Melkein meni viikonloppu pilalle.
Perjantaina sain korvanappiini tiedon, että Lappeenrannan teknillisen yliopiston School of Business and Management ryhtyy palkitsemaan opiskelijoita, jotka saavat lukuvuodessa opiskeltua 60 opintopistettä.
Opiskelijat tervehtivät ajatusta ilolla. Tämä ei ole mikään uutinen. Vastaavaa ehdoteltiin muutamalta taholta myös Aalto-yliopistossa, kun työskentelin sen ylioppilaskunnassa.
Ymmärrän ohjausvaikutusajattelun: heitetään kolikolla ja karkilla opiskelijaa niin se tahkoaa kursseja, puristaa vielä hiukan enemmän pienellä kannustimella. Opiskeluajat lyhenee, yliopisto saa massia, sekä Pavlov että koira voittaa, eikös niin?
Tilanteesta on otettava askel taaksepäin, jotta tajuaa logiikan kieroutuneisuuden.
Ymmärtääkseni yliopistojen on kuitenkin tänä putkitutkintoideaalin aikana panostettava myös koulutuksen laatuun. Koko yliopistojen, tieteen ja siten yhteiskunnan tulevaisuus riippuu siitä, että yliopistoista koulutetut ihmiset ovat aina vähän fiksumpia kuin edeltäjänsä. Sitä kutsutaan edistykseksi, sivistykseksi, oppimiseksi, innovaatioiksi, miksi nyt sitten haluaakin. Joka tapauksessa ajatus on ollut sama antiikin Kreikasta tähän päivään: akatemian on tarkoitus sivistää meitä, tehdä meistä viisaampia.
60 satunnaisen opintopisteen kasaanmättäminen millä tahansa arvosanoilla annetussa ajanjaksossa ei tee kenestäkään viisaampaa. Tiedon ja sivistyksen laatua ei paranna se, miten nopeasti se saadaan omaksuttua. Päinvastoin, suurin osa oppimistutkimuksesta ymmärtääkseni on sitä mieltä, että nopea pänttääminen on pinnallisempaa ja siten laaduttomampaa.
Miten voi olla mahdollista, että nyt tehdään sillälailla tymästi?
Vastatakseni tähän kysymykseen, minun on kirjoitettava yliopistojen rahoitusmallista.
Olin puhumassa rahoitusmallista viime syksynä sosialidemokraattien Kättä päälle -tilaisuudessa, joka käsitteli koulutusta. Ajatuksenjuoksuni oli yksinkertainen: Tällä hetkellä yliopistoja ohjaa opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmalli. Samoin myös sisäiset rahoitusmallit ohjaavat yliopistojen yksikköjä, kuten tiedekuntia, korkeakouluja, tieteenalayksikköjä, laitoksia, koulutusohjelmia ja oppiaineita. Tämä on sisäänrakennettu valuvika, joka tuottaa jatkuvasti ongelmia.
Ensinnäkin: rahoitusmallin tulisi jo ihan määritelmällisesti mitata sitä, miten tavoitteissa on onnistuttu, ei asettaa tavoitteita ja ohjata toimintaa.
Miksi sitten rahoitusmallin ohjausvaikutus on mielestäni huono juttu? Olenko nyt vain humanistisinsinöörimäisesti liian keskittynyt prosessin oikeellisuuteen, vaikka oleellista on se, mitä jää käteen?
Rahoitusmallin ohjaavuus on ongelma siksi, että rahoitusmalli on parhaimmillaankin ihan tosi paska. Se on sitä aina ja määritelmällisesti, sillä rahoitusmalli-indikaattorit ovat aina paskoja.
Avaan hiukan.
Sinulla on entiteetti nimeltä ”kuusi”, tiettekö, havupuu, josta jouluna lauletaan. Mittausapuna sinulla on viivotin ja tehtäväsi on viivottimen ja itsesi kanssa mallintaa kuusi mahdollisimman täydellisesti. Tietenkin kuusessa on laskennallisia piirteitä. Voit laskea neulaset, oksat, oksien haarat, juuret. Voit mitata oksat ja juuret, pituutta ja leveyttä. Kun katsot yksittäistä mittaa tai lukua, esim. neulasten määrää, se kuvaa helvetin huonosti kokonaisuutta. Mutta usean luvun sarjana sinulla on jonkinmoinen – kiero ja vajavainen mutta kuitenkin – kuva siitä, mitä kuusi on.
Näiden mittojen avulla kuuset on mahdollista laittaa kauneus- ja hyvyysjärjestykseen, kunhan ensin määritellään, mitä halutaan enemmän kuin toista. (On myös ihan relevantti kysymys, voiko entiteettejä kuten yliopisto tai kuusi laittaa kauneus- ja hyvyysjärjestykseen, mutta sitä ei jaksa kukaan edes esittää.) Mutta miten voit estää, että kuusitrimmerit eivät ala sekoilla ja tehdä tyhmiä? Jos paljastat, että enemmän rahaa saa tuuheammista kuusista, niin siellä ne leikkaavat juuria ja liimailevat neulasia. Lopulta on metsä täynnä keloa.
Mieltäni on jäänyt askarruttamaan, että miksi yliopistoissa on itse asiassa toimittu niin vähän tyhmästi, vaikka rahoitusmalli-indikaattorit typeryyksiin kannustavat. Erityistä pelkoa herättänyt 55op suorittaneiden opiskelijoiden -indikaattori ei toistaiseksi ole johtanut ihan hirvittävään torspoiluun ja opintopisteiden ilmaiseksi jakelemiseen. Sen sijaan, oman arkikokemukseni mukaan, mittari on pääasiassa kannustanut yliopistoja tekemään sitä, mitä mittarin oli kai tarkoituskin kannustaa tekemään: sujuvoittamaan opintoja ja parantamaan ohjausta. En keksi mitään muuta syytä kuin sen, että tyhmän luvun ja todellisuuden välissä on huseerannut viisas ihminen.
Kuten jo mainitsin, tieteentekijöille – jota akateeminen johtokin on – on todella suuri kynnys laskea tietoisesti opetuksen tasoa. Koko yliopistomaailma ja tiede nojaa ajatukseen ihmisen rehellisyydestä ja tieteen sisäisestä integriteetistä. Siksi esimerkiksi tieteellisten tulosten väärentämisen uutiset ovat aina pöyristyksen aihe. Akateemikoihin luotetaan.
Demareiden tilaisuuden lopussa sanoin ääneen, että koulutusleikkauksien aikana pelottaa, että yliopistoväellä ei enää yksinkertaisesti ole varaa olla fiksuja ihmisiä maailman ja rahoitusmallin välissä.
Lappeenrannan esimerkki osoittaa, että tieteen ja koulutuksen ihanteet romukoppaan heittävä osaoptimointi on alkanut.
22 maaliskuun, 2016 @ 13:22
Samanlainen systeemi on otettu ”kokeiluluontoisesti” käyttöön myös Jyväskylän yliopistossa, jossa tietyn laitoksen 55 op suorittaneet opiskelijat saavan eksklusiivin haalarimerkin ja yli 60 op suorittaneet vielä leffalipun päälle! Äärimmäisestä tehokkuudesta ja omistautumisesta suht pieni hinta..
22 maaliskuun, 2016 @ 13:55
Haalarimerkkien tyyppisiä ”palkintoja” on käytössä muuallakin. Monet suhtautuvat niihin harmittomina, mutta itseäni kyllä vituttaa. Kaikki resurssi, mikä laitetaan ”ripeyteen” ja ”tavoitteellisuuteen” kannustamiseen voitaisiin laittaa opetuksen kehittämiseen. Innostus ja hyvin järjestetty opetus on suurin palkinto opiskelijalle. LUT vetää pelin astetta pidemmälle, kun se antaa nopeille opiskelijoille (ei esim. menestyneille) ”etusijan LBM:n kesätyöpaikkoihin ja gradu/dippatyöpaikkoihin”. Se on ihan suoraa tason laskemista ja suorituskeskeisyyden promoamista oppimisen ihanteiden kustannuksella.
23 maaliskuun, 2016 @ 19:05
Kiitos näkökulmasta tärkeään aiheeseen Lotta! Meillä LUT:ssa on tapana tehdä asioita yhdessä ja myös tämän kannustin on opiskelijoilta itseltään tullut idea.
OECD:n vertailut osoittavat, että Suomessa opiskeluajat ovat kansainvälisesti vertaillen varsin pitkiä. Nopeampi valmistuminen ja työelämään siirtyminen ei heikennä tiedon ja sivistyksen laatua, usein päinvastoin. Ahkerimmat opiskelijat ovat yleensä myös niitä fiksuimpia ja sivistyneimpiä.
Tutkimuksen ja opetuksen laatu on ylivoimaisesti tärkein tavoitteemme. LUT:n tuotantotalous on kolminkertainen kansallinen yliopistokoulutuksen laatuyksikkö ja olemme sijoittuneet erinomaisesti kansainvälisessä International Student Barometer –kyselytutkimuksessa, jossa yliopistoissa opiskelevilta ulkomaalaisilta opiskelijoilta kysytään heidän tyytyväisyyttään yliopistoon.
Indikaattoreissa on toki aina kehitettävää. Olisikin mielenkiintoista kuulla ratkaisukeskeisiä ehdotuksia siitä, miten yliopistojen rahoitusmallia tulisi kehittää, jotta se kannustaisi yliopistoja kouluttamaan kyvykkäitä ja sivistyneitä osaajia entistäkin paremmin.
