Helsingin sanomat julkaisi tänään jutun, joka perustuu ainakin osittain Ateneumin johtajan Susanne Petterssonin blogaukseen. Juttu herätti sosiaalisen median virrassani kahdenlaista reaktiota. Yhtäältä ihmisiä ärsytti Hesarin jutun vääristelevä ote, jossa #metoo ja taidesensuuri yhdistettiin kohtuuttomasti. Toisaalta jotkut tulkitsivat ”hyvän asian menneen pilalle”, kun #metoo on nyt selkeästi johtanut sensuurivaatimuksiin.
Itselleni keskustelu tuo mieleen lokakuisen jupakan Tuntematon sotilas -elokuvan ympärillä. Internettrollit löysivät keinon kyykyttää naistoimittajaa, joka kysyi elokuvan ohjaajalta, miksei Tuntemattomassa ole enemmän naisia. Tapauksen jälkipuinti keskittyi käsittelemään sitä, miten toimittaja väärinymmärrettiin ja hänen sanojaan vääristeltiin, eikä hän tosiasiassa esittänyt mitään niin naurettavaa kuin että naisia voisi olla Tuntemattoman päärooleissa rintamalla.
Molemmissa näistä tapauksista minua jäi ahdistamaan ja vituttamaan keskustelun fokus. #Metoo on nostanut kissan pöydälle sen suhteen, missä määrin voimme tukea ja katsoa taidetta, jota ovat tehneet naisia törkeästi ahdistelleet ”taiteilijanerot” tai jotka itsessään pönkittävät patriarkaattisia ahdistelua normalisoivia rakenteita. (Nämä eri näkökulmat myös tuntuvat menevän keskustelussa iloisesti sekaisin. Ahdistelijan töiden boikotointi tai hyllyttäminen on hyvin eri asia kuin itse taiteen tulkitseminen ”häirintää ja syrjintää ihannoivaksi”.)
Surullisinta tässä Ateneum-Väiski-keississä on, että keskustelussa tuntuu unohtuvan ihan täysin, että keskustelu siitä, miksi yksi ikonisimmista suomalaisen kansallistaiteen teoksista kuvaa vanhaa miestä ahdistelemassa naista itsemurhaan, ja miksi tätä teosta yhä pidetään esillä, ei ole mitenkään absurdi tai kohtuuton.
Susanne Pettersson kirjoittaa:
”Tämän hetken olennaisin kysymys onkin suhteellisuudentajun ja historiatietoisuuden säilyttäminen. #Metoo-kampanja esittää oikeita kysymyksiä, mutta niitä ei voi soveltaa takautuvasti teoksiin, jotka ovat oman aikansa ja syntyhetkensä ilmentymiä. Kun katsomme ja tulkitsemme näkemäämme, on tärkeää muistaa, että olemme ainoastaan yksi sukupolvien ketju taidetta tarkastelevien silmäparien joukossa.”
Pettersson on tässä asian ytimessä. Me olemme vain yhdet silmäparit lisää pitkässä patriarkaatin möllösilmäketjussa. Katsomme yhä uudestaan ja uudestaan seksuaalisten ahdistelijoiden tekemiä kuvia siitä, miten naisia ahdistellaan, tapetaan ja raiskataan. Se on meille normaalia – paitsi historiaamme myös tätä päivää.
Valitettavasti Pettersson ei tunnu ymmärtävän, että kyse ei ole ”takautuvasta soveltamisesta” vaan halusta muuttaa maailmaa. #Metoo ja feminismi haluaa muuttaa tämän patriarkaattisen katseen ketjun, räjäyttää sen, ja kääntää silmät kohden muita kuvia ja tarinoita, joissa naiset saavat elää ja luoda. Mutta miten se on mahdollista, jos suurin osa nykyisestä kanonisoidusta taiteesta esittää naiset väkivallan kohteina, sivuosissa ja koristeina?
Yksi vastaus on tietenkin tehdä uutta taidetta, joka kyseenalaistaa vanhan. Tämä on totta ja näin tehdäänkin. Mutta kuten Pettersson tuo ilmi, taiteella on historiallinen ulottuvuutensa. Vuosisatoja vanhaa kuvataidetta pidetään näytillä, Shakespeare ei katoa teattereista. Toinen mahdollinen vaihtoehto on tulkita vanhoja teoksia toisin, kontekstualisoida ne. Valita alun perin miehille kirjoitettuihin rooleihin naisia, tuoda teoksen rinnalle sen kritiikki tai historiallinen konteksti. Tätäkin tehdään toki jo ja se on hienoa.
Kolmas ihan yhtä todellinen ja mahdollinen vaihtoehto on myös laskea entisiä jumalpatsaita alas niiden alttareilta. Esimerkiksi poistaa ahdistelua kuvaavat taulut taidemuseosta ja tuoda tilalle toisia.
Ja nyt siellä takapenkissä joku huutaa SENSUURI. Vastustan sanan ”sensuuri” käyttöä tämän keskustelun yhteydessä. Kukaan ei ole varsinaisesti sensuroimassa mitään, ei ole mitään valtion virastoa, jossa päätetään kootusti pienen eliitin mielipiteen mukaan, mikä taide kelpaa ja mikä ei. Kyse on keskustelusta, joka on tarpeen. Keskustelusta, joka on avointa. Keskustelusta, joka voi johtaa erilaisiin valintoihin ja lopputuloksiin. Esimerkiksi sellaiseen valintaan, että naisten alistamista kuvaavaa taidetta pyritään esittämään vähemmän ja kyseenalaistamaan enemmän.
Myös kaikkien ”sensuuria” argumenttinaan käyttävien olisi hyvä selvittää suhteensa siihen vuosisatojen mittaiseen patriarkaatin sensuuriin, joka on johtanut tilanteeseen, jossa teattereissamme ja taidemuseoissamme nähdään niin vähän naisten tekemää historiallista taidetta, naisten näkökulmaa, jossa he eivät ole raiskattava rukkanen vaan näkijä ja kokija. Kumpi näistä ”sensuureista” on enemmän epäreilu?
Pettersson päättää blogauksensa ihastuttavan juhlallisesti:
”Taiteen tehtävä on esittää kysymyksiä ja antaa ajattelemisen aihetta. Museoiden tehtävä on toimia esittämisen, puheen ja monimuotoisten tulkintojen areenoina. Ei ole oikeaa tai vääränlaista taidetta. On vain taidetta.”
En ole varsinaisesti eri mieltä. Peräänkuulutan kuitenkin mittavien, julkisrahoitteisten taideinstituutioiden vastuuta ja ymmärrystä sen suhteen, että taide on myös aina poliittista. Sitä tosiasiaa ei voi paeta relativistisen ”taide on aina taidetta” -taakse. Sillä, mitä taidetta esitetään ja kanonisoidaan, on merkitystä.
6 helmikuun, 2018 @ 17:47
” – – miksi yksi ikonisimmista suomalaisen kansallistaiteen teoksista kuvaa vanhaa miestä ahdistelemassa naista itsemurhaan – – ”
Olisi joka tapauksessa suotavaa, että tiedettäisiin mitä teos esittää ja mitä Kalevalassa kerrotaan. Tunnetuimmassa, keskimmäisessä triptyykin paneelissa Väinämöinen ei ahdistele Ainoa, vaan Aino näyttäytyy kuolemansa jälkeen Väinämöiselle, joka ei edes tunnista häntä.
Toisekseen Kalevalassa Aino ei tee eksplisiittisesti itsemurhaa (toisin kuin episodin pohjana olevissa kansanrunoissa).
Kalevalan kertomuksen pohjalta olisi relevantimpaa keskustella siitä, miksi nuoren Joukahaisen uho johtaa hänen siskonsa kuolemaan.
6 helmikuun, 2018 @ 18:12
Kiitos tästä kommentista, se hienosti tarkentaa sitä, mitä teos käsittelee. En kuitenkaan varsinaisesti näe, että se muuttaisi millään tavalla sanomani ydintä.
6 helmikuun, 2018 @ 18:20
”En kuitenkaan varsinaisesti näe, että se muuttaisi millään tavalla sanomani ydintä.”
Mutta jos puhutaan juuri tästä teoksesta, tuntuu pelottavalta ”Asiat on niin kuin ne koetaan” -asenteelta, että ei olla perillä teoksen sisällöstä tuntematta sen taustaa.
Kirjoituksessa on hieno ja kannatettava ajatus, että naistaiteilijoita tuotaisiin paremmin näkyviin, vaikka juuri Ateneumin peruskokoelmien ripustuksissa. Jälleen pelottavalta ja historiantajuttomalta kuulostaa sen sijaan ajatus ”poistaa ahdistelua kuvaavat taulut taidemuseosta”. Mihin ne tarkalleen poistettaisiin? Yksityisille keräilijöille? Kaatikselle?
6 helmikuun, 2018 @ 18:28
Ei taidetta muutenkaan koeta ”oikein”. On ihan yhdentekevää, mikä on ”oikea” tulkinta. Kuva symbolisoi minulle ja lukuisille muille nuorta naista, joka annetaan miehelle, jonka kanssa hän ei halua olla, mikä johtaa siihen, että hän tappaa itsensä. Siinä on juoniyksityiskohtien nyansseista välittämättä selkeä ikoninen viittaus naiseen tavarana, naiseen hukuttautujana.
Tuota ”poistaa ahdistelua kuvaavat taulut” ei nyt kannata ottaa ihan kauhean kirjaimellisesti. Puhun siinä geneerisesti yhdestä ratkaisumahdollisuudesta. Joitain tauluja voidaan siis myös valita poistaa kokoelmasta, joka esillepanon osalta tai myymällä ne. Ihan normaalia toimintaa taidemuseioissa, ei kannata nyt etsiä mitään piilomerkityksiä taulurovioille.
6 helmikuun, 2018 @ 18:38
”Ihan normaalia toimintaa taidemuseioissa, ei kannata nyt etsiä mitään piilomerkityksiä taulurovioille.”
Nähdäkseni en maininnut rovioita, enkö myöskään usko että Gallen-Kallelan teosten myyminen Kansallisgalleriasta on ihan normaalia toimintaa.
Tarkennettakoon nyt vielä, että toivon ehdottomasti feministisempää näkökulmaa taidemuseoihinkin ja patriarkaalisten rakenteiden purkamista. Sitä surullisempaa on, että joku, joka on tästä perusasiasta kanssani samaa mieltä, käyttää ”ei nyt kannata ottaa ihan kauhean kirjaimellisesti” -retoriikkaa – sellaista on tottunut näkemään pikemminkin antifeministien kirjoituksissa.
Itsekin taidealalla työskentelevänä ja toimivana vain toivoisin, että kovin kevyesti ei heiteltäisi ideoita kulttuurihistoriallisesti merkittävien teosten poistamisesta kokoelmista, tai edes näkyvistä.
6 helmikuun, 2018 @ 18:41
Kyllä on ihan normaalia toimintaa sekä myydä, lainata, että siirtää säilöön myös Gallen-Kallelan teoksia. Kun vertaat tuon kappaleen tekstiasua aikaisempaan kappaleeseen, jossa esittelen kaksi muuta ratkaisua murtaa taiteen kaanonin patriarkaaisuutta voit ehkis huomata, että kyse on tyylikeinosta. Toivoin vain, että et yliregoi vaan ymmärrät, mitä tarkoitin. Siksi selvensin.
8 helmikuun, 2018 @ 13:43
Kaanon ja sen kyseenalaistaminen on eri asia kuin aiheen oikea/väärä moraali. Kaanoniin voi ja ehkä pitääkin kuulua moraaliltaan täysin epäilyttäviä ja tuomittaviakin teoksia mikäli ne ovat taiteeltaan kaanoniin kuuluvia. Päämäärä ei taiteessa pyhitä keinoja eikä myöskään tuhoa taidetta. Taide vaan on.
8 helmikuun, 2018 @ 16:00
Vastasin sulle tuolla toisaalla. Kyse ei ole moraalista, tuomitsemisesta ja sensuurista vaan valinnasta, joka korjaa patriarkaatin tuottamaa vinoumaa ja ahdistelun normalisointia.
6 helmikuun, 2018 @ 17:57
Lotta: En julkaise blogissani herjaavia kommentteja. Kivaa päivänjatkoa sulle!
6 helmikuun, 2018 @ 18:54
Minusta on vähän outoa, että tämä maalaus nousee jo toista kertaa julkisuuteen näillä syytöksillä. Eikö kukaan tosiaan ole lukenut kalevalaa? Eikö kenelläkään ole ollut sen vertaa kiinnostusta asiaan, että olisi edes wikipediasta lukenut Aino-tarun juonen lyhennelmän? Alle viidessä minuutissa olisi voitu selvittää, kuinka asia oikeasti on.
Aino-taru on moraliteetti. Se päättyy siihen, että Iso V katuvaisena vuodattaa kyyneliä ja puhuu, kuinka vanhojen äijien ei pidä jaagata nuoria gimmoja.
Väinämöinen ei missään kohdassa lähentele Ainoa, vaan puhuu tälle hyvin kohteliaasti ja korrektisti, kun he lyhyesti kohtaavat toisensa.
Se tuskin on Gallen-Kallelan vika, jos ihmiset eivät osaa kalevalaansa, vaan tekevät siitä omaan maailmankuvaansa perustuvia virheellisiä tulkintoja.
6 helmikuun, 2018 @ 18:57
Kyse ei ylipäätään ole Kalevalasta eikä varsinkaan Gallen-Kallelasta taiteilijana. Taiteen pointti on, että sitä ei koeta ”oikein”. Siksi minusta tämän keskustelun kiertyminen siihen, miten Aino-myytti ”oikeasti” meni, on surkuhupaisa. Alunperinhän koko myytti on suullista kansanperinnettä. Ei ole olemassa mitään ”oikeaa” tulkintaa. Se, että ihmiset näkevät ja kokevat taulun ahdistelun representaationa on ihan todellinen kokemus, eikä se siitä lukemalla tai jankkaamalla miksikään muutu.
6 helmikuun, 2018 @ 19:09
Aino-kertomus on muuten kirjoitettuna itse siinä triptyykissäkin, joten sikäli se on kirjaimellisesti kiinteä osa Gallen-Kallelan teosta…
On tietenkin hyvä keskustella siitä, kuinka mielekästä museoissa on pitää esillä nykykatsojasta sopimattomia tai ahdistavia teoksia. Mutta musta museoilla on myös tärkeä tehtävä kontekstualisoida taidetta, tässä tapauksessa esimerkiksi kertomalla kansanrunojen, Lönnrotin, Gallen-Kallelan naiskuvasta ja teoksen taustoista.
Ei kaikki tulkinnat nyt vain ole yhtä mielekkäitä, eikä ripustusta tai kokoelmavalintoja kannata suunnitella ensisijaisesti asiaan perehtymättömien tulkintojen pohjalta.
6 helmikuun, 2018 @ 20:15
No niin, nyt tässä alkaa olla jotain yhteisymmärrystä tässä keskustelussa. Kirjoitukseni pointti ei ole, että Väiski vittuun Ateneumista. Kirjoitukseni pointti on, että taiteen feministisen kritiikin perusteella on ihan ok esittää ja kyseenalaistaa, millaisia teoksia kohotamme kaanoniin. Itse en ole sitä mieltä, että Väiskiä tarttee heivata. Juuri siksi, että sen voi kontekstualisoida ja koska se on mielestäni kaunis ja rehellinen. Mutta _ymmärrän_ hyvin argumentit sen puolesta, että sen voisi heivata. Ja puolustan ihmisten oikeutta esittää näitä argumentteja ilman ihmeellistä puhetta sensuurista ja mielensäpahoittamisesta.
7 helmikuun, 2018 @ 13:18
”Mutta _ymmärrän_ hyvin argumentit sen puolesta, että sen voisi heivata.”
Ymmärräthän myös, että nämä argumentit (keiden esittämät muuten?) eivät mitenkään liity seksuaalista häirintää näkyväksi tehneeseen Me too -kampanjaan, kuten mediassa on sensaationhakuisesti vihjattu? Ja että myös tämä blogikirjoituksesi antaa aseita niiden käsiin, jotka haluavat nähdä Me toon turhanpäiväisenä hömpötyksenä?
7 helmikuun, 2018 @ 13:29
Niiden argumentit, jotka ovat Petterssonia lähestyneet. Ne liittyvät erittäin selkeästi #metoo -kampanjaan, jonka tarkoitus on murskata patriarkaatti. Se, että taidehistoria esitetään miesvaltaisena ja se, että iso osa kanonisoidusta taiteesta käsittelee naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja normalisoi sitä, pitää yllä patriarkaattia. En ehdota sensuuria, mutta totean, että jos asioita ei muuteta asiat eivät muutu. Se ei ole mitenkään kovin radikaali toteamus.
En anna aseita yhtään kenekään käsiin. Ei mulla ole mitään velvoitetta olla kiltti feministi, joka on oikeaa mieltä, eikä suututa ketään. Olen sitä mieltä, että ihan hyvin voidaan kaanonia kyseenalaistaa. Olen mielestäni kirjoituksessani oikein selkeä ja argumentoin hyvin. Saa olla eri mieltä, mutta on todella röyhkeää tulla tänne kippaamaan mun niskaan jotain ”sinun takiasi #metoo -menee pilalle” -paskaa.
7 helmikuun, 2018 @ 13:40
”Saa olla eri mieltä, mutta on todella röyhkeää tulla tänne kippaamaan mun niskaan jotain ’sinun takiasi #metoo -menee pilalle’ -paskaa.”
Et toki pysty kampanjaa pilaamaan, mutta on tosi harmi, jos et ymmärrä kirjoituksesi hyödyttävän ennen kaikkea kampanjan vastustajia.
7 helmikuun, 2018 @ 13:50
Mä en ymmärrä, miks mun pitäis tuntea jotain vastuuta varjella sellaisten ihmisten tunteita, joita ei alunperinkään kiinnosta edistää ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa. Miten sä voit olla tajuamatta, miten törkeää tollasen ehdottaminen on? Että mä en feministinä sais olla jotain mieltä, koska ne jotka vastustaa feminismiä, ei oo mun kanssa samaa mieltä? Ihan vitun absurdia! Kai sä tajuat, että ne, joiden mielestä #metoo muuttuu ”turhanpäiväiseksi hömpötykseksi” mun blogikirjoituksen takia, eivät koskaan siitä mitään muuta ajatelleetkaan. Jos oikeasti haluaa tehdä maailman tasa-arvoisemmaksi ja näkee, miten valtarakenteet kahlitsevat ihmisiä ja tuottavat eriarvoistavaa kohtelua, ei mielipide hetkahda yhdestä eikä kahdestakaan erimielisestä blogikirjoituksesta. Vittu mietti nyt vähän.
8 helmikuun, 2018 @ 19:48
Ei se nyt niin yksioikoista ole, että ne jotka nyt muuttavat mielipidettään #metoo-kampanjasta vähemmän arvostavaksi, eivät olisi sitä arvostaneet ollenkaan. Maailma ei ole noin mustavalkoinen, eivätkä ihmiset ole joko/tai.
Kannattaisi keskittyä siihen, että eläviä naisia ei ahdistella, eikä kohdentaa huomiota kansalliseepoksen kuvitukseen. Ikävien asioiden kuvaaminen taiteessa ei kuitenkaan ole mikään ”tee näin”-opetus.
12 maaliskuun, 2018 @ 23:09
Mitään sellaista en ole väittänytkään. Et selkeästikään ole ymmärtänyt kirjoitukseni pihviä, joka oli, että taiteen kuratointi feministisestä näkökulmasta on yksi keino keinovalikoimassa, kun mietitään, miten patriarkaatti saataisiin murskattua. Mitä tuohon ensimmäiseen kohtaan tulee – se on totta, siitä en muuta mieltäni. En todellakaan ota kannettavakseni sitä, jos jotakuta yhtäkkiä ei kiinnostakaan enää seksuaalisen häirinnän ja ahdistelun ehkäiseminen, koska minä kirjoitin tyhmän blogitekstin. Silloin on kyllä ihmisessä ja hänen suhteellisuudentajussaan perustavanlaatuisesti jotain vikaa.
6 helmikuun, 2018 @ 19:16
Tarkoitatko näin:
Jos minä keksin kokea Blankan ratsastajan tauluna, jossa pedofiili akka kourii lasta ja saan ihmisiä kokemaan asian samoin, niin on syytä kirjoittaa blogi ”Pedofiili Blanka vittuun”?
Keskustelu oli minun osaltani tässä.
6 helmikuun, 2018 @ 20:12
Olet (luulen) provosoitunut kirjoitukseni otsikosta, etkä siksi ihan pysty tulkitsemaan, mitä siinä sanotaan. Jos sinä tulkitsen Blankan ratsastajan tauluna, jossa pedofiiliakka kourii lasta, se on ihan ok. Sinä et ”saa” ketään tulkitsemaan samoin, mutta jos sellainen tilanne on, että moni tuntee samoin ja argumentoi tämän tulkinnan jotenkin, niin että tulkinnasta tulee itseasiassa hyvin perusteltu ja yleinen tapa tulkita taulu, on teillä ihan perusteet kyseenalaistaa, kuuluuko taulun olla esillä vaikkapa viattomien lasten päivän näyttelyssä. Jos mietit taiteen historiaa, se on itse asiassa aika pullollaan teoksia, jotka on joskus tulkittu jollain tavalla ja jonain toisena toisella tavalla. Ei ole mitään ”oikeaa” tapaa tulkita taidetta, eikä taideteoksilla ole mitään absoluuttisen oikeaa tulkintaa.
7 helmikuun, 2018 @ 00:07
Haluaisin kysyä että missä kohtaa tämä teos ehdottaa käpälöintiin tai työntää vanhusta ehdottelemaan positiivisessa mielessä?
7 helmikuun, 2018 @ 00:13
Moikka Antti! Eihän se niin suoraviivaisesti teekään. Mieluummin kuin Väiskistä sinänsä voisi puhua ylipäätään siitä, onko taiteella väliä. Onko sillä väliä, millaista raiskurirallattelua taide on? Minä uskon, että on. Miksi? Siihen saat perusteet esimerkiksi tutustumalla käsitteeseen rape culture, googlata ”representation matters” ja jos mitenkään pystyt, käydä katsomassa Anna Paavilaisen Playrape-näytelmän.
7 helmikuun, 2018 @ 09:41
”…missä määrin voimme tukea ja katsoa taidetta, jota ovat tehneet naisia törkeästi ahdistelleet ”taiteilijanerot”
Tämä kaipaisi hieman tarkennusta ja historiallisia faktoja. Millä perusteella väität että Gallen-Kallela olisi ollut naisten ahdistelija? Vai tarkoitatko että pelkästään Kalevalan Aino-tarun kuvittaminen olisi jo sinällään törkeää naisten ahdistelua.
7 helmikuun, 2018 @ 10:47
En viitannut Gallen-Kallelaan, vaan ihan samoihin asioihin kuin mistä Petterssonkin kirjoittaa. #Metoon jälkeen (ja oikeastaan jo ennen sitä) on erityisesti elokuvaskenessä punnittu musta ihan aiheesta, mikä asema näillä ”neroilla” on ja pitäisikö heidän töitään boikotoida. Koko ajan vituttaa enemmän se, miten kirjoitukseni otsikoin, koska sen tuloksena tuntuu monelta menneen pointti ohi. En syytä Gallen-Kallelaa, en itse edes ole sitä mieltä, että Väiski pitäisi heivata. Sen sijaan puolustan oikeutta sanoa, että Väiskin voisi heivata, se ei ole mielestäni absurdi eikä kohtuuton toive. Ylipäätään minusta feminististä kritiikkiä voisi käyttää (ja käytetäänkin) näyttelyijen kuratoinnissa.
7 helmikuun, 2018 @ 10:27
Yleensä kirjoitat fiksusti, mutta nyt et voisi enempää olla metsässä. On totta, että taiteen tarkoitus on aiheuttaa tunteita, mutta miksi niiden pitäisi olla vain viihdyttäviä ja kivoja? Tuollainen rajaaminen on typerää, suorastaan fasistista, eikä se auta #metoo-asiaa lainkaan. Irrottauduin kaikesta menneen ajan taiteen sensuroimisesta. Ehkei ylipäätään kuvataide ole sinulle läheistä, mutta sensuroimalla asiaa ei auteta. Ja mihin raja vedetään? Seuraavaksi kirjat, elokuvat ja muu? Taide kuvastaa aikakauttaan. En ala ISISIN linjoille, vaikka feministi olenkin. Ja oikeasti itse tarina on myytti, satu. Pitäisikö Raamattukin kieltää?
7 helmikuun, 2018 @ 10:42
Huh huh. En kirjoittanut, että kaikki pitäisi kieltää. Kirjoitin, että keinovalikoimassa voi ja pitää olla se, että kun näyttelykokoonpanoa mietitään, mietitään myös feminististä näkökulmaa. Vain siten maailma voi muuttua.
7 helmikuun, 2018 @ 13:01
”Kirjoitin, että keinovalikoimassa voi ja pitää olla se, että kun näyttelykokoonpanoa mietitään, mietitään myös feminististä näkökulmaa. ”
Jos puhe oli näyttelykokoonpanosta, niin olisi hyvä, että tarkastelisit sitten sitä reilusti kokonaisuutena. Viime kerroilla, kun olen käynyt katsomassa Ateneumin peruskokoelmien ripustuksen, olen ollut mielissäni juuri moniäänisyydestä – mukana ei ole pelkkiä etabloituneita setätaiteilijoita, vaan moninaisesti arkea, naisnäkökulmaa, kiinnostavia rinnastuksia, kritiikkiäkin vakiintunutta kaanonia kohtaan (en muista miten Ainon kanssa, mutta esim. Taistelevat metsot oli taustoitettu suorastaan virkistävän ironisesti).
Väitätkö siis, että Ateneumin näyttelykokoonpanossa ei ole nyt mietitty feminististä näkökulmaa? Jos, niin millä perusteella?
7 helmikuun, 2018 @ 13:31
En väitä. Väitän, että vaatimus siitä, että jokin taulu poistetaan näyttelykokoonpanosta, koska se normalisoi naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja ahdistelua, on ihan validi ratkaisu. Niinkin voi tehdä, eikä sen ehdottaminen ole sensuuria eikä absurdia eikä naurettavaa, vaan mielipide, joka pitäisi saada ja voida esittää.
7 helmikuun, 2018 @ 14:33
”Kai sä tajuat, että ne, joiden mielestä #metoo muuttuu ’turhanpäiväiseksi hömpötykseksi’ mun blogikirjoituksen takia, eivät koskaan siitä mitään muuta ajatelleetkaan.”
Kampanja on tehnyt vastaansanomattomalla tavalla näkyväksi, kuinka läpitunkevaa seksuaalisen ahdistelun kulttuuri meidänkin muka-tasa-arvoisessa yhteiskunnassamme on. Tämä on ollut monille epämiellyttävä totuus.
Mikäpä olisi kampanjasta kiusaantuneille mukavampaa kuin voida huoahtaa, että ai nyt nää vaatii jotain Ainoa pois Ateneumista, lol.
7 helmikuun, 2018 @ 15:26
Juuri siksi kirjoitin. Koska #metoo’ssa kyse ei ole ”ällöistä häiritsijöistä” vaan raiskauskulttuurista ja patriarkaatista, jota me pidetään yllä, siis ihan me tavalliset ihmiset. Kaikki nämä palat on osa sitä systeemiä, joka johtaa naisten näkemiseen objektina, ei-ihmisenä, jota on ok kouria. Juuri siksi kirjoitin. Ihan vitun sama, jos joku ei tajua. Ja edelleen, jos jonkun mielestä seksuaalinen häirintä on ok, koska jonkun toisen mielestä myös taidehistoriaa tarkastellessa ja esittäessä voi edetä feministisellä kärjellä, vika on kyllä siinä jokussa eikä siinä jokutoisessa.
7 helmikuun, 2018 @ 14:48
Tää kirjoitus oli todella hyvä, ja osui juuri siihen ytimeen joka aina häiritsevästi unohtuu keskustelusta.
Suurin osa feministeistä ei varmaan halua kieltää naisiin kohdistuvaa väkivaltaa esittäviä taideteoksia/ viihdettä olemasta, mutta kyllä se vaan vaikuttaa kulttuuriin ja ylläpitää ellei jopa ylikorosta naisten historiallista huonoa asemaa, että monet arvostetuimmista taideteoksistamme esineellistävät naisia tai esim. Että viime aikojen suosituimmat ja palkituimmat televisiosarjat (esim. hbo-tuotannot a handmaids tale, game of thrones ja westworld, jotka kuuluvat myös omiin suosikkeihin) kaikki kuvaavat yhteiskuntaa, jossa naiset ovat ensisijaisesti hallittavia ja raiskattavia hahmoja, jotka nousevat taistelemaan tätä vastaan.
Oma kommenttini ei nyt ole selkeä, mutta kiitos siitä, että sun blogikirjoitus selkeyttää vaikeita ajatuksia joita itselläni on ollut suhtautumisessa taiteeseen ja viihteeseen, jossa naisen kuvatu arvo ja asema on heikompi kuin monessa tapauksessa se oikeasti Suomessa nykypäivänä on.
Ja kiitos että jatkat selkeillä, rohkeilla ja ratkaisukeskeisillä kirjoituksillasi tätä keskustelua yhtenä vahvana feministisenä äänenä internetin paskameressä.
7 helmikuun, 2018 @ 18:12
En ymmärrä yhtään ajatusta teoksen poistamisesta. Poissa silmistä ei ole poissa mielistä. Maailman muuttamisen ydin ei ole piilottelu, kirjaroviot tai rappiotaiteen pois lukitseminen, vaan luentatapojen, maailmankuvan muuttaminen. Kun katsomme vaikkapa menneiden aikojen töitä, joissa on orjia ne eivät ylläpidä orjuutta tai yllytä meitä orjuuteen. Täysin päin vastoin, me luemme ne täysin toisin, emme kuvauksena normaalista, vaan muistutuksena siitä, kuinka väärin joskus tehtiin.
7 helmikuun, 2018 @ 18:41
Selvä homma, et ymmärrä! Toivon kuitenkin, että googlaat vaikka ”rape culture” ja ”representation matters”. Kyse ei ole siitä, että jotain ei saa näyttää. Orjuutta käsittelevä taulu ei normalisoi orjuutta. Se, että suurimmassa osassa taidetta on vain valkoisia ihmisiä ja taiteilijat ovat valkoisia, normalisoi rakenteellista rasismia. Aivan samoin häirinnän ja raiskauksen ”normaalina” esittävä taulu tekee siitä normaalia. #metoo on kaunis osoitus siitä, miten normaalia se on, että naisia saa kähmiä ja alistaa.
8 helmikuun, 2018 @ 12:33
Nuo perustelut mitä esität ovat täysin samoja millä taidetta on kielletty ja sensuroitu aikojen saatossa erilaisten diktaattorien ja oikeamielisten toimesta. Se EI ole oikea tie. taiteen tehtävä ei ole esittää vain hyvää, kaunista ja oikeaa vaan tehdä näkyväksi näkymätöntä. Silloinkin kun sen alkupeärinen agenda on moraalisesti väärä. Tolstoi kannatti maaorjuutta ja käyttää sivukaupalla tilaa perusteellakseen hyvin ja taitavasti miksi maaorjuus on kannatettavaa. Wagnerin natsisympatiat ovat kuultavissa musiikkinsa sankarillisista sävelkuluista. Caravaggio tappo ihmisen ja hänen teoksistaan on luettavassa väkivallassa piehtarointi. 1900-luvun alkupuolen monet mestarit tekivät mielipuolisia ristiriitoja viestiviä teoksiaan kupan aivomuutoksia aiheuttaneiden oireiden kourissa. Yhtäkään näistä teoksista emme kuitenkaan enää lueta orjuuden normalisoijina, natsiglooriana tai haureuden oikeuttejina. Ihmiset osaavat asettaa teokset kontekstiinsa ja tarkastella niitä ensinnäkin taiteen näkökulmasta ja toisekseen aikansa kuvana.
Teokset kieltämään pyrkineet, taidetta moralisoivat erilaiset oikeamielisyysliikkeet sen sijaan ovat jääneet historiaan useimmiten myöhemmin vaarallisiksi todettuina ajatusväkivaltaisina yhdenasianliikkeinä. Feminismi ansaitsee parempaa kuin rinnastuksen moraalikristittyihin, sosiaalisen realismin oikeamielisyyttä vaatineisiin Neuvostoliiton kaadereihin tai niihin väärää taidetta rovioihin syytäneihin natseihin.
8 helmikuun, 2018 @ 15:59
Moikka! Musta tuntuu, että et nyt yhtään lukenut tuota tekstiä, etkä varsinkaan sen kommentteja. Auttaako, jos vertaan rekrytointeihin? On ihan aukottomasti tieteellisesti todistettu, että kun valitaan esimerkiksi johtajaa, naisten ansiot arvioidaan heikommiksi kuin miesten juuri sukupuolesta johtuen. Näin ollen meidän olisi perusteltua ottaa tämä sukupuolibias huomioon, kun teemme rekrytointeja – tiedostaa se, että olemme puolueellisia ja tiedostaen toimia toisin. Tässä on kyse ihan samasta asiasta: meidän pitäisi tiedostaa, että esillä on miestaiteilijoita ja ahdistelua normalisoivia, naiset esineinä ja omaisuutena esittävää taidetta, koska elämme patriarkaattisessa kulttuurissa. Siksi meidän pitäisi pyrkiä tiedostetusti korjaamaan asiaa. Keinoja on monia, luettelen ne kaikki tuossa blogikirjoituksessani.
7 helmikuun, 2018 @ 18:17
Kirjoitat Lotta, että ei ole oikeata tapaa kokea/tulkita taidetta. Samalla kuitenkin toteat että jokin teos voitaisiin jopa poistaa näkyvistä tai historialliselta paikaltaan jos se ”normalisoi patriarkaattia”. Ainakin Väiskin kohdalla se on nimenomaan tulkintakysymys (historiallisesta/kontekstuaalisesta näkökulmasta ei niinkään, kuten on jo todettu), joten näetkö kuitenkin tälläisen mainitun normalisointinäkökulman oikeutetumpana kuin jotkut muut tavat tulkita ja kokea teos? Jos kyllä, kirjoitat itsesi valitettavasti pussiin.
7 helmikuun, 2018 @ 18:38
Armas Ilmari. Ei ole mitään ”historiallista paikkaa”, johon taideteokset jumalallisen käden ohjaamina vain hakeutuvat. On syy siihen, miten ja miksi arvostamme toista taidetta enemmän kuin toista, miksi taidehistoria on pullollaan miesten tekemää taidetta, joka normalisoi häirintää. En ole millään tavalla piilotellut poliittisia feministisiä tavoitteitani. Kirjaimellisesti se tarkoittaa, että feministiselle tulkinnalle annetaan painoarvoa, ihan kuten hienosti tulkitset. Se, joka ei näe Väiski-Aino -kuvassa seksuaalista häirintää, ei ole musta ”väärässä”.
7 helmikuun, 2018 @ 20:58
Nyt pistit omaa väriäsi mun sanoihin. Historiallisella ”paikalla” tarkoitin tietty kontekstia. Ymmärrän kyllä kirjoituksesi poliittisen tavoitteen, mutten sitä miten haluat siihen pyrkiä. Se, että seksuaalinen häirintä – jopa väkivalta – näytetään miesten tekemässä taiteessa, on mielestäsi normalisointia. Ja se antaa syyn sensuroida sitä, ja sillä se myös poistetaan maailmasta. Kiva ajatus. Mutta kun, ei se näin vain taiteessa mene. Mulla oli lukiossa loistava filosofian opettaja, joka kerran puntaroi viihteen ja taiteen tarkoitusperien eroavaisuuksia seuraavan ajatuksen viitoittamana (en muista oliko itse ajatus hänen omansa): ”Nähdäkseni viihteen tarkoitus on saada ihminen unohtamaan jotain, kun taas taiteen kokeminen auttaa ihmistä muistamaan”. Mielestäni tässä ajatuksessa on perää. En usko siihen että asiat joiden puolesta haluat taistella, häviävät tästä maailmasta sen asian poistamisen mukana jota kutsut ”normalisoinniniksi”. Mielestäni sen sijaan esim. Lukas Moodysonin ohjaaman, seksiorjuudesta kertovan ”Lilja forever” elokuvan kaltaiset teokset jotka näyttävät asiat kaikessa inhorealistisessa karuudessaan, ovat paljon parempaa lääkettä tällaisille yhteiskunnallis-kulttuurillisille ongelmille ja niiden todelliselle kohtaamiselle. Sensuuriin (jep, terveisiä takarivistä – sori vaan) en sen sijaan usko, missään muodossa. Sitäpaitsi, eihän mitään teosta ole pakko katsoa, jos se tuntuu pahalta. Mutta ei se ole riittävä syy sensuuriin. Taide on aina yleisöä varten, eikä toisinpäin. Jos puhutaan vielä itse Väiski-triptyykistä, niin eikö ahdistelukuva ole vain yksi osa sitä. Tarinan lopuksihan Aino kuolee, eikö se nimenomaan puhu ahdistelua vastaan kuten mainitsemani elokuvakin?
Ylipäätään on musta typerää ajatella, että joku ikävä asia poistuu maailmasta unohtamalla tai piilottamalla. Ei – pimeys ei poistu pimeydellä, vaan valaisemalla se! Oletko eri mieltä Lotta?
7 helmikuun, 2018 @ 22:22
En nyt kyllä usko, että tämä keskustelu tästä etenee. Tyydyn vain sanomaan, että tämän sun viisauden (”Nähdäkseni viihteen tarkoitus on saada ihminen unohtamaan jotain, kun taas taiteen kokeminen auttaa ihmistä muistamaan”) voi kokea toisinkin: naisten tekemän taiteen tai taiteen, jossa nainen ei ole väkivallan ja ahdistelun uhri, nostaminen esiin ja keskiöön historian marginaalista auttaa ihmisiä muistamaan, että patriarkaattinen taiteen historia ei ole objektiivinen totuus. Mutta jos halutaan nostaa esiin ja monipuolistaa, täytyy laskea niitä jumalpatsaita alas alttarilta.
7 helmikuun, 2018 @ 21:10
Kiinnostaisi myös, onko Lotta mielestäsi kaikki histrorian saatossa miesten tekemä, seksuaalista häirintää tms. kuvaava taide ”normalisointia” ja naisten tekemä taas ei? Ja mites nykyään? Toinen mikä hiukan ihmetyttää on jo hiukan kulunut ”etabloituneet setätaiteilijat” vs. naistaiteilijat -vastakkainasettelu. Mites esim. nuoret ei-niin-etabloituneet miestaiteilijat, ovatko hekin samaa jengiä näiden ”setien” kanssa, vai muuten vaan toisarvoisia keskustelun aiheina tms?
7 helmikuun, 2018 @ 22:24
Huoh. Ei, en ajattele, että kaikki miestaiteilijan on tyhmiä ahdistelijakakkapyllyjä ja kaikki naistaiteilijat upeita ja näkemyksellisiä neroja. Mutta sen tosiasian tunnustan, että meidän käsitys taidehistoriasta ja siitä, mikä on arvokasta taidetta, on syntynyt patriarkaattisessa kulttuurissa, jossa naiset eivät ole olleet yhtä vapaita toimijoita ja joiden taidetta (näkökulmaa) ei olla yhtälailla arvostettu. Osittain tämä näkyy taiteen maailmassa edelleen, esim. naiselokuvaohjaajien ja naispääosaroolien määrässä.
8 helmikuun, 2018 @ 00:08
Ok! Erään kaverin huomio: ”Sellainen pikkujuttu , että tossa taulussa ei kuvata seksuaalista häirintää. Aino on tuossa kuvassa kuollut haamu, joka voi muuttua kalan tai ihmisen näköiseksi. Väinämöinen kalasti Ainon kalana, ja tuolla hetkellä Aino-kala karkaa Väinämöisen käsistä ilkkuen ja muuttuen samalla ihmisen hahmoon. Väinämöinen tavoittelee karkuun lähtenyttä kalaa. Tämän opin Ylen artikkelista. Voin linkata jutun, jos ette usko. Itse en tunne Kalevalaa. Metoo-asiaan tää liittyy niin, että monet keskustelijat, kansanedustajia myöden, ovat käyttäneet kuvaa juuri poliittisesti hyväkseen kertoen, että siinä kuvataan naisen ahdistelua tai lääppimistä.”
8 helmikuun, 2018 @ 00:34
Toivoisin, että lukisit tän keskustelun muut kommentit. Niissä sivuan juuri sitä, että ”oikealla” tulkinnalla ei varsinaisesti ole merkitystä. Monelle tuo kuva merkitsee naisen ahdistelun kokemusta ja itsemurhaa.
8 helmikuun, 2018 @ 14:23
Onko tosiaan niin, ettei Aino- tarun sisältö näyttäydy tämän tyyppisen kuvaston kritisoijille nimenomaan julkisena, taiteen avulla syötettynä moraalisena varoituksena siitä, millaisia vaikutuksia sillä pahimmillaan on naisiin, kun miehet rupeavat toteuttamaan valtapyrkimyksiään? Henkilökohtaisesti olen aina nähnyt triptyykin siinä valossa, että se ( myös) kritisoi ja nauraa ikiaikaista asetelmaa, jossa vanha kääkkä havittelee nuorta naista. Tarinan tapahtumat ovat traagisia, mutta itse kuvassa Ainon nuoruutta ja Väinämöisen röllimäisyyttä on korostettu siinä määrin, että Väiskiä on vaikea nähdä viriilinä heeroksena, jollaiseksi setätaiteilijat epäilemättä itsensä naisia ahdistellessaan mieltävät.
8 helmikuun, 2018 @ 16:02
Ei sun tulkinta ole mitenkään väärä. Varmasti monet ajattelevat, kuten sinä. Minusta tähän asiaan – erityisesti Väiski-keissiin – on useita, perusteltuja näkökulmia. Kirjoitin tämän tekstin puolustaakseni näkökulmaa, jota en oikeastaan edes jaa. Minusta vain on ihan perusteltua nähdä Väiski ahdistelua normalisoivana ja kanonisoivana teoksena ja sillä perusteella vaatia sen poistamista näyttelystä. Ei se ole absurdia tai naurettavaa, se on ihan validi näkökulma. Vituttaa, kun se on julkisessa keskustelussa freimattu ”mopon keulimiseksi” ja naurettavaksi ylireagoinniksi. Ei se sitä musta ole.
8 helmikuun, 2018 @ 16:52
”Minusta vain on ihan perusteltua nähdä Väiski ahdistelua normalisoivana ja kanonisoivana teoksena ja sillä perusteella vaatia sen poistamista näyttelystä. Ei se ole absurdia tai naurettavaa, se on ihan validi näkökulma.”
Jos sinäkään et tätä näkökulmaa jaa, niin kuka oikein jakaa? Petterssoninkaan blogissa ei kerrota, että kyselijät vaatisivat teoksen poistamista. Saati, että he vaatisivat teoksen poistamista noilla perusteilla. Itse feministinä näen vaikka millä mitalla reaalista parannettavaa maailmassa, joten ihmetyttää, että pitää polttaa ruutia fiktiivisen näkökulman hypoteettisten esittäjien sananvapauden puolustamiseksi.
12 maaliskuun, 2018 @ 23:16
Mun koko kirjoituksen pointti on, että se olisi ihan validi mielipide. Nyt kukaan ei edes uskalla esittää sellaista, koska täällä on kaiken maailman ihmiset riehumassa ja tästäkin kirjoituksesta tuli pari ”kuole huora” viestiä.
8 helmikuun, 2018 @ 09:51
Mielestäsi ihmisten tulisi voida esittää kritiikkiä taulujen esillepanosta museossa. Tämä on ihan hyväksyttävää, mutta asiakeskeisenä ihmisenä mielestäni taiteen tulkinnassa pitää aina ottaa huomioon teoksen julkaisunaikainen kulttuurinen konteksti, sillä pidän sitä merkittävimpänä tekijänä teoksen tulkitsemiseksi ”objektiivisesti”. Eiväthän 1800-luvun nationalistiset teokset olleet yhtä radikaaleja enää 1950-luvulla, vaan niitä pidetään taidehistoriallisesti merkittävinä nimenomaan julkaisuajankohtansa vuoksi. Loppuun vielä lisäkysymys: Pitääkö taiteessa vielä nykyäänkin mainita, onko taiteilija mies vai nainen? Onko sillä enää merkitystä nimenomaan uusien teosten kannalta?
8 helmikuun, 2018 @ 10:54
Musta läsnä on vääjäämättä molemmat puolet: voi pyrkiä ymmärtämään teoksen taustaa ja historiallista kontekstia. Mutta sitten voi vain tulkita sen kuten haluaa. Yleisesti ottaen taidetta ei koskaan tulkita ”objektiivisesti” ja siksi kannattaisi mielestäni sinunkin päästää sellaisesta ajatuksesta irti.
Kysymyksesi on kinkkinen. Tavallaan se ei kyllä ole olennainen tieto. Mutta sitten, kuitenkin. Kävin pari vuotta sitten Pariisissa katsomassa kaksi valokuvanäyttelyä – toisen L’Orangeriessa ja toisen Musee D’Orsayssa – ja niissä oli esillä nimenomaan naisvalokuvaajien kuvia valokuvan alkutaipaleelta 50-luvulle. Ajattelin aluksi, että plääääh, onko nyt ihan pälliä rakentaa näyttely sukupuolen ympärille. Mutta näyttelyt oli kuratoitu todella hyvin ja avattu sitä, miten naisten ja miesten ottamat valokuvat eroavat niin, että todella hahmotin naisen ja miehen näkökulman eron. Kyse ei ole siis biologisesta erosta vaan siitä, että edelleen on hyvin eri asia elää tämä elämä naisena kuin miehenä, ja siksi myös näkökulmat muodostuvat erilaisiksi. Siksi ajattelen, että edelleen myös sukupuolella on merkitystä nykytaiteessa.
Taidemuseoiden vastuu esittämistään teoksista – Agonistisia kappaleita
8 helmikuun, 2018 @ 12:35
[…] Tästä huomiosta kirjoittajaa on myös kiitetty, kuten arvostamani Lotta Aarikka tekee omassa blogissaan. En kuitenkaan ole samoilla linjoilla, koska huomion paikkansapitävyys edellyttää […]
8 helmikuun, 2018 @ 19:25
Taiteen on tarkoituskin herättää tunteita ja keskustelua. Epäsuoratkin vaatimukset taiteen poistamiseksi museosta omien ideologioiden perusteella on juuri nimenomaan sensuuriin yllyttämistä.
Kuinka ihmeessä jokin ikivanha taulu voi yht’ äkkiä herättää näin paljon tunteita vuonna 2018? En voi ymmärtää. Se on taulu, ei ole pakko katsoa jossei miellytä, herran jestas sentään…
Enkä suosittele #MeToo-feministeille esimerkiksi YouTuben käyttöä, sillä sieltähän vasta löytyykin kaikenlaista epämiellyttävää, uutta ja vanhaa! Pitäisikö YouTube sensuroida? Entä porno? Kaikki porno vaan sensuuriin, naisia alistavaa! Formula 1:stähän jo poistettiinkin grid girlit kun femakot vähän älähti. Grid girlien itsensä mielipidettä ei toki kysytty.
12 maaliskuun, 2018 @ 23:15
Heippa, Vapauden esitaistelija! Nyt se esitaistelumopon eturengas takaisin asvalttiin. Ootkos miettinyt semmosta hommaa, että kaikki maailman taulut ei roiku kaiken aikaa maailman museoissa? Koko ajan tehdään valintaa sen suhteen, mitä laitetaan esille ja mitä ei. Tähän valintaan on sitten erinäisiä perusteita. Minä tässä melko maltillisesti ehdotan, että yksi peruste voisi olla feministinen: että naiseen kohdistuvaa väkivaltaa ja seksuaalista ahdistelua esitettäisiin vähän vähemmän tai vähintäänkin kontekstualisoituna. Onpa radikaalia!
13 helmikuun, 2018 @ 15:43
Armas ”Childmolesterväkä”, en julkaise blogissani herjaavia kommentteja. Pusu! -Lotta
15 helmikuun, 2018 @ 15:59
Nainen myös saa enemmän kritiikkiä ja vähemmän kehuja ja kannustusta tuodessaan hyviä pointteja esiin ja valottaessaan vaikeaa aihetta. Näin vaan huomiona. Hyvä kirjoitus.
Ja joo, myös mulle kuvassa näkyy vanha mies joka ajaa naisen itsemurhaan. Vaikka olen Kalevalani lukenut. Sitä kuvaa missä Väinämöinen katuu tekoaan ja kertoo siitä en ole nähnyt. Liekkö olemassa.