Facebooktwitter

Persujen spindoktor Riikka Purra twiittasi tuossa taannoin näin:

Taloudelliselta nettovaikutukseltaan negatiivisia ihmisiä. Kamalaa, eikö?

Olin jo hyvää vauhtia pöyristymässä, kunnes muistin, miten monta kertaa olen itse käyttänyt ihmisen veronmaksukykyä tai tuottavuutta argumenttina. Erityisesti entisessä työssäni, jolloin lobbasimme valmistumisen jälkeisen oleskeluluvan pidentämistä sekä EU/ETA-maiden ulkopuolisten opiskelijoiden lukukausimaksujen unohtamista, sillä ne romahduttavat tulijoiden määrän, tuli argumenttia käytettyä useasti. Maahan yli 20-vuotiaina saapuvat korkeastikoulutetut maksavat verot Suomeen, vaikka eivät ole lapsena maksaneet meille mitään! Mikä uskomaton sijoitus Suomelle! Halpaa rahaa! Kaikki voittaa!

Vankka hyvinvointivaltiomalli tuottaa pakostakin ajatuskehän, jossa kestävyysvajeen kolkutellessa ikkunan takana mustat hampaat kirskuen, ihmisten arvoa aletaan yhtäkkiä punnita sen mukaan, miten paljon veroja hän maksaa. Mediat tahkoavat juttuja (1, 2, 3, 4), joissa voi kätevällä laskurilla laskeskella, ketkä ovat ”kermankuorijoita” ja ketkä ”nettomaksajia”. Perussuomalaiset kuuluttavat vuodesta toiseen ”maahanmuuton todellisia kustannuksia” eli suomeksi käännettynä Suomeen siirtolaisina tai pakolaisina saapuvien ihmisten aiheuttamia kustannuksia.

Erehdyin katsomaan hetken viime viikon kyselytuntia, jossa opposition terävin puoluejohtaja Li Andersson tivasi hallitukselta syitä irtisanomisperusteiden höllentämiseen. Nyt kun sote on hajoamassa tuhkana maakuntahallinnon tuuleen, on hallituksen merkittävin ja tärkein projekti työllisyysasteen nosto. Kärjistetysti voi sanoa, että hallitukselle on yhden tekevää mikä työntekijöiden vointi ja turva on, kunhan yhä useampi on töissä. Miksi? Tuskin mistään muusta syystä kuin että se nyt vain on tärkeää, että ollaan töissä ja maksetaan veroja. Paradoksaalisena vitsinä hallitus on siis valmis uhraamaan ihmisten turvan, jotta saisi turvattua hyvinvointivaltion, joka on ihmisten turva. Tuntuu melkoiselta hölmöläisen peitonjatkolta, mutta kun budjettiexcel käskee, mitä muuta voi. Muu on haihattelua.

Kun vaalit lähestyvät on selvää, että keskustelu kestävyysvajeen, työllisyyden ja myös maahanmuuton ympärillä saa yhä enemmän kierroksia. Aion mielenkiinnolla seurata, missä määrin poliittisessa diskurssissa häivähtävät puheet ihmisarvosta ja missä määrin työllä ostetusta ihmisarvosta. Kuulun niiden Purran nimeämien haihattelijoiden joukkoon, joka ei oikeastaan välitä siitä, mitä moraali maksaa.

Olen vakaasti sitä mieltä, että kaikki todella ovat sosialidemokraatteja, kun silmiin katsotaan. Yhä enenevissä määrin ajattelen sen olevan ongelma. Ihan vilpittömästi mietin, onko mahdollista puhua politiikkaa Suomen kaltaisessa sosialidemokraattisessa hyvinvointivaltiossa ilman, että käytännössä tulee arvottaneeksi ihmisiä heidän veronmaksukykynsä mukaan. Pahasti pelkään että ei, mutta toivon vaalikeskustelujen yllättävän minut positiivisesti.