Facebooktwitter

Eilinen pääministerin haastattelutunti sekä tämänpäiväinen esiintyminen Helsingin yliopiston avajaisissa ovat olleet sellaista Absurdanistanin operettia että on vaikea istua tässä ja kirjoittaa huutamatta. Muillakin on ollut vastaavanlaisia vaikeuksia, sillä Helsingin yliopiston avajaisissa pääministeri sai osakseen avointa huutelua. Vaikken yleensä tue epäkohteliasta käytöstä, oli huutelu mielestäni paikallaan – jos hallitus on valmis tekemään nämä koulutussektorin ”pakolliset” kipeät leikkaukset, pitää hallituksen pääministerin olla valmis myös kantamaan leikkauksista vastuu ja puolustamaan niiden syitä.

Miten Sipilä siis puolustaa koulutusleikkauspolitiikkaa?

Sipilän puheen argumenttipatteristosta löytyy vanha kunnon ”emme voi elää velaksi”. Se on Sipilän hallituksen tahtotilan peruskivi ja linja, joka on valittu, vaikka kaikki hallituspuolueet koulutuksen suhteen vielä keväällä väittivät muuta. Tämän leikkauspolitiikkalinjan voi toki kyseenalaistaa ihan IRL-esimerkein, mutta tämän hallituksen ja sen politiikan suhteen vastarinta on tuloksetonta. Hallitus ei tule muuttamaan valitsemaansa linjaa, vaikka muutokselle olisi miten vahvat perusteet. Politiikka on arvovalintoja, ei totuuden etsintää.

Jos leikkaukset ovat ja pysyvät, miten sitten perustellaan leikkauksien kohdistuminen juuri koulutukseen aikana, jona kaipaisimme juuri uusia tuulia ja vahvaa osaamista? No ei mitenkään. Sipilä itse sanoo, että ”on ollut pakko leikata myös muualta kuin etuuksista”.

Okei. Ei totta mutta ymmärrettävää.

Mites nämä leikkaukset yliopistoväelle myydään? Nyt tulee paras, oikea vitutustajunnan räjäyttävä timantti: Sipilä kertoo, että hän ”haastaa esimerkiksi yliopistoja miettimään, miten me saamme vähenevillä resursseilla aikaan saman tai jopa enemmän ja paremmin kuin ennen”.

Ensinnäkin, pääministeri ei leikkauspolitiikkaa toteuttaessaan ”haasta miettimään” vaan pakottaa toimimaan. Tässä ei nyt olla järjestämässä mitään hassunhauskaa kreailupajaa Sitralla vaan vähentämässä yliopistojen rahoitusta tuntuvasti.

Toisekseen, kerron sulle salaisuuden, Juha. Vähemmällä saa pääsääntöisesti aikaan vähemmän ja huonompaa.

Minua ei olla viimeaikoina pyydetty merkittävien pörssiyhtiöiden hallituksiin (vaikka olenkin generalisti), mutta silti tiedän tämän: kun ”tehostamiseen” eli isoihin rakenteellisiin ja profiloiviin uudistuksiin pakotetaan viemällä pois resurssit, se johtaa (ainakin aluksi) vain kaaokseen ja huonosti kohdistettuihin lakkautuksiin. Itsekin korkeakoulukentän rakenteellisen kehittämisen puolestapuhujana uskon,  että esimerkiksi parempaa akateemista johtajuutta vaatimalla ja vaalimalla saataisiin paljon ”tehostamista” aikaan, mutta resurssileikkauksilla toimet joudutaan ajamaan nopeasti ja summittaisesti läpi. Yliopistot välttelevät henkilökunnan irtisanomisia ja valtakunnallinen neuvotteleminen esimerkiksi alojen jakamisesta yliopistojen kesken on lapsen kengissä ja siihen liittyy kaikkea nihkeää kuten suomalainen työlainsäädäntö.

Uskon, että diplomi-insinöörinä Juha tietää paljon prosessien optimoinnista. Yliopistot ja se prosessi, joka muuttaa innostuksen ja kiinnostuksen tutkimukseksi, jonka promillesta syntyy jokin innovaatio, ei kuitenkaan ole teollisuuden prosessi vaan sisältää inhottavan, ei vakioitavissa olevan muuttujan, nimittäin ihmisen. Niukkuus ei lisää inhimillistä luovuutta kuin korkeintaan ajan kultaamissa opiskelumuistoissa ja väsyneissä kärsivä taiteilija -myyteissä.

En väitä, että yliopistot olisivat hallinnollisesti linjakkaita ja strategisesti profiloituneita. Paljon on työsarkaa. Vastuuton ja laiska hallitus jouduttaa tätä työtä leikkaamalla resursseja niin, että hallintoalamaisen on pakko muuttaa toimintaansa reaktiivisesti, ratkaisevasti ja nopealla aikataululla. Näihin sopeutuksiin ja muutoksiin yliopistot organisaatioina eivät ole valmiita kuin minun ja Juhan haavemaailmassa. Tulos lienee jotakin ikävän ja katastrofaalisen välimaastossa – se jää nähtäväksi – mutta yksi on varmaa: Suomea kuntoon sillä ei ainakaan saateta.

Kirjoittaja viimeisteli tällä viikolla rahoitushakemusta muuton ja päivätyön ohessa. OMAN KOKEMUKSENI MUKAAN EI RUOKKINUT LUOVUUTTA – harmi että mun kokemuksen mukaan ei tehdä poliittisia päätöksiä.