NYT-liiteläinen mielensäpahoittaja tässä terve

Kävin jokin aika sitten melko uuvuttavan ja nopeasti suhteettomaksi eskaloituneen keskustelun internetissä siitä, onko ”mielensäpahoittaja” sukupuolettunut termi vai ei. Itse keskustelussa argumentoin, että pidän ”mielensäpahoittajaa” sukupuolettuneena sen käyttökontekstin vuoksi: useimmiten se tuntuu olevan salonkikelpoinen vastine ”hiekkapillun” kaltaisille vaikeisiin naisiin viittaaville ilmaisuille. Joka tapauksessa sanojen kuten ”mielensäpahoittaja”, ”hiekkapillu”, ”kitisijä”, ”kukkahattutäti” – ja niin edelleen – funktio on keskusteluissa samankaltainen: tarkoitus on nolaamalla ja pilkkaamalla hiljentää erimielisyyttä ja kritiikkiä osoittava henkilö ottamatta varsinaisesti kantaa hänen esittämäänsä kritiikkiin. Mielensäpahoittajan esittämiin huomioihin ei tarvitse vastata, sillä mielensäpahoittaja on ”vain” loukkaantunut, ei esittänyt perusteltua kritiikkiä esimerkiksi siitä, että naisten jatkuva uhrina ja väkivallan kohteena esittäminen on outoa, kieroa ja osa patriarkaattia, joka tulee murskata.

Olen suuri vanhan kansan viisauksien ystävä ja niistä oleellisimpia on mielestäni ”asiat tappelevat, eivät ihmiset”. Nuoresta iästäni huolimatta olen saanut naisena, feministinä ja kärkkäänä väittelijänä huomata, että näin asia harvoin kuitenkaan on. Haluaisin ajatella, että kykenen itse kohtaamaan erimielisen ihmisen ihmisenä ja laittamaan ahtaalle vain hänen argumenttinsa. Mielestäni yksikään mielipide ei ole lähtökohtaisesti niin huono, etteikö siihen voisi vastata asiallisin argumentein. En kykene ymmärtämään, miksi väittelyssä oman näkökulman perustelemisen ja puolustamisen sijaan tulisi paeta keskustelukumppanin haukkumiseen ja mitätöimiseen.

Tämähän on ihan ala-asteenpihakamaa. Että ei saa haukkua toisia. Että se joka haukkuu, on sitä itte.

Olen itse saanut nahoissani tuntea, että ”mielensäpahoittaja” ja ”uhriutuja” -leimoja ei saa pestyä otsastaan millään. Vaikka keskustelussa olisi kuinka asiallinen, epäemotionaalinen, rationaalinen ja looginen argumentoija, sillä ei ole mitään väliä, jos kritisoi vääriä asioita ja on mielellään vielä väärää sukupuolta. Se tekee vihaiseksi. Se vittu pahoittaa mielen.

Internetin keskustelupalstoilta ja huomionhakuisten ja näppärien bloggareiden ja kolumnistien suunnalta rasittavan kärjistämisen ja ”vastapuolen” mustamaalaamisen tavallaan ymmärtää. Kun lokaa heittääkin maamme ulkoministeri, menee homma astetta eksoottisemmaksi. Ministerillä ei nimittäin ole mitään ”vastapuolta”, vaan hän on koko kansan ministeri – myös niiden ”puunhalailijoiden” ja ”NYT-liiteläisten”, joita hän väsymättömästi demonisoi ilman mitään järkevää syytä.

Kuten rasittavassa ”mielensäpahoittaja”-jankkauksessa myös Soinin fillarikommunisti– ja NYT-liiteläisyysheitoissa on helppo paeta kielikuvien sumeuden taakse. Mielensäpahoittajuus tai NYT-liiteläisyys ei ole etnisyys tai mikään tarkkarajainen joukkio ihmisiä. Se ei tarkoita, etteikö mielikuva siitä, kuka on NYT-liiteläinen ja kuka mielensäpahoittaja, olisi melko ehyt. Kummastakaan ei ainakaan minulle tule ensimmäisenä mieleen Timo Soinin kaltainen valkoinen ja rikas lihaa syövä heteromies (vaikka ”mielensäpahoittaja” -ilmaisun alkulähde ironisesti todella on valkoinen heteromies).

Olen kulttuurin ja kielen tutkija siksi, että minua kiinnostaa ihmisten luontaiselta tuntuva pyrkimys rakentaa yhteenkuuluvuutta toisiin. Valitettavasti yhteenkuuluvuuden rakentamiseen sisältyy määritelmällisesti erottelu ja rajaus: jotta on me, on oltava myös muut. Haluan kuitenkin uskoa, että yhteenkuuluvuutta voi rakentaa myös hyväksyen erimielisyyttä ja erilaisuutta. Se, että joku ei ole samanlainen ja samaa mieltä kuin muut, ei automaattisesti tarkoita, että hänen näkökulmansa ja oikeutensa olla olemassa täytyy mitätöidä ja lytätä.

Kunpa muistaisimme paremmin ne ala-asteen pihan opit. Sekä ministeriössä että internetissä.