En saanut viime yönä unta. Mietin Hannu Karpoa ja hänen legendaarista ajankohtaisohjelmaansa ”Karpolla on asiaa”. Karpon karvalakki ja järkähtämättä tuomitseva toimittajanote ovat olennaista lapsuuden kuvastoani. Muistan katsoneeni sohvalla isin ja äidin välissä traagisia ihmiskohtaloita, jotka tuntuivat välillä komediallisilta juuri sen takia, että niiden uhrikertomukset olivat niin täysin ironiasta vapaita.
Tänään muistin youtube-palvelun olemassaolon. Kirjoitin hakukenttään ”Karpolla on asiaa” ja aloin katsoa. Klippejä on satoja ja ne kertovat hämmästyttävän ihastuttavia tarinoita eeppisteatraalisella kuvakielellä (ks. esim. metsänomistajan lyyrinen saapastelu luvattomasti hakatulla metsäkaistaleella tai takapihalla kohtalokkaasti lojuva VEROTETTAVA diesel-moottori).
Internet on täynnä ihmisiä, joilla on paha mieli. Paha mieli mamuista, paha mieli toisten lapsenkasvatusmetodeista, paha mieli veroista, paha mieli.
Mutta missä on Karpo?
Internet on kolkko metsä, joka vastaa juuri niin kuin sinne huutaa, vielä kovemmalla ja vielä pahemmalla äänellä. Kiukunpurun katharsis ei toteudu, sillä puun takaa ei ilmesty tuttua ja turvallista vanhan koulukunnan pököpäätoimittajaa, joka kuuntelee asian ja käy syyllisten kimppuun kuin, no, vanhan koulukunnan pököpäätoimittaja.
Traagisinta silti on tämä: Internetissä kukaan ei ojenna kehystettyä seteliä tai poropaistia.
Miten meille käy?