Kyse on epävarmuuden aiheuttamasta varovaisuudesta, joka tulee inhimillisyydessään hyväksyä, mutta johon ei tule vastata pelonlietsonnalla ja lepsulla löpinällä työllistymisen epävarmuudesta. Samalla me nimittäin vahvistamme käytännössä itse sellaista julkisen keskustelun ääntä, joka vähättelee koko olemassaolomme merkitystä ja tarpeellisuutta. Se on väärin, tyhmää ja vaarallista.

Olen aikaa sitten lakannut käymästä internetissä keskusteluja, joissa minun edellytetään perustelevan, mihin ”tuottamattomia” humanisteja tarvitaan. Ihminen, joka ei ymmärrä, mihin kulttuurin, taiteen ja inhimillisen toiminnan asiantuntijoita ja opettajia tarvitaan, on sellainen moukka (kyllä, käytin juuri sanaa moukka), jonka kanssa ei kannata keskustella. Tämä on kaltaiseltani dialogisuvakilta erittäin jyrkästi sanottu. Tässä maassa, jossa joka toinen viikko valitetaan mykkien tai huutavien diplomi-insinöörimiesten huonoista johtamistaidoista ja siitä, että meillä ei osata myydä, humanistien ja laajemmin ihmistieteiden parjaaminen on osoitus ennen näkemättömästä kognitiivisesta dissonanssista. Edelleenkään en toivo, että teekkareille opetettaisiin kirjallisuutta ja taidehistoriaa, tai että 50-vuotiaiden diplomi-insinöörimiesten tilalle palkattaisiin 30-vuotiaita diplomi-insinöörimiehiä. Sen sijaan hartaasti toivoisin, että humanistit ymmärtäisivät hakeutua myös yksityiselle sektorille ”epätyypillisiin” hommiin ja että heitä ymmärrettäisiin palkata yrityksiin ja nostettaisiin niiden hallituksiin. Että siellä jossain kabineteissa nähtäisiin diversiteetin, erilaisen ajattelun ja osaamisen tuoma potentiaali.

Sitä odotellessa.


Lotta-tädin muistilista humanistimuijille (muutkin saa käyttää)

1.Tunnista ja tunnusta osaamisesi.

  • Jos kurssin alussa luennoitsija ei kerro kurssin oppimistavoitetta, viittaa ja kysy, mikä se on. Jos kurssin vetäjä kertoo vain kurssin tiedolliset substanssitavoitteet, kysy, onko kurssin työskentelytavat tai muut toteutustavat valittu niin, että myös ne opettaisivat jotain ja jos on, niin mitä.
  • Älä suorita ja pänttää vaan mieti, mitä ja miten opit ja kuulostele, mikä sinua eniten kiinnostaa.
  • Hankkiudu väittelyihin mahdollisimman erilaisten ihmisten kanssa ja seuraa politiikkaa tai muuta ajankohtaisia sinua kiinnostavia asioita. Tee huomioita: mikä sinua vituttaa ja miksi? Mihin haluaisit itse ottaa kantaa, miten ja miksi?

2. Puhu osaamisestasi, älä nöyristele.

  • Opettele puhumaan omasta asiantuntijuudestasi pisteeseen päättyvin lyhyin päälausein. Älä selittele, vähättele tai liioittele – totea, mutta tee se usein ja päättäväisesti.
  • Älä annan vähättelyn ja jyrähtelyn masentaa ja hiljentää sinua. Säilytä maltti ja totea oma asiantuntijuutesi. Älä alistu.

3. Älä mene muottiin, murskaa niitä.

  • Maailmassa on laskimia, tietojärjestelmiä ja ohjelmistoja, jotka helpottavat elämää ja tutkimusta.  Jokaiseen niistä ei tarvitse rakastua, eikä kaikkea tarvitse osata, mutta uudenlaisten välineiden vierastaminen imagosyistä on pälliä.

4. Ole utelias, älä ylpisty.

  • Tutustu ihmisiin, jotka tutkivat ja tarkastelevat tätä maailmaa eri lähtökohdista kuin mitä itse teet. Ole utelias, kysele, kuuntele. Tarjoa heille omia näkökulmiasi itsevarmasti, mutta älä sorru vähättelyyn tai harhaan, että näkökulmasi on parempi kuin toisten. Arvosta erilaisuutta ja näe kauneutta synteeseissä.

Ps. En pidä työttömäksi jäämistä epäonnistumisena, enkä halua millään tavoin vähätellä kenenkään henkilökohtaista työttömyyden tragediaa. Puhun humanistien työttömyydestä otsikon mukaisena kansantarinana, jollaisena se on satua, vaikka se omalle kohdalle osuessa on aina julmaa todellisuutta. Tarkoitukseni ei ole väittää, etteikö akateemista työttömyyttä olisi olemassa ja etteikö siihen tulisi suhtautua vakavasti.

34 vastausta artikkeliin ”Satu työttömistä humanisteista on haitallinen kansantarina”

  1. Kiitos tiukasta sanansäilästäsi ja kirkkaista, hyvin perustelluista huomioistasi. Blogiasi on aina ilo lukea, vaikkei humanisti olisikaan. Rock on!

  2. Osa humanisteista työllistyy ihan keskivertohyvin. Tämä on selvä. Onhan moni humanistinen ammatti todella tarpeellinen. Otetaan esimerkiksi opettajat. Tämä on melko selvä yhtälö, että ikäluokkien ikääntyessä ja eläköityessä samat positiot pitää täyttää uudestaan, koska ei (perus)koulutuksen tarvi lopu.

    Jos taas katsoo kriittisemmin esim. Turun yliopiston kansantieteen valmistuneita, siellä tilastoissa valmistuneilla on melko heikko työllistymisprosentti (heti 74%, myöhemmin 77%). Jos haetaan Suomesta kaikkein heikoiten työllistäviä kuntia, ei olla yleensä vielä noin huonoissa lukemissa. Esim. Salossa työttömyys on 15% luokkaa. Listatut ammatit ovat melko kaukana tarjotusta koulutuksesta. Otetaan esimerkiksi tarjoilija, tekstiilityön opettaja kansalaisopistossa, kaupanhoitaja, keittiöapulainen, tutkintosihteeri.

    Haluaisin itse lähteä tarkastelemaan noita tilastoja niin, että kun listataan tulevia työnimikkeitä, pohditaan, mikä koulutus tukisi parhaiten näitä töitä. Esimerkiksi sivuaineita voisi painottaa siihen suuntaan. Jos ei ole mahdollista sivuaineillakaan orientoida tulevaan työhön, aloituspaikkojen sääntely voisi olla tarpeen. Tarkoitus ei ole syrjiä ketään, vaan parantaa työelämän ja koulutuksen kohtaamista.

    Vertaa vaikka tietotekniikkaan. Turun yliopiston prosentit sanovat, että valmistumisen jälkeen 93% on töissä ja 5 vuoden päästä 97% on töissä. 3% näistä kohdassa ’muu’. Melko iso ero. Näen ainakin itse it-alan ihmisenä melko ison eron oman alan 97%/3% työssä/muu-tilastoissa vs kansantieteen 77%.

    Samoin jos haluat huomioida lasten saamisen tilastoissa, niin voihan verrokiksi ottaa vaikka kasvatustieteet. Nämä alat ovat varmaan yli 95%:sti naisvaltaisia. ”Muu”-prosentit ovat isompia kuin kansantieteellä. Työttömyys vaan aika paljon pienempi esim. 5 vuoden päästä.

    1. Vielä tuosta sivuainepuolesta, niin omaan silmään pisti, että humanistisilta aloilta valmistutaan hyvin paljon suunnittelijoiksi, koordinaattoreiksi ja sihteereiksi ainakin noiden lukemieni tilastojen mukaan. Tätä ennen vanhaan tehtiin kauppaopistopohjalta ja sittemmin AMK-koulujen ilmestyttyä paikkoja on pikkuhiljaa korvattu tradenomeilla (ja ekonomeilla ja muilla kauppakorkean maisteritason tutkinnon saaneilla, jos tarjontaa on liikaa). Varmasti tutkimuksellinenkin ote on hyödyksi toimistossa, mutta hallinto/kauppatieteiden perusteet voisivat olla melko vahva pitkä sivuaine tällaisiin töihin hakeutuville.

      1. ”Suunnittelija”, ”koordinaattori” ja ”sihteeri” ovat yliopisto- ja järjestösektoreilla hyvin tyypillisiä mutta keskenään joskus hyvinkin erilaisia työnkuviensa sisältöjen perusteella. Monet Turun yliopistosta valmistuvat humanistit lukevat esimerkiksi kauppakorkeakoulun tarjoamaa liiketoimintaosaamisen kokonaisuutta sivuainepalettiinsa. Se on toki toivottavaa, niinkuin muutenkin moninaisten sivuaineiden valitseminen.

        1. Juuri näin. Oma urapolkuni eteni FM (yleinen historia) jälkeen ensimmäiset 9 vuotta nimikkeillä ”sihteeri” (järjestöpuolella, asiantuntijatyö), ”suunnittelija” (erinäisillä etuliitteillä ja ilman) ja ”koordinaattori” (projektinhallinta). Sen jälkeen yksityiselle puolelle siirtymisen jälkeen nimikkeet muuttuivatkin raflaavammiksi ja asiantuntijuutta korostavammiksi. Mutta työn sisältö pitkälti säilyi, kun toimialalla pysyin, vaikka eri tulokulmalta lähestyttiinkin.

          En voisi enempää olla kirjoittajan kanssa samaa mieltä kysymyksenasettelun tarkennustarpeesta.

          Hieno kirjoitus muutoinkin!

    2. Jos osaisit katsoa kriittisesti (tai lukea tekstini), huomaisit, että tuossa kansatieteilijöiden valmistuneiden tilastossa otos on n=19 heti valmistumisen jälkeen ja viisi vuotta valmistumisesta n=22. Toisin sanottuna tuo 21% työttömyys tarkoittaa neljää ihmistä. Neljää ihmistä, jotka ovat valmistumisen jälkeen jonkin aikaa työttömänä. Ihanko todella nyt olet esittämässä, että tämän kriittisen havaintosi perusteella humanistit ovat tosiasiassa työttömiä? Yritä edes.

      1. Nuo määrät ovat niin pieniä, että ei voi mihinkään suuntaan tehdä paljon mitään päätelmiä. Koko oma blogitekstisi on ihan turha. Voisit vaikka tehdä jotain asialle, että ihmiset aktivoituisivat vastaamaan aktiivisemmin.

        1. Tuliko paha mieli? EHkä olin sinulle vähän liian tiukka, anteeksi, ei ollut tarkoitus loukata. On kuitenkin ihan totta, että nuo otokset on tosi pieniä, ja mainitsen sen aika selkeästi tuossa tekstissä mielestäni kyllä. En ole töissä akateemisissa urapalveluissa (en tiedä, onko koulutusleikkauksien jälkeen siellä kukaan töissä), enkä siksi aio työskennellä vastausaktiivisuuden kasvattamiseksi. Itse kuitenkin vastasin sijoittumiskyselyyn, kun sellainen minulle toimitettiin valmistumisen jälkeen. Tämän kirjoituksen kirjoittaminen on mielestäni tärkeä humanistien tieteenalaidentiteetin kannalta. Yritän luoda tulevaisuususkoa. Sitä tarvivat toki muutkin kuin humanistit.

          1. Oma lähtöoletus ei ollut, että humanisteista ei ole mihinkään. Minusta tärkeä arvo on saada koulutus ja työ kohtaamaan paremmin. Se on hienoa, että osa humanisteista lukee kaupallista puolta, mutta olen itse kiinnostunut enemmän siitä, miten tilastollisesti nämä työnantajien tarvitsemat taidot ja koulutus kohtaavat ja onko mahdollista parantaa yhteensopivuutta. Tavoitteena nimenomaan olisi humanistienkin parempi työllistyminen ja varmasti samaa kehittämistä voisi olla muillakin aloilla — kaikki tietävät tarinat puusilmäisistä insinööreistä, jotka eivät osaa myydä tai jutella ihmiselle.

            Jos humanisti työllistyy vaikkapa tekstiilialalle, varmasti laajaa tietämystä voi hyödyntää jotenkin siinäkin. Tarjoilijana taas haastavampaa. Tarjoilijana esim. espanjalaisessa ravintolassa voi olla paljon apua, jos on vaihto-opiskellut vaikkapa Madridissa 4-6 kk osana 6 vuoden (keskimääräinen aika valmistua?) maisteriopintoja, mutta en ole täysin varma, onko kustannusvastaavuus ihan kohdallaan. Suomessa ei monikaan osaa arvostaa sellaista omistautumista alalle. Olen itse koulutusreformin kannalla niin, että työ limittyisi paljon aiemmin opintojen kanssa ja maisteriopintoihin voisi vaatimuksena olla riittävä (parin vuoden) työkokemus.

            Mainitsit myös ”projektinhallintaa, kriittistä ajattelua, kirjallista viestintää ja tekstien analyyttista ymmärrystä” — kaupallisella ja ICT-alalla projektityöskentely on ihan kurssitasolla jalkautettu opintoihin. On Scrumia, kanbania, aikataulutusta, priorisointia, palavereja ja videoneuvotteluja eri kielillä. En ole läheskään niin varma, että sama kuuluu vaatimuksena kaikkien korkeakoulutettujen palettiin. Hyvä jos näin on, mutta pari humanistia tuntevana tiedän, että ainakin heillä painotus on paljon enemmän kirjatenteissä, litteroinnissa, laadullisessa haastattelututkimuksessa ja muussa yksilötyössä. Pelkästään jo nykyaikaisten työvälineiden käyttöönotto voi tökkiä vastaan.

            1. Oikein hyvin ymmärrän tämän koulutuksen ja työelämän vuorovaikutussuhteiden tarpeen ja siinä on yliopistoilla alasta riippumatta parannettavaa. Esimerkiksi vierailuluennoitsijoita ja ”professor of practise” -mallia voisi hyödyntää paljon enemmän opetuksessa, emme ole tästä eri mieltä. Mielestäni kuitenkin koulutuspoliittinen keskustelu pyörii liikaakin tämän työllistymisasian ympärillä niistä syistä, jotka tekstissä mainitsin. Koulutus ja työmarkkinoille sijoittuvien osaaminen myös muokkaa työmarkkinoita ja suomalaisia työpaikkoja. Tästä sopisi puhua enemmän koulutusennakoinnin yhteydessä.

              Olen työskennellyt Aalto-yliopiston ylioppilaskunnassa ja tiedän, ettei kaupallisella ja teknilliselläkään alalla kyllä oikein osata kommunikoida täydellisesti sitä, miksi erilaisia työskentelytapoja valitaan kursseille ja mitä ne opettavat (tai mitä niistä on tarkoitus oppia). Myös humanisteilla on käytössään kyllä erilaisia työskentelytapoja, luulen, että käsityksesi sen suhteen on väärä. Työskentelytavoissa on toki myös eroavaisuuksia: humanistit kirjoittavat opinnoissaan paljon, kun esimerkiksi teknillisellä alalla voi selvitä kandintyöhön kirjoittamatta mitään. Kielitieteilijänä minusta tämä on tietenkin aika hullua, sillä kirjallisella viestinnällä ja kielellisellä osaamisella on iso merkitys vuorovaikutuksen ja ”myynnin” – jos sitä siksi haluaa nimittää – kannalta.

            2. Ja mitä tulee tuohon ”pakolliseen työelämäjaksoon” tutkintojen välissä – en kannata sellaista mallia. Minusta on hyvä, että perustutkinto suomalaisissa yliopistoissa on maisterin tutkinto. Olen itse työskennellyt kandi- ja maisteri-nivelvaiheessa 1,5 vuotta ja palannut viimeistelemään tutkinnon. Tämä oli ihan mahdollista ilman, että tutkinto-oikeutta myönnettiin vai alempaan. Työn ja opiskeluiden yhdistäminen on hyvä asia. Sitä varten ei kuitenkaan tarvita säädöksiä ja lisää byrokratiaa vaan vähemmän puhetta ”tehokkaasti opintoputkesta” ja enemmän kannustusta töiden ja opiskeluiden yhdistämiseen ja niiden välisen vuorovaikutuksen pohtimiseen (mitä opin töissäni, miten sovellan sitä opintoihini, mitä opin opinnoissani ja mitä hyötyä siitä työssäni on).

        2. Jarmo, tässä kohtaa olisi ollut ihan asiallista kiittää keskustelusta ja olla sitä jatkamatta. Lotan argumentit pitää ja päihittää sun koetuksesi 6-0. Kiva sinänsä, että keskustelua herää! Ja Lotalle kiitokset tärkeästä, silmiä avaavasta kirjoituksesta.

  3. Jep, humanisteja on moniin lähtöön. Mutta on monia osa-alueita, joilla henkilöt ovat pakkoyrittäjinä – tämä tilanne on vallinnut jo montakymmentä vuotta. Esimerkiksi kielenkääntäjille ei ole juuri missään tarjolla kuukausipalkkaisia vakituisia työpaikkoja. Kuitenkin kääntäjiä tarvitaan koko ajan entiseen tapaan kansainvälisyyden lisääntyessä. Silti yritykset ulkoistavat käännöstyön. Tyypillisesti käännösyritys laittaa kääntäjän ulos ja samalla tekee sopimuksen alihankinnasta. Töitä sitten on tai ei ole, alihankkija joutuu hankkimaan aktiivisesti muita asiakkaita, mikä on aika vierasta useimmille humanisteille. Jotkut alihankkijakääntäjät kilpailevat hinnalla ja silloin kokeneemmatkin voivat jäädä ulos. Yrittäjällähän ei juurikaan ole mitään sosiaaliturvaa eikä muita palkansaajien etuja, joten tilanne voi olla hyvin stressaava. Jos yritystoiminnan haluaa lopettaa ja hakeutua työttömäksi edes perustyöttömyyskorvaukselle, se on todella ison väännön takana ja paukahtaa suuret karenssit. Näistä kannattaisi puhua enemmän opiskeluvaiheessa.

    1. Kääntäjillä on kyllä paska tilanne, en yhtään sitä kiistä. Muillakin aloilla yrittäjiksi ajaudutaan, mutta kääntäjillä se tuntuu olevan ihan normi. Mua henkilökohtaisesti harmittaa, että ei ole mitään ”reilun käännöksen” -merkkiä, jolla kustantaja/ohjelmatoimisto/mikä ikinäkin voisi osoittaa, että tekstit on kääntänyt ammattilainen, jolle on maksettu suosituksien mukaista palkkaa. Mä ainakin maksaisin mielelläni hiukan enemmän siitä, että käännös on ammattilaisen tekemä.

    2. Niinpä. Kun itse opiskelin kääntäjäksi, niin meille ei edes kerrottu tätä todellisuutta, ei valmistettu millään tavalla yrittäjäksi, ei markkinoitu vahvasti kauppakorkean sivuaineita (joita ei silloin vielä saanutkaan yhtä joustavasti) jne. Totuus alkoi valjeta minulle ja monelle muulle vasta opintojen ollessa jo pitkällä.

      Tutkinnossani olen erittäin hyvillä arvosanoilla suorittanut kursseja, joilla käänneltiin sanakirjan kanssa hyvin yleistajuisia aikakauslehtiartikkeleita ja novellinpätkiä. Käännösmuistiohjelmaan tutustuttiin ehkä yhdellä kurssilla pari tuntia. Teknologisen kehityksen huippu oli se, että käännökset piti palauttaa opettajan sähköpostiin liitetiedostoina. Ja kaikki tämä tapahtui ihan 2000-luvulla.

      Myöhemmin kuulin, että muissa yliopistoissa ja kielissäkin kääntämisen opetus olisi ollut enemmän ammattitasolla, mutta näillä mentiin meillä. Muiden yliopistojen erikoistumisohjelmiinkin otettiin sitten ensisijaisesti kyseisen yliopiston omia kasvatteja.

      Sijoituin työelämään ihan yleisiin toimistotöihin. On toki hyvä, että on töitä ja pärjään niissä ihan hyvin. Mutta pidän kuitenkin tutkintoani jokseenkin turhana. Ehkä olen sitten ollut varhaiskypsä, mutta vanhoja lukioaikaisia aine- esseekirjoituksiani tutkittuani väittäisin, että olisin jo sillä tieto- ja taitovarannolla selviytynyt ihan hyvin nykyisistä tehtävistäni. Prosenttilaskut ym. olivat myös onneksi muistissa lukion lyhyestä matematiikasta. Yrittäjäksi en kuitenkaan lähde, sille uralle en ole koskaan halunnut enkä olisi opiskelualaani näin valinnutkaan, jos olisin yhtään aikaisemmin tajunnut, miten kääntäjien työmarkkinat olivat täysin muuttuneet ja dramaattisesti heikentyneet siitä, kun siskon kaverit valmistuivat.

      Asiaan olisi ehkä helpompi suhtautua joustavasti, jos olisin todellakin opiskellut pääasiassa jotain yleisiä humanistisia aineita. Luulin vain vilpittömästi tekeväni ns. järkevän valinnan humanistiopinnoissani, kunnes paljastui, ettei sellaista olekaan, jollei sitten halua lähteä opettamaan lisää humanistisia aineita seuraavalle sukupolvelle.

      1. Ikävä kuulla kokemuksestasi. Virhevalintoja sattunee jokaisella alalla. Uskon kuitenkin, että kääntäjien koulutuksessa on reagoitu tuohon työelämän murrokseen sen jälkeen, kun olet itse saattanut opintosi loppuun.

  4. Asiallinen teksti. Mutta itse suhteellisen pärjäävänä (lue = työllistyneenä) humanistina huomaan, että omasta osaamisesta ja pärjäämisestä on kaikkein hankalinta puhua toisille humanisteille. Ajattelen, että muut ajattelevat minun ajattelevan olevani muita parempi humanisti, kun muut eivät välttämättä ole työllistyneet. Mielestäni en tietenkään oikeasti ajattele niin.

    Ja kyllä siinä vähän vieraantuu siitä skenestä, jossa humanistit yhdessä asettuvat työelämää vastaan. Tai että oletusarvo on työllistyä heikosti, ja jos sitten työllistyykin, niin tuntuu että saa herkästi kapitalistileiman ja pääsee facebookpäivityksissä pahojen puolelle. Ääneen on hankala puhua.

    Kuplan ulkopuolisille (vaikka ekonomeille) puhun hyvinkin, ja kukaan ei koskaan ole humanistisuuntauksen ulkopuolella väheksynyt osaamistani. Sen sijaan siitä ollaan kiinnostuneita ja usein minulle alleviivataan jos puheeksi tulee, että eihän kukaan humanisteja oikeasti työelämän vastakohtana pidä.

    Paitsi humanistit itse?

    Siksi tosi tärkeä kirjoitus.

    1. Mä olen kyllä törmännyt humanistivastaisuuteen myös kuplan ulkopuolella. Kuplan sisäpuoli on silti hämmentävämpi: miksi ei ole itsestäänselvää, että osataan ja kyetään ja että meitä tarvitaan, vaan puhutaan keskenämme joko siitä, tarvitaanko meitä ja mihin meitä tarvitaan TAI sitten siitä, miksi kaikki muut on kakkapyllyjä kun ei meitä ymmärrä. Väärä fokus keskustelussa! Ymmärrän kyllä, että on tosi vaikea puhua omasta menestyksestä ilman, että se tulee tulkituksi niin, että on ylimielinen ja väheksyy toisen vastoinkäymisiä. Siksi lisäsin tähänkin kirjoitukseen tuon huomion, että en halua vähätellä kenenkään henkilökohtaista työttömyyden aiheuttamaa ahdistusta. Onhan se todellista. Mutta erittäin todennäköisesti ohimenevää! Se kirjoituksessanikin pointtina.

      1. Työskentelen alalla, jossa humanisteja on varsin vähän. Lähes yksinomaan voittopuolisesti erilainen koulutustausta on nähty virkistävänä ja rikastuttavana poikkeuksena. Ainoastaan yksittäisissä keskusteluissa juuri valmistuneiden kanssa – niiltä aloilta, joista ”pitäisi” valmistua niihin työtehtäviin, joita teen – on noussut esiin epäilyjä ammattitaidosta, kun koulutustausta ei ole ”oikea”. Nämä ovat todellakin yksittäistapauksia, mutta ehkäpä osaltaan ilmentävät perusasetelmaa: putkesta yksi tulee ulos ”sitä” ja putkesta kaksi ”tätä”.

      2. Entä jos humanisti on vaan (osin koulutuksestaan johtuen) keskivertoa parempi viestimään omasta huonosta tilanteestaan ja satu työttömästä humanistista on syntynyt sikäli itseaiheutetusti, että sitä ovat pitäneet yllä tahot jotka osaavat kirjoittaa siitä? Ja tarina menee läpi, kun toiset fiksut, jotka tykkäävät lukea punnittua hyvin muotoiltua puhetta, lukevat sitä.

        Tällä hetkellä on myös paljon keskustelua media-alan ahdingosta ja painettu sana on hätää kärsimässä. Siitä saa lukea paljon, kun kärsijänä ovat sanankäytön ammattilaiset, jotka tykkäävät ja osaavat pitää ääntä omasta asiastaan. Samaan aikaan, uskoisin, on meneillään monen muunkin alan murrosvaihe, mutta kukapa sitä hyväksi tarinaksi muotoilisi, jos tarinan päähenkilöllä oli ainekirjoituksessa seiska peruskoulussa.

        1. No, en nyt ehkä ihan juuri justiinsa sujauta päähäni foliohattua, mutta on tuossa jotakin varmasti ihan kutinsa pitävää. Kuten tekstissäkin mainitsen, satua työttömistä humanisteista kertovat myös humanistit, joskus väsyttävän kovaäänisesti. Syytä en tiedä, mutta en usko sen olevan minkään etuaseman määrätietoinen saavuttaminen.

  5. Olen vastannut ja jättänyt vastaamatta erinäisiin kyselyihin opintojeni aikana. Näissä työllistymiskyselyissä on oman empiirisen havainnointini perusteella se vika, että ”ei omalle alalle” työllistyneet tai muutoin akateemisen ”uran” ulkopuolelle tipahtaneet eivät koe kyselyitä relevanteiksi tai itseään koskettavaksi. Siksi olisikin hyvä saada jotain kättä pidempää faktaa valmistuneista ja työllistymisestä.

  6. ”Laadullinen työllistyminen” on kyllä yksi turhimmista mittareista. Mulla on FM yleisestä kielitieteestä, mutta ainoa ”oma ala” olisi kielentutkimus. En ole kielentutkija, vaan generalistiasiantuntija, ja mielestäni se vastaa, kuten Lotta kirjoitatkin, erittäin hyvin tutkintoni aikana hankkimiani valmiuksia.

    Mutta mikään perinteinen laadullinen mittari ei pysty tavoittamaan sitä, että minä en halua työskennellä kielentutkijana. Kielitiede oli upea ala ja oli aivan älyttömän siistiä opiskella juuri sitä ja käyttää juuri sitä tieteenalaa projekti-, kirjoitus-, selvitys-, jne. taitojen opetteluun. Mutta se työelämä ei houkuttele ja voin kuvitella, että samoin moni kääntäjäkoulutuksen saanut lähtee ennemmin muille aloille.

    Se, että minä en ole kielentutkija ei kuitenkaan missään nimessä ole koulutukseni vika. Olen saanut laadukasta opetusta ja kaikki kyky kielentutkijaksi (jatko-opiskelijaksi) mulla olisi. Miksi yliopiston pitäisi olla siis saamatta rahaa mun työllistymisestä, kuten nyt rahoitusmalliin oli kai tulossa tai mitä ikinä tällä tiedolla halutaankaan arvottaa? Mun tilanteeni toki on korjattavissa sillä, että kaikki akateemiset ammatit käy. Mutta entä sitten ne, jotka itse haluavat downshiftata helpommissa töissä tai jotka eivät (mielen)terveytensä vuoksi pysty tekemään (vielä) vaativia asiantuntijatehtäviä? Jotka haluavat vaikka olla lastensa kanssa kotona ja töissä vain osa-aikaisesti? Joilla on vaikka taideprojekti ja osa-aikainen pesti jossain? Tai jotka ovat, hitto, politiikassa? Sehän se nyt olisi, että valtiotieteilijän ei katsottaisi olevan oman alan hommissa kokopäiväisessä luottamustehtävässä toimiessaan, koska se ei ole työsuhde.

    1. Hear hear. Vaikka ymmärrän himon mitata, niin silloin kun tarkastellaan ilmiötä, jonka mittaaminen on todella vaikeaa ja mittaustulos tuomittu olemaan vain kalvakka ja yksipuolinen kuvaus todellisuudesta, koko mittaamisen järkevyys on melko kyseenalaista.

  7. Ongelma ei koske pelkästään humanisteja. Luonontieteissä useilla aloilla on selkeää ylitarjontaa tutkinnon suorittaneista, kuten kemiassa, biologiassa, biokemiassa muutaman mainitakseni. Tämä ei näy opiskelijoiden määrissä. Koulutetaan siis ihmisiä suoraan työttömyyskortistoon.

    1. Luitko tekstini? Sen pointti on, että humanistisilla aloilla ei kouluteta ketään ”suoraan kortistoon”, vaikka valmistumisen jälkeen osa hetken työttömänä viettäisikin. Luonnontieteiden alojen tilannetta en voi enkä halua kommentoida, kun en tunne sitä.

  8. Kiinnostavaa olisi lähinnä tietää kuinka paljon humanisteja työllistyy ilman verorahoilla ylläpidettävää työtä. Monet humanistien töistä on reaalitalouden näkökulmasta sama asia kuin kyseinen yksilö olisi työtön, nyt vaan maksetaan vähän isompaa työttömyyskorvausta ja samalla saadaan bruttokansantuotteesta isompi luku.

    1. Kaipaat siis tietoa siitä, kuinka moni humanisti työllistyy yksityiselle sektorille? Myös siitä löytyy tietoa googlaamalla. Minusta on aivan käsittämätöntä, että yksityinen sektori on ainoa työksi ja kasvuksi laskettava sektori. Sellaisen esittäminen osoittaa mielestäni myös aivan järkyttävää tietämättömyyttä siitä, miten kansantalous toimii. En tiedä, mitä sinulle sanoisin. Onnea elämään?

  9. Ihana kirjoitus, kiitos!
    Humanistina olen jo pääsykokeisiin pänttäämisestä alkaen ollut hirvittävän kyllästynyt tähän kalajuttuun. Melkeinpä lähdin itsekin siihen mukaan. (Onneksi toivo vielä pihisi: nyt ensimmäisessä oman alan ~yksityisen sektorin~ duunissa – mitäpä muutakaan kuin kirjoittamassa.)

    Työn sain tekstinäytteideni pohjalta. Sitähän meillä englannin puolella tehdään: luetaan ja kirjoitetaan. Pilkkuvirheistä ja hätäisistä viittaussuhteista sai puolentoista tunnin (ja 3 esseen…) pikatuntikokeessakin noottia. Kävin samaan aikaan kauppiksen puolella markkinoinnin kursseja, missä järkytyin opettajan sivuuttaessa neljän tunnin kokeen kieliasun vähäpätöisenä asiana. Snobimainen järkytykseni paistoi takarivistä. Kuinka markkinoinnissa kielenkäyttö voisi olla jokin pieni juttu? Ainakin itse koin siinä vaiheessa humanismini ja sen antaman sanavaraston ja kirjoitustaidon suurimpana vahvuutenani. Ei enää pelota!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ei rusinoita pullasta vaan kivet kakusta