Vänkääminen, jankkaaminen, inttäminen ovat lempiharrastuksiani. Eri mieltä oleminen internetissä vie aikaa ja energiaa. Kuitenkin uskon, että keskustelu – erimielinenkin – on virkistävää ja rakentavaa.
Nämä viime viikot ovat muuttaneet mieleni.
Ihmiset, joilla on lapsia ja rakkaita, nimittävät hädässä olevia jonkun toisen lapsia ja rakkaita elintasosurffareiksi, jotka ansaitsevat kuolla.
Ihmiset eroavat kirkosta, koska se osoittaa lähimmäisenrakkautta ja kannustaa siihen.
Ihmiset kutsuvat toisiaan ahneiksi ja itsekkäiksi turhasta valittajiksi, kun he puolustavat vaatimatonta toimeentuloaan niillä keinoilla, joita heillä on.
Mielestäni on suuri vääryys, että pienyrittäjät on pidetty poissa työmarkkinaosapuolten neuvottelupöydistä. Olen yrittänyt kehittää ay-liikettä omasta positiostani lähemmäs nykypäivän ja tulevaisuuden työelämää. Vaikka ammattiyhdistysliike ei ole täydellinen, se on ihmisten liike – sen funktio on toimia työntekijöiden tukiverkostona työelämässä. Ymmärrän, miksi pienyrittäjien (ja muiden, joita muutokset eivät koske) näkökulmasta heikennykset eivät näytä niin kovin valtavilta. En ymmärrä, miksi kukaan heistä kuitenkaan aktiivisesti vastustaa työnseisausta ja palkansaajien oikeutta ilmaista mielipiteensä leikkauksista, jotka heikentävät heidän toimeentuloaan ja joiden taloutta tervehdyttävä vaikutus on vähintään kyseenalainen.
Ystäväni, joka kaiken lisäksi opiskelee johtamista, kehui Sipilän johtamistaitoja, koska ”nyt tapahtuu” ”linjakkaasti” ja ”nopeasti”. Ilmeisesti ”nopea ja linjakas tapahtuminen” on edellisen halvaantuneen koalitiohallituksen jälkeisenä aikana itseisarvo. Politiikassa mielestäni kuitenkin yleisen tapahtumisen sijaan oleellista on, mitä tapahtuu. Tämä kaaos ja yhteiskuntaa silminnähden epävakauttava vastakkainasettelun tila, jossa someveli nousee veljeä vastaan, ei ole mielestäni hyvän johtamisen tulos. Tarvitaan muutakin kuin tyhjät korulauseet ja symboliset ”rikkaiden osallistamiset”. Tarvitaan oikeaa keskusteluyhteyden avaamista ja luottamusta neuvotteluyhteiskuntaan ja konsensuspolitiikkaan. Tarvitaan solidaarisuutta, empatiaa ja sovinto.
Minä en jaksa ymmärtää enää ketään, enkä pysty suhtautumaan ironisesti tähän härdelliin ympärilläni. Tämä on liian vakava asia.
Olen oikeasti huolissani.
26 syyskuun, 2015 @ 17:29
Puskista huuteluksi menee sunkin jutut: argumentit loppuu ja kommentointi pitää sulkea, näin sinäkin olet vain tyhmä puhuva pää ilman substanssia.
Paskaksi en ala nimittelemään, kuten eräät. Katso peiliin!
27 syyskuun, 2015 @ 11:12
Tuli ilmeisesti oikein sellainen tunne pintaan, että piti tulla tänne eri tekstin alle meuhkaamaan. En sulkenut kommentointia, koska minulla ei ole argumentteja, vaan koska kommenteissa ei ole. Minun huoritteluni ja tappouhkaukset eivät varsinaisesti ole argumentteja, ja jos voin jättää ne lukematta, teen niin. Veikkaan, että toimisit itsekin tilanteessani samoin. Mitä nimittelyyn tulee: kuten sanoin, rasistipaska asuu meissä kaikissa. Tekstissä kuvaan mielestäni hyvin avoimesti ja rehellisesti myös itsessäni herääviä rasistisia tunteita. Meidän jokaisen pitää valita olla olematta rasistipaska. En koe huonoa omaatuntoa nimitellessäni rasistiksi ihmistä, joka antaa pelolleen vallan ja sulkee empatian itseltään.
Aarikan Lotan vuosikatsaus – Lotta Aarikka
28 lokakuun, 2015 @ 03:43
[…] kanssa pamfletin siitä, miten Akavaa ja sen liittoja tulisi konkreettisesti kehittää. Syksyn käsittämätön työmarkkinakentän myllerrys saa nyt lappusemme näyttämään irrelevantilta ja naiivilta, mutta en usko, että se lopulta on […]