Facebooktwitter

Tiedättekö sen sanonnan, että jos on vasara, kaikki alkaa näyttää nauloilta? Tunnistan viittauksen, sillä minullakin on tapana tieteenalakeskeisesti ajatella, että kielitiede on tärkein tiede, koska kaikki inhimillinen vuorovaikutus ja ajattelu perustuu jollain tavoin kieleen ja kielen kautta luotuihin merkityksiin. Toistaiseksi olen onnistunut säilyttää vielä kuitenkin sen verran suhteellisuudentajua, että en oikeasti käy muiden tieteen- tai elämänalojen keskuudessa uhoamassa, että minä teen tärkeintä tiedettä ja kaikki muu on caccaa, tai ainakin kaikki pitäisi tehdä paremmin, eli minun tieteenalani metodeilla ja kysymyksenasetteluilla.

Mutta ei hätää! Kaikkea ei voi ehtiä eikä kehdata. Taloustieteilijäsetämiehet ehtivät ja kehtaavat puolestani.

Suomessa on taajama-alueiden susiakin pörröisempi taloustieteilevien setämiesten joukkio, jotka kaikki ovat innolla puhumassa ”koulutusmarkkinoista” ja kertomassa, miten itse asiassa koulutuksen muuttaminen maksulliseksi ei vaikuttaisi millään tavalla negatiivisesti yhteiskuntaamme, vaan tasa-arvoistaisi sitä ja tönäisisi maapallon kiertoradan oikeaan suuntaan. Se, että koulutuspolitiikka ei käsitteellisesti ole markkinatalous ei heitä haittaa ollenkaan. Vuodesta toiseen he kirjoittelevat lehtiin, blogeihin ja twitteriin palikanmuotoisia ideoitaan siitä, miten koulutus työnnetään markkinoiden pyöreään reikään, ja miten tämä ajatus on ”uusi” ja ”radikaali”, jota Suomessa ei saisi edes esittää, sillä kaikki muut ovat ihan tyhmiä hyssyttelijäkakkapyllytaistolaisia, hyi.

Viimeisimpänä tämän omaperäisen puheenvuoron käytti taloustieteilijäsetämiestrollien nuoren sukupolven edustaja, ”sitoutumattoman” ajatuspaja Liberan Heikki Pursiainen. Pursiainen käy reippaasti murskaamaan maksuttoman korkeakoulutuksen ”myytit”, jotta aivan kuin sattumalta, Liberaan täysin liittymättömän puolueen, Kansallisen kokoomuksen kansanedustaja Vartiainen, voi sitten paria päivää myöhemmin julkisesti ”avata keskustelun” tästä kansakuntaamme piinaavasta tabusta, maksuttomasta koulutuksesta.

Jos purkaisin tässä koko Pursiaisen kirjoituksen ja sen viitteettömät väitteet, ei kukaan jaksaisi lukea koko tekstiä, enkä itse asiassa jaksaisi itse kirjoittaa sitä, koska alkaisi kiukuttaa niin paljon. Valitsen siis jokaisesta Pursiaisen myytinpurkukappaleesta pari virkettä (ne, jotka vituttavat eniten) ja käsittelen niitä.

”Yliopisto-opiskelijat eivät ole köyhiä tai huono-osaisia”, kirjoittaa Pursiainen. Kappaleen lopussa hän pakittaa ja myöntää, että yliopisto-opiskelija on joskus voinut olla köyhä tai huono-osainen, mutta toteaa, että ylitettyään yliopiston kultaisen kynnyksen hän määritelmällisesti ja lopullisesti lakkaa olemasta sitä.

Heikki on taloustieteilijäsetämieheksi erittäin optimistinen ja hänen ihmiskäsityksensä on ihastuttavan aristoteelinen. Heikin mukaan siis meissä korkeastikoulutetuissa on hyväosaisuuden potentiaali, joka vääjäämättä aktualisoituu, ja että tämä potentiaali painaa enemmän kuin perhetaustamme. Kuten sanottu, ihastuttavan optimistisesti ja tulevaisuususkoisesti ajateltu. Pitäisipä paikkansa.

On edelleenkin ihan totta, että yliopistoissa opiskelee hyvin paljon melko vaatimattomista taustoista ponnistavia ihmisiä (1, 2). Vaikka luokkaliikkuvuus on hidastunut tai ainakin muuttunut, ei korkeakouluissamme enimmäkseen opiskele mitään pappa betalar -eliittiä vaan ihan tavallisista ja pienituloisista perheistä lähtöisin olevia ihmisiä. Joillain aloilla koulutus periytyy enemmän kuin toisilla.

Tarkoitukseni ei siis ole väittää, etteikö koulutus periytyisi. Niin se valitettavasti edelleen tekee, emmekä oikein tiedä miksi. Huomautan, että vaikka koulutuksen periytyvyyttä ei olla pystytty täysin poistamaan maksuttomalla koulutuksella, on retorinen ja argumentatiivinen sumutus esittää, että lukukausimaksut eivät siksi lisäisi koulutuksen periytyvyyttä. Ei nimittäin ole katteetonta väittää että nimenomaan opintotuki ja maksuton koulutus ovat mahdollistaneet luokkaliikkuvuuden. Vaatimattomista taustoista lähtöisin ottavat ihan tutkitusti nihkeämmin lainaa kuin vakavaraisten perheiden lapset (ks. esim. Monituloiset-tutkimus). Sosioekonominen asemamme vaikuttaa ihan tutkitusti käyttäytymiseemme. Suomeksi: köyhä ei ole yhtä positiivinen kuin Heikki. Köyhä ei ymmärrä itsessään muhivaa uskomatonta potentiaa, joka aktualisoituu kunniana ja mammonana.

Niin, että Heikki, yliopisto-opiskelijat voivat olla köyhiä ja huono-osaisia. Ainakin vielä toistaiseksi, kun koulutus on maksutonta.

Seuraavassa ”myytissä” Pursiainen palaa juurikin lähteineen mainitsemaani huono-osaisesta taustasta ponnistavien heikentyneeseen riskinottokykyyn. Tästä hän toteaa yksinkertaisesti: ”En usko, että tämä on kovin tärkeä seikka.”

Arvaas mitä, Heikki? Minä sinun uskollasi paskat nakkaan – tästä on tehty ihan tutkimuksia, tiedettä, tiedätkö – sitä mitä sinäkin oletettavasti teet. Ja minä ihan oikeasti uskoisin näitä tutkimuksia ja ottaisin vakavasti ne riskit, jotka ne vähintään implisiittisesti yhdistävät maksullisen koulutuksen luokkaliikkuvuuden heikkenemiseen ja epätasa-arvoon.

Seuraavassa myytissä Pursiainen suorittaa niin sanotusti mikro-makro-simsalabim-hämäyksen. Hän puhuu määrätietoisesti koulutuksesta yksilöön kytkeytyvänä ”hyödykkeenä”:

”Asioita ei pidä tukea vain sen takia, että ne ovat hyviä. Jos joku asia on arvokas jollekulle, hän kyllä osaa hankkia sen itse. Jos ongelma on se, että joku on liian köyhä saadakseen tarpeeksi itselleen tärkeitä asioita, hyvien asioiden tukemisen sijasta hänelle kannattaa antaa suora tulonsiirto.”

Tästä me emme ole Heikin kanssa eri mieltä faktojen vaan ideologian ja sen aiheuttaman näkökulmaeron vuoksi. Pursiainen on kapitalistisindividualistinen, minä jotain muuta. Minä ajattelen, että yksilö – koulutettu tai ei – ei yhteiskunnassa toimi koskaan ”vain” yksilönä, joka ”hankkii arvokkaita asioita itselleen”, kuten Pursiainen kuvailee. Koulutuksesta on aina hyötyä muillekin kuin yksilölle. Eikö koko oikeistolainen kapitalismin puolustuspuheenvuoro perustu tähän samaan ajatukseen, arvonlisä jne. mitä isompi kakku sitä enemmän jaettavaa blaa blaa? Ymmärtääkseni tähän samaan ajatukseen perustuu myös idea julkisrahotteisesta koulutusjärjestelmästä.

Tämän on tietenkin hiffannut myös Heikki, ja siksi hän kirjoittaa myös näistä ”ulkoisvaikutuksista”. Niitä on Heikin mielestä vaikea mitata, mikä on tietenkin mälsää, sillä mittaaminen on paljon kivempaa kuin ymmärtäminen.

Siitä huolimatta, että Pursiainen itse tunnustaa, että ”ulkoisvaikutuksia” on mahdotonta kattavasti operationalisoida, hän esittää, että on kuitenkin aloja, joilta näitä ”ulkoisvaikutuksia” ei ole koskaan odotettavissa: ”Tuki pitää suunnata niille ihmisille ja aloille, joista ulkoisvaikutukset tulevat. Mitään sivistyshyötyjä ei saavuteta ohjaamalla keskinkertaisia opiskelijoita suomalais-ugrilaisen kielitieteen tai historian pariin.”

On aika helvetin kova ja suoran sanottuna sivistymätön väite tutkijalta, että aloilta kuten suomalais-ugrilainen kielentutkimus tai historia ei siirry vaikutteita ja vaikuttajia ympäröivään yhteiskuntaan. On myös perin kyseenalaista puhua keskinkertaisista opiskelijoista kertomatta, mitä tällä tarkoittaa. Toivottavasti ei arvosanamenestystä, sillä meillä on kaiken maailman keskinkertaisuuksia ihan ministereinä saakka, ja korkeakoulutuksen ministerin ammatissa voisi mielestäni laskea jonkin sortin ulkoisvaikutukseksi.

Seuraavassa Pursiainen syventyykin sitten pohdiskelemaan näitä ”alamarkkinoita” eli huonoja ja hyviä aloja sekä huonoja ja hyviä yliopistoja: ”Tietenkin ihmisiä pitää ohjata hankkimaan tutkintoja, jotka ovat mahdollisimman arvokkaita. Nykyjärjestelmän perverssein piirre on juuri se, että se mahdollistaa tyhmien tutkintojen hankkimisen, koska opiskelija ei kohtaa koulutuksen kustannusta. Ei ole mitään järkeä kannustaa ihmisiä aloille, joissa elintaso on huono ja työttömyysriski suuri. — Sama pätee huonompien yliopistojen tilanteeseen.”

Tässä kohden olen erityisen pettynyt Heikkiin. Missä mittarit? Pursiainen esittää, että ihmisien tulisi hakeutua vain hyväpalkkaisille aloille, joille työllistyy. Mutta hyväpalkkaisuus ja työllistymisennuste (työn tarpeellisuus) eivät kulje käsikädessä. Miksi en nyt näe exceliä alojen tarpeellisuudesta suhteessa palkkaukseen? Tämä saattaa tulla teille yllätyksenä, mutta palkkaeroille ei ole juuri mitään perusteita. Kuka voi sanoa, että lastentarhanopettaja (n. 2400 euroa) tekee vähemmän tärkeää työtä kuin aineenopettaja (n. 3000 euroa) tai professori (n. 6000 euroa) tai lääkäri (n. 5300 euroa)? Ei kukaan, koska palkkaus ei korreloi ”tarpeellisuuden” kanssa, eikä mitään ”tarpeellisuuden” tai ”arvon” järkevää määritelmää ole olemassakaan. Työmarkkinat myös elävät koko ajan, IT-kupla on dramaattinen mutta hyvä esimerkki siitä.

Sama problematiikka pätee yliopistojen ”huonommuuden” ja ”paremmuuden” vertailuun. Mitään luotettavaa mittaria ei ole, sillä vertailu riippuu painopisteestä ja näkökulmasta: onko opetus tärkeämpää kuin tutkimus? Entä soveltavuus ja yhteiskunnalliset vuorovaikutussuhteet? Entä opiskelijoiden ja henkilökunnan hyvinvointi? Mikä on tärkeintä? Vaikeita asioita, Heikki, vaikeita asioita. Vaikea mitata, vielä vaikeampi ymmärtää.

Pursiaisen seuraavassa ”myytinmurtoyrityksessä” takerrun vähän lillukanvarteen ja rakennan siitä hienon olkiukon, parikin. Heikki kirjoittaa: ”Kuten kaikilla markkinoilla, kun hintainformaatio poistetaan, tuloksena on yhteiskunnallisen hyvinvoinnin kannalta vääriä valintoja.”

Nyt tarkkana Heikki, kysyn vakavissani: onko sinulle kaikki markkinaa? Minulla ei ole (todellista) hintainformaatiota avomiehestäni, valitsenko siksi ukkoni vääjäämättä väärin? Minulla ei ole (todellista) hintainformaatiota julkisesta terveydenhuollosta – hoidatanko sen vuoksi väärää vaivaa? Jos nautin taiteesta, joka ei ole kallista, vääristänkö markkinoita? Näissä analogioissa on Heikki ihan yhtä paljon järkeä kuin sinun ja näiden kumppaniesi ”koulutusmarkkina”-ajattelussa.

Pursiaisen lopetus on tuomionpäiväisessä toteavuudessaan vaikuttava: ”Maailman parhaista yliopistoista suurimmassa osassa on lukukausimaksut.”

Loppuun on hyvä livauttaa aina mukillinen älyllistä epärehellisyyttä. Rakas Heikki, ethän sinä millään tavalla voi ajatella, että maailman parhaista yliopistoista tekee maailman parhaita se, että niissä on lukukausimaksut. Eiköhän kannattaisi tarkastella sitä input-output -rakennetta vähän laaja-alaisemmin. Lisäksi: Kukaan tuskin on väittänytkään, että suomalaiset yliopistot ovat hyviä koska ne ovat ilmaisia. Se, mitä tässä nyt yritetään puolustaa on suomalaisen yhteiskunnan tasa-arvo ja sivistys, jonka kivijalka on maksuton koulutus.

Lopuksi haluan sanoa, että minulla ei ole kertakaikkisesti mitään taloustieteilijöitä eikä setämiehiä vastaan. Toivoisin vain heille kuten itsellenikin aavistuksen suhteellisuudentajua, nöyryyttä sekä halua edes joskus viitata johonkin oikeaan alan tutkimukseen omien (ja kavereiden) ”radikaalien” ja ”raikkaiden” ajatuksien päistikkaisen lötröttelyn sijaan.

Ps. Kaikkein suloisin ja kuvaavin on Pursiaisen blogauksen huolellisesti aukikuvattu editointi: ”Kirjoitusta päivitetty 24.1. klo 15.26 tarkentamaan, että koulutuksen arvo opiskelijalle voi olla muutakin kuin kasvanut tulo.”

SIIS MITÄ?!? Arvoa voi olla muutakin kuin niinku rahaa?!?! WOOOOOOOOOT?!?!

Voi nöpönenät.