Emmehän kouluta opiskelijoita vain muuttuvaan maailmaan, vaan muuttamaan maailmaa.
Anne Jalkala
Head of LUT School of Business and Management
Lappeenranta University of Technology
Show the Way. Never Follow.
23 maaliskuun, 2016 @ 21:06
Morjesta!
Kiitos vastauksesta. Se, että idea on tullut opiskelijoilta ei välttämättä tarkoita sitä, että idea olisi hyvä. Hienoa silti, että teette asioita yhdessä – se on tietenkin tarkoituksenmukaista.
OECD-vertailut perustuvat OKM:n tilastointiin opintoajoista. Ministeriön tilastointitapa on monella tapaa ongelmallinen, minkä varmasti tiesitkin. Jos et tiennyt, lisää opintoaikojen mittaamisen tilastoinnin ongelmista voit lukea esimerkiksi täältä ja täältä.
En väittänyt, että nopeasti valmistuminen olisi huono asia, tai että nopeat valmistujat olisivat jotenkin tyhmiä. Sen sijaan kyseenalaistin, onko yliopiston systeemitasolla järkevä kannustaa nimenomaan nopeaan opiskeluun syvällisen oppimisen ja itsensä haastamisen sijaan. Edelleen olen sitä mieltä, että ei ole. Eri mieltä saa olla, mutta en tästä vastauksestasi löytänyt perusteluja sille, miksi olette niin halunneet tehdä.
Lisäksi, jos oikein tarkkaan luet, minä en sano, että nämä nykyiset rahoitusmalli-indikaattorit olisivat paskoja. Sen sijaan väitän, että mitkä tahansa rahoitusmalli-indikaattorit ovat määritelmällisesti aina paskoja, ihan ne parhaatkin. Sitä haen tuolla viivotin ja kuusi -vertauksellani, olen pahoillani, että se ei avautunut, ehkä en ollut tarpeeksi selkeä.
Siitä olemme samaa mieltä, että tälläkin hetkellä yliopistoissa koulutetaan sitä porukkaa, joka tulee määrittämään, millaisessa maailmassa ja yhteiskunnassa elämme muutaman kymmenen vuoden kuluttua. Juuri siksi toivon, että tulevaisuuden toivoja ei kannustettaisi ryskimään kasaan putkitutkintoa vaan todella oppimaan, haastamaan ja kyseenalaistamaan – kuinka kauan niihin prosesseina sitten kuluukin aikaa.
23 maaliskuun, 2016 @ 21:56
Hienoa, että tärkeistä asioista keskustellaan. Missään olosuhteissa erilaisissa LUT-koulutuksen kannusteissa ei haeta laaduttomuutta. Korkeatasoinen akateeminen oppiminen on aina tavoitteenamme. Tämä toki on taitolaji ja tiimipeli. Jotta kansainvälisen tason laadukas yliopistotasoinen oppiminen on mahdollista tarvitaan ensisijaisesti mietitty opintojen kokonaisuus sekä kandi- että maisterivaiheessa. Tällä OPS-kierroksella panostimme tähän eli uudistimme koulutustarjontamme ”tuotteita”. Työtä toki riittää vielä. Mutta ei pelkkä tarjonnan viilaaminen riitä. Myös opiskelijan tulee päämäärätietoisesti suunnitella opintonsa siten, että akateeminen oppiminen tapahtuu. Meillä on vielä ehkä turhan paljon valinnaisuutta, mikä haastaa opiskelijan suunnittelutyötä. Kansainvälisellä koulutusmarkkinalla ollaan mielestäni paljon enemmän kirjoittajan mainitsemissa putkitutkintomalleissa. Ja on niin helppoa parjata OKM:n rahoitusmallia tai yliopistojen sisäisiä johtamisjärjestelmiä. Jos tuolle tielle lähtee, pitää olla tarjota jokin vaihtoehto. Yhtä kaikki, olen ehdottomasti LUT:ssa kaavailtujen kannustimien kannalla. Ja ketään ei pakoteta mihinkään, vastuu on oppijalla tehdä omannäköisensä oppimisen kokonaisuus.
Jaana Sandström, LUT
23 maaliskuun, 2016 @ 22:04
Kerrataanpa nyt vielä kerran: minä en parjaa OKM:n rahoitusmallia. Minä sanon, että määrällisillä yksinkertaisilla mittareilla on mahdotonta mitata kuvaavasti ja kattavasti entiteettiä kuten yliopisto. Ymmärrän mittaamisen tarpeen, kun tarkastellaan, miten tavoitteissa on onnistuttu. Mutta se, että yksinkertaiset mittarit ohjaavat monimutkaista toimintaa (kuten nyt tapahtuu), se on mielestäni ongelmallista syistä, jotka kirjoituksessa erittelen. Oliko nyt tarpeeksi selkeästi sanottu?
Voisiko nyt vuorostaan jompi kumpi teistä kertoa, miksi Lappeenrannan kauppis haluaa palkita nimenomaan suoritusnopeudesta? Jos ”laatu” – mitä se ikinä tarkoittaakaan – on teille niin tärkeää, miksi ette palkitse arvosanoista tai edes arvosanojen ja etenemisen vauhdin yhdistelmästä?
Oppiminen ei tapahdu opintoja suunnittelemalla. Oppiminen tapahtuu innostumalla. Innostukseen vaaditaan paitsi sisäinen motivaatio myös motivoitunut opetushenkilökunta ja hyvin toteutetut opinnot. Opiskelijan oma suunnitelmallisuus ja nopea opintojen suoritustahti seuraavat kyllä perästä, jos nämä perusasiat ovat kunnossa.
24 maaliskuun, 2016 @ 05:53
Mun ensimmäinen reaktio tähän kannustimeen on positiivinen, sillä en kykene uskomaan että kaikki opiskelijat oikeasti tekevät töitä opintojensa eteen niin innokkaasti kuin halutaan uskoa. (ihmisluonnolla kun on taipumus liioitella myös omia tekemisiään) Ja jos tämä joitain heistä kannusta tekemään enemmän töitä, niin hienoa. Suomessa ON pitkät opintoajat ja itse Suomessa opiskelleena ja sittemmin asiaa ulkomailla seuranneena on mutu-tuntumalla todettava, että pieni aktiivisuus-boosti tekisi Suomessa terää. Noh, tämä on minun mielipiteeni eikä perustu tutkittuihin faktoihin.
Niinpä oikeastaan halusinkin kysyä, että onko olemassa jotain tutkimustulosta, joka osoittaisi, että nopeampi opiskelu tuottaisi huonompaa tulosta? Vai perustuuko tämä ajatukseen, että kun ”samassa ajassa suorittaa enemmän kursseja, jää vähemmän aikaa per kurssi”? Koska toinen ajatustapa olisi, että opiskeluun käytettäisiin enemmän aikaa. Mikä ei ole kaukaa haettu ajatus monen opiskelijan kohdalla. Ja en tarkoita nyt laskennallisia kurssisuoritustunteja, vaan todellisia, mitä opiskelijat todella tekevät.
En jaksa uskoa, että kaikkien pitää vuositolkulla etsiä sitä sisäistä innostusta ja ahaa-elämystä – suuri osa opiskelusta kun on raakaa työtä. Filosofisesti kaunis ajatus, että oppimiselle annetaan aikaa, mutta en pysty allekirjoittamaan sen tarkoituksenmukaisuutta, kun käytännössä niin suuri osa opiskelijoista päätyy ei-akateemiselle uralle.
24 maaliskuun, 2016 @ 09:23
En usko, että voidaan yksioikoisesti tutkimuksellisesti osoittaa, että nopea oppiminen olisi huonompaa. Sen sijaan oppimisstrategioista ja oppimisen motivaattoreista tiedetään se, että jos motivaattorit ovat ulkoisia, ne johtavat pintaoppimiseen, eivät asian sisäistämiseen ja ymmärrykseen. Nämä tiedot löytyvät ihan googlailemalla.
Minusta oppiminen, sivistys ja innostus eivät ole akateemiseen maailmaan kuuluvia asioita. Minusta on ahdistavaa ja todella kuvaavaa, että sinä ja monet tuntuvat ajattelevan niin. Uskon, että jos ihmiset seuraavat sisäistä motivaatiotaan he ovat onnellisempia ja heistä on enemmän ”hyötyä” yhteiskunnalle, sillä he tekevät hyvin ja huolellisesti ja kehittäen sen, mitä tekevät (vs. suorittavat mitään mistään välittämättä). Sellaista osaamista tämä maa ja maailma kaipaisi.
Saisko jonnekin ”mittaaminen kielletty” -kyltin? – Lotta Aarikka
19 heinäkuun, 2016 @ 18:56
[…] aikaisemminkin kirjoittanut yliopistojen rahoitusmallista ja mittaamisen hankaluudesta kun kyseessä on jokin niinkin monitahoinen orgaani kuin […]
”Vähemmän isompia yliopistoja” on poliittinen visio, jota ei tarvitse enää edes perustella – Lotta Aarikka
25 lokakuun, 2017 @ 15:43
[…] – alakohtainen vertailu on huomattavasti tolkullisempaa. Lisäksi on mahdotonta sanoa, mitä yliopistoista pitäisi vertailla. Koulutuksen, tutkimuksen vai yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tasoa (ja millä mittareilla)? Ne […]