Koska ylläpidän edelleen rippeitä yksityiselämästä, johon ei kuulu politiikka, en katsonut vihreiden viikonloppuisen puoluekokouksen streamia. Näin siis Pekka Haaviston puoluekokouspuheen vasta jälkikäteen, vaikka se ilmestyi uutisvirtaani ei-niin-imartelevissa yhteyksissä. Pekka Haavisto nimittäin käytti puheessaan – tai ainakin sen kirjallisessa versiossa – termiä ”ääripäät” puhuessaan maahanmuuttokeskustelun polarisoitumisesta:
Politiikantutkija Mari K. Niemi pohdiskeli twitterissä, mitä maahanmuuttokeskustelusta on enää mahdollista sanoa, kun väärä sanavalinta johtaa poikkeuksetta pöyristymiseen. Samaa metametakeskustelua on käyty lukuisia kertoja ennenkin – viimeksi laajemmin Pirkko Saision Helsingin Sanomien jutun yhteydessä, joka poiki lukuisia vastineita (esim. 1, 2 ja 3). Niin väsyttävää kuin metametakeskustelu onkin, koen halua ja velvollisuutta kirjoittaa aiheesta itsekin. Olen nimittäin pohdiskellut samaa kuin Mari K. Niemi ja julistanut useaan otteeseen itseni ensisijaisesti dialogisuvakiksi.
Haaviston puheessa todella on kummallisia piirteitä. Jakamattoman ihmisarvon ajatukseen kuuluu myös ajatus siitä, että ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Se tarkoittaa, että kaikilla on fyysinen koskemattomuus, eikä kenelläkään lupaa rikkoa sitä. On mielestäni kohtuutonta ja kertakaikkisen tuulesta temmattua väittää, että maahanmuuttoon myönteisesti suhtautuva tyyppi ei ilman muistutusta muistaisi, ettei maahanmuuttajille ja pakolaisille ole sen sallitumpaa toimia rikollisesti kuin Suomen kansalaisille.
On vaikea analysoida, kenestä Haavisto ja Saisio spesifisti puhuvat, kun he puhuvat ”ääripäästä” ja ”punavihreästä kuplasta”. Ylipäätään ihmisistä, jotka suhtautuvat lähtökohtaisesti myönteisesti maahanmuuttoon ja kansainvälisyyteen? Vai ihmisistä, jotka vaativat rajojen avaamista? Onko heitä edes?
Ihan vain, jotta saadaan uusnatseille tasapainoinen äärilaita, minä ajattelin nyt hetken puhua rajojen totaalisesta avaamisesta.
Olen itse viime aikoina pohtinut erittäin paljon sitä, millä perusteella rajoitamme ihmisten liikkuvuutta. Yksilönvapauksia korostavassa liberaalissa länsimaisessa demokratiassa kansallisvaltioiden merkitys instituutioina heikkenee. Tällä en tarkoita, etteikö kulttuuria, kieltä ja sen sellaisia kansallisvaltioihin liitettäviä asioita voisi edelleen vaalia. Ennemmin tarkoitan, että rajan käsite ja se, kuka sen saa ylittää ja millä perustein, muuttuu hankalammaksi määritellä. Jos jokaisella ihmisellä tulisi olla oikeus parantaa omaa elämäänsä ja asemaansa omalla toiminnallaan, on kyseenalaista, millä perusteella tätä liikkuvuutta rajoitamme. Miksi heillä, jotka ovat Suomen rajan toisella puolella, olisi jotenkin vähemmän oikeus elää hyvää elämää Suomessa kuin meillä, jotka olemme sattuneet syntymään rajojen sisälle?
Emme kuitenkaan elä täydellisen vapaan liikkuvuuden maailmassa. Maahanmuutto on monin tavoin säänneltyä. Tilitykseni tavoite on lähinnä tuoda esille, että tuon sääntelyn oikeutus on kyseenalaistettavissa niiden perusperiaatteiden mukaan, joilla esimerkiksi nyt teemme soten kaltaisia yksilön valinnanvapautta kasvattavia ja valtion määräysvaltaa pienentäviä päätöksiä. Miten voimme samaa aikaa kannattaa yksilön valinnanvapautta ja toisaalta painottaa, että yksilöiden sijaan parhaiten heidän turvallisuudestaan päättää virkamies?
Tätä kuvailemaani epäloogisuutta on hämmentävän monen vaikea ymmärtää. Olen keskustellut eri ikäisten ja eri poliittisin mielipitein varustettujen ihmisten kanssa, ja monet heistä tuntuvat olevan sitä mieltä, että meillä suomalaisilla nyt vaan on suurempi oikeus vaurauteen ja vakaaseen yhteiskuntaan kuin ”niillä muilla”. Kyseessä on nähdäkseni useimmiten oikeistolaisuuteen kytkeytyvä näkökulma, jonka mukaan sekä yksilön epäonnistumiset että onnistumiset ovat pääasiassa hänen itsensä ansiota. Käytännössä tämä tarkoittaa kyvyttömyyttä nähdä suurempaa kontekstia yksilön ympärillä: miten me ihmiset olemme aina myös taustamme ja yhteiskuntamme tuotos. Se, että Suomi on nyt vauras ja tasapainoinen yhteiskunta, ei ole yksin meidän ylivoimaisen kansamme upeaa ansiota. Se on myös seurausta siitä, että emme koskaan ole olleet tarpeeksi kiinnostava siirtomaaksi, eikä ilmastonmuutos tuhoa bruttokansantuotettamme ja kaupunkejamme (vielä). Vaikka meillä on kaikki aika hyvin ja se on hieno juttu, emme me ansaitse omien ansioidemme takia onnea ja vakautta yhtään sen enempää kuin kukaan muukaan tässä maailmassa.
Tämän pitkän ja tavallaan synkkämielisen kirjoituksen pääpointti on, että siinä missä ääripääpuhe on harhaanjohtavaa, on keskustelu maahanmuuton, pakolaisuuden ja äärioikeistolaisen liikehdinnän ympärillä myös ihan oikeasti hyvin tulehtunutta ja polarisoitunutta. Kysymys maahanmuuttoon suhtautumisesta on muotoutunut joko-tai -tyyppiseksi puolen valitsemiseksi, jossa valittavana on suvakin tai natsin hihamerkki. Muita ei kasasta löydy.
Tosiasiassa kysymys ei ole suoraviivaisesta joukkuevalinnasta vaan monimutkaisista asiakysymyksistä: miten eri tavoin säätelemme ihmisten liikkuvuutta ja millaisin perustein? Tässä asiassa harmaan sävyjä on niin paljon kuin byrokratiassa on pykäliä, ja siksi epämääräisen ääripää- ja kuplapuheen sijaan kaipaisin konkreettisia kannanottoja. Tämä toive konkretiasta koskee ihan kaikkia keskustelun osapuolia.
En itse tiedä, mikä tapa säännellä maahanmuuttoa olisi oikeudenmukaisin ja paras, mutta jotain tiedän: ei ole oikein palauttaa ihmisiä maihin, joihin Suomen ulkoministeriö ei suosittele missään tilanteessa matkustamaan. Lisäksi ei ollut oikein tiukentaa perheenyhdistämisen kriteerejä. Lisäksi ihmiskauppaan kytkeytyvät turvapaikkapäätökset vaikuttavat epäoikeudenmukaisilta. Joka tapauksessa minusta tuntuu, että maahanmuutto- ja pakolaispolitiikassamme olisi monelta osin lievennettävää, ei kiristettävää.
Vaikka Pekka Haaviston puhe oli paikoin omituinen ja sen sanavalinnat harkitsemattomia (mm. ”pakolaisten virta”) on huolestunut huomio siitä, että keskustelunaihe on äärimmäisen herkkä, mielestäni todellinen. Se pitää myös pystyä sanomaan. Samalla en kuitenkaan oikein ymmärrä, mitä keskustelu aiheen herkkyydestä siihen herkkyyteen auttaa. Kenties paras lääke myös huoleen keskustelun polarisoitumisesta on keskustella keskustelun sijaan itse aiheesta, ottaa kantaa, argumentoida ja vaatia argumentteja subjektiin kytkeytyvien leimakirveiden sijaan.
22 kesäkuun, 2017 @ 01:24
Hyvä teksti, mutta virheellisiä väittämiä on, tai ainakin outoja.
Tutkimuksissa on todettu, että ihminen tahtoo asua lähinnä homogeneettisessä ympäristössä. Sen takia esimerkiksi valkoisten pako on tuttu ilmiö länsimaissa mutta on myöskin tuttu ilmiö, että ulkomaalaiset tykkäävät oleskella toistensa seurassa, eli he muuttavat alueille jossa on paljon ulkomaalaisia.
Siispä miten voit väittää, että kansallisvaltioiden käsite on hämärtynyt, kun tosiasiallisesti myös ulkomaalaiset sitä omalta osaltaan hakevat jopa vieraissa maissa (lähtömaan kulttuuria ja kansallisvaltiota)? Tästä on ihan konkreettisia tutkimustuloksiakin olemassa, turha ottaa leimakirvestä esiin ”rasisti rasisti”
” Käytännössä tämä tarkoittaa kyvyttömyyttä nähdä suurempaa kontekstia yksilön ympärillä: miten me ihmiset olemme aina myös taustamme ja yhteiskuntamme tuotos. Se, että Suomi on nyt vauras ja tasapainoinen yhteiskunta, ei ole yksin meidän ylivoimaisen kansamme upeaa ansiota. Se on myös seurausta siitä, että emme koskaan ole olleet tarpeeksi kiinnostava siirtomaaksi, eikä ilmastonmuutos tuhoa bruttokansantuotettamme ja kaupunkejamme (vielä).”
Eli mitä mitä yrität sanoa? Ilmastomuutos ei ole ollut ajankohtainen asia viimeiset 10-100 vuotta, jolloin Suomea rakennettiin, ei täällä eikä muissakaan maissa. Se on epävalidi argumentti. Koko ilmastomuutosta ei silloin tunnettu, käsite tuli vasta tunnetuksi 2000-luvulla, jolloin valtiot olivat siinä muodossa missä olivat.
Siirtomaa… noh, onhan Australiakin ollut siirtomaa, niin enpä tiedä. Hyvin menestyvä maa se on. Afrikan maissa tämä ei niinkään päde.
Eli jos Nokia oli menestyvä firma, niin Nokian olisi pitänyt jakaa rahaa kaikille sekä antaa omat tuoteideat kaikkien käyttöön, jotta muistakin firmoista tulisi menestyviä? Tätäkö yrität sanoa?
Uskallan väittää, että tietyt keksinnöt ovat kovasti sidoksissa tiettyihin ihmisjoukkoihin. Suomalainen hyvinvointivaltio on suomalainen innovaatio, niin kuin esim. kela-äitipakkaukset. Ei kannata vähätellä suomalaisten roolia tämän valtion rakentamisessa, koska eihän täällä nyt ole mitkään ranskalaiset olleet tätä maata johtamassa tai rakentamassa vai onko? Tietääkseni ihan suomalaiset ovat luoneet tämän järjestelmän.
En tietysti tällä kommentilla tarkoita sitä, että hyvinvointivaltio tai suomalainen yhteiskuntajärjestelmä olisi jotenkin suomalaisten yksinoikeus. Kaikki voivat omasta valtiosta tehdä sellaisen, mutta esim. amerikkalaiset äänestävät jatkuvasti republikaaneja, jotka taasen eivät halua hyvinvointivaltiota, joten voidaan päätellä, ettei amerikkalaiset tosiasiallisesti halua tällaista järjestelmää heidän valtioon. Eivät myöskään sveitsiläiset sitä tahdo tehdä, kuten monet muutkaan valtiot.
”En itse tiedä, mikä tapa säännellä maahanmuuttoa olisi oikeudenmukaisin ja paras, mutta jotain tiedän: ei ole oikein palauttaa ihmisiä maihin, joihin Suomen ulkoministeriö ei suosittele missään tilanteessa matkustamaan. Lisäksi ei ollut oikein tiukentaa perheenyhdistämisen kriteerejä. Lisäksi ihmiskauppaan kytkeytyvät turvapaikkapäätökset vaikuttavat epäoikeudenmukaisilta. Joka tapauksessa minusta tuntuu, että maahanmuutto- ja pakolaispolitiikassamme olisi monelta osin lievennettävää, ei kiristettävää.”
En lähde tässä väittelemään, mutta sanotaanko näin, perheenyhdistämisen kriteerit ovat muualla Euroopassa huomattavasti tiukempia, koska EU-direktiivi sallii tämän, mm. Ruotsissa ja Tanskassa. Millä perusteella tämä on siis väärin? Kerrotko minulle?
En ota myöskään kantaa ulkoministeriön tiedotteisiin, mutta nehän on tarkoitettu suomalaisille. Suomalainen liikkuja ulkomaassa on oltava varovainen, koska häneen kohdistuu riskejä (myös esim. USA:ssa.).
Jos kaikki muut Euroopan maat ja maailman maat kiristivät maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkaa, niin Suomen pitäisi lievennettävää sitä? Voisitko minulle ystävällisesti vastata, minkä ihmeen takia?
22 kesäkuun, 2017 @ 18:48
”Tutkimuksissa on todettu” ei ole peruste, jos et osoita missä tutkimuksissa, miten niissä asiaa on tutkittu ja missä tutkimus on julkaistu.
Et ehkä ymmärtänyt, mitä tarkoitin. Tarkoitin ja kirjoitin, että yhteiskunnassa, jossa ihannoidaan yksilönvapautta, kansallinen instituutio, kansallisvaltion rajat ja yksilön liikkuvuuden rajoittaminen on suorassa ristiriidassa tuon tavoitteen (yksilönvapauden maksimoiminen) kanssa.
Ilmastonmuutoksella on ollut jo pitkään valtaisia vaikutuksia päiväntasaajaa lähellä olevien maiden sääoloihin ja on perusteltua sanoa, että monet konfliktit johtuvat suoraan tai epäsuoraan ilmastonmuutoksen seurauksista.
Australia on ollut hyvin erilainen siirtomaa ja sen aborginaaleille ei ole käynyt kovinkaan hyvin. Vastaaviin ”puhdistuksiin” ei onneksi alkuperäiskansojen suhteen ole monessa maassa ryhdytty. Mutta kuten sanottu, Australia ei vertaudu kovinkaan hyvin muihin siirtomaihin tai muutenkaan koloanialismiin.
Yritykset ja yrityssalaisuudet eivät ole sama asia kuin kansallisvaltiot ja se, kunnioittavatko ne ihmisoikeuksia mm. niin, että katsovat kaikilla ihmisillä olevan yhtäläinen oikeus yksilönvapauksiin kuten liikkuvuