Huomenna on kuntavaalien vaalipäivä. Ehdokasasetteluiden valmistuttua moni politiikan asiantuntija ennusti, että vaalien äänestysprosentti jää edellisiäkin kuntavaaleja alhaisemmaksi. Ironisesti ihmiset eivät tunnu olevan innostuneita äänestämään vaaleissa, joissa valitaan päättäjät päättämään niistä asioista, jotka vaikuttavat arkeemme heittämällä eniten.
En itse kuulu siihen politiikkanörttien osastoon, joka soimaa ihmisiä tyhmyydestä, kun he eivät ymmärrä äänestää. Olen jo jonkin aikaa miettinyt, miksi äänestäminen ei kiinnosta, ja mitä politiikan kiinnostavuudelle voisi tehdä.
Ennakkoäänestysprosentti näyttää valtakunnassa hyvältä ja on jopa 1,9 prosenttiyksikköä parempi kuin vuoden 2012 kunnallisvaaleissa. Se on iloinen asia. Turussa äänestettiin maan keskiarvoa enemmän ennakkoon (28,5%). Paljon ääniä on kuitenkin vielä antamatta.
Nyt kerron sinulle empivä turkulainen, miten minun mielestäni näissä vaaleissa kannattaa äänestää.
Äänestä vihreitä
Vaalitapamme vuoksi on ensisijaisen tärkeää valita puolue ennen ehdokasta. Minulla on kompleksinen suhde puoluepolitiikkaan. En ole minkään puolueen jäsen, vaikka tiedän olevani vasemmistolainen (feministi ei oikein muuta voi olla) ja ennemmin arvoliberaali kuin konservatiivi. Olen äänestänyt erinäisissä vaaleissa vain kahta eri puoluetta, mutta en koe olevani puolueuskollinen.
Vihreät valitsin kahdesta syystä, joista toinen liittyy minuun kaupunkilaisena ja toinen hyvävelikerhoiluun ja kaikenlaiseen suhmuroimiseen kyllästyneenä kapinallisena.
Asuin Helsingissä ja Espoossa joitakin vuosia, mutta tein tietoisia valintoja päästäkseni muuttamaan takaisin Turkuun. Turussa kaikkein ihaninta on sen ainutlaatuinen kulttuurihistoriallinen kauneus ja ihmisen kokoinen mittakaava.
Turun jokiranta ja se, miten tuomiokirkon torni kurkkaa aina jostain, missäpäin kaupunkia liikkuukaan, on kaikessa korniudessaan suunnattoman viehättävää. Siksi minulle on kaupunkilaisena oleellista, että uusia rakennushankkeita ei tueta sokeasti rakennuttajien ehdoilla dollarinkuvat silmissä kiiluen, vaan vanhaa ja arvokasta kaupunkimaisemaa kunnioittaen. Sen vihreät tekevät.
Turku on suomalaisittain suuri kaupunki, jonka vuokrataso mahdollistaa ydinkeskustassa asumisen. Pyörällä ja kävellen on helppo liikkua, koska minnekään ei ole ahdistavan pitkä matka. Joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen puolta tässä kaupungissa pitää johdonmukaisesti koko valtuustoryhmän voimalla vihreät.
Sitten se kapinallisuusosuus.
En tiedä, onko syyttäminen varsinaissuomalaista, uskollista ja muutosta lähtökohtaisesti vieroksuvaa mielenlaatua vai mitä siitä, että kaupungissa on pitänyt valtaa kaksi suurinta – kokoomus ja SDP – kohta neljäkymmentä vuotta. Uskon, että kun valta makaa liian kauan yksissä käsissä, se kannustaa suhmurointiin, lehmänkauppoihin ja ylimielisyyteen kansanvaltaa kohtaan.
Turussa ollaan historiallisessa tilanteessa, sillä vihreillä on erittäin hyvät mahdollisuudet nousta kaupungin suurimmaksi tai toisiksi suurimmaksi puolueeksi. Vihreitä äänestämällä on siis mahdollista rikkoa vuosikymmeniä kestänyt valtaklikki. Se on demokratialle ja Turulle ohittamaton mahdollisuus. Siksi: äänestä vihreitä.
Äänestä Niina Ratilaista
Olen etäisesti tiennyt punatukkaisen vauhtimuijan nimeltä Niina Ratilainen joitakin vuosia. Niina on ollut aktiivinen Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnassa ja sittemmin kansallisessa opiskelijapolitiikassa. Olin saanut Niinasta kuvan sydämellisenä, tunnollisena ja hauskana politiikkaan ja Antti Tuiskuun hurahtaneena naisena, jollaista mielelläni autan eteenpäin poliittisella uralla. Kun viime kesänä juttelimme vaaleista ja ilmaisin haluni osallistua Niinan kamppikseen, Niina tavoistaan poiketen melko epäsuoraan ja ujosti tiedusteli, olisinko valmis lähtemään kampanjapäällikön tehtävään.
En epäröinyt hetkeäkään.
Syksyn ja talven aikana olemme tutustuneet ja ystävystyneet, ja olen varmistunut entistä selkeämmin siitä, että ehdokkaani näissä vaaleissa ei voi olla kukaan muu kuin Niina Ratilainen.
Erityisesti katukampanjoinnin aikana minuun on tehnyt vaikutuksen Niinan aito halu kohdata ja kuunnella ihmisiä. Niinan ilmeestä näkee, että ihmisten kadulla kertomat huolet ja esittämät kysymykset todella vaikuttavat hänen ajatuksiinsa ja toimintaansa poliitikkona. Surullista sanoa, mutta näin ei ole kaikkien poliitikkojen kohdalla.
Toisin kuin Ali Jahangiri sanoi torstaisessa Noin viikon uutiset -jaksossa: jokainen poliitikko ei halua maksimoida valtaansa. Jokaisen poliitikon motivaatio on ainutlaatuinen sekoitus vallanhimoa ja halua oikeasti parantaa maailmaa. Niinan tapauksessa henkilökohtainen vallanhimo jää selkeästi vilpittömän oikeudenmukaisuuden tavoittelun varjoon. Sen lisäksi Niina on rohkea, eikä pelkää vastuuta tai johtotehtäviä. Näkisin hänet erittäin mielelläni Turun kaupunginvaltuuston ensimmäisenä naispuheenjohtajana.
Kuten aikamme suuri populistijohtaja sanoo, gallupit eivät äänestä, ihmiset äänestävät. Äänestä sinäkin huomenna – vihreitä ja Niina Ratilaista (188).