Facebooktwitter

Mielestäni on kiva olla nainen. Ainoastaan se on ikävää, että minusta ei voi sukupuoleni vuoksi tulla myöhäiskeski-ikäistä, kevyesti keskivartalolihavaa miestä, joka haalitaan jostain huvijahdilta kommentoimaan milloin mitäkin asiaa järjettömillä mutta luottamusta herättävillä lauseilla kuten ”kun kunnon talvi tulee on naalillakin kylmä” tai ”keskikentällä on tilaa terveille jaloille”.

Olen asenteellisesti ja vähän ilkeästikin nimennyt tämän haaveammattini satunnaiset edustajat lempinimellä ”negistelevät sedät” (yritin olla hauska, en loukkaava) ja kirjoittanut heistä aikaisemminkin.

Tänään negistelevien setien kunniajäsen B. Wahlroos oli Ylen Ykkösaamussa kommentoimassa Suomen taloustilannetta. Siinä yhteydessä Wahlroos tuli samalla kommentoineeksi kaikennäköistä muutakin, kuten esimerkiksi työmarkkinapolitiikkaa ja verotusta. Tämä on tietenkin ymmärrettävää, sillä talous ei ole maailmasta ja yhteiskunnasta irrallaan vaan sen tuote. Vaikka me tässä ajassa sen unohdamme, me emme ole olemassa vain tuottaaksemme talouskasvua, vaan talouskasvun pitäisi olla tuomassa meille hyvää. Kun puhutaan julkisesta taloudesta, puhutaan myös automaattisesti verotuksesta ja työstä. On ymmärrettävää, että ekonomi Wahlroos kommentoi myös laajemmin yhteiskuntaa kommentoidessaan omaa ydinosaamisaluettaan, taloutta.

Mutta kuinkas sitten kävikään? Nalle tuli puhuneeksi ihan höpöhöpöjä siitä, miten paljon suomalaiset tekevät töitä, sillä hän ei tunne tilastojen taustoja. Vähän myös veikkailen, että Nallen hypoteesi veropakolaisuuden räjähdysmäisestä kasvusta ei perustu varsinaisesti mihinkään muuhun kuin perstuntumaan. Nalle syyllistynee inhimilliseen perisyntiin – samankaltaisuuden oletukseen. Vaikka Nalle itse lähti ilmeisesti perintöveron vuoksi tästä yhteisestä ”Suomi kuntoon” -projektistamme lätkimään parin kaverin kanssa, se ei automaattisesti tarkoita sitä, että kaikki muut tekisivät samoin.

Ei siinä mitään. Nalle, seriously dude, I feel you. Olen kerran jos toisenkin syyllistynyt itse samanlaisuuden oletuksiin ja hyvin laajaan aivopierujen spektriin. Ihan päivittäin tulee osallistuttua ohkaisin tiedoin keskusteluihin, koska olen ahnas inttäjä ja kaikesta kiinnostunut. Aina hävettää, kun joku tulee varmistetuin faktatiedoin oikaisemaan. Nämä ovat ihan inhimillisiä mokia. Uskon, että kehitys parempaan tapahtuu nimenomaan erehdyksen kautta. Mokaat, pyydät anteeksi, korjaat, muistat virheen, et toista.

Minut ja Nallen yhteiskunnallisina keskustelijoina erottaa paitsi se, että kukaan ei ikinä mulle soita ja pyydä telkkariin myös se, että Nalle ei paljoa anteeksi pyytele tai oikaisuja eetteriin yski. Pistän pääni pantiksi, että noin kuukauden päästä – kun jonkun kohun- ja klikintoivoisen mediahenkilön mielestä on taas hyvä idea kysyä Wahlroosilta mielipidettä – Nalle toistelee samoja lauluja ja samoja asiavirheitä.

Se on ärsyttävää.

Varmaa on, että minä ja Nalle emme koskaan tule näkemään asioita samalla tavalla mitä yhteiskuntajärjestelmään tulee. Ei se minua haittaa, olen monen kanssani erimielisen ihmisen ystävä. Sitä en kuitenkaan siedä, että innokas yhteiskunnallinen keskustelija toistelee julkisesti asiavirheitä ollakseen ”raflaava” – viime aikoina tämä on tuntunut olevan juuri ekonomien ongelma.

Uskon, että lopulta on kyse asenteesta: ajattelemmeko tietävämme kaiken (totuuden) vai olemmeko avoimia keskustelulle ja omien faktojemme ja mielipiteidemme tarkistamiselle. Valitsen jälkimmäisen osaston joka päivä, vaikka ensimmäinen houkuttaa.

Nalle. Kieltäydy houkutuksesta! Haluisin olla sun kaveri, sillä vaikutat kaltaiseltani kiinnostuneelta inttäjältä. Paranna tapas ni ollaan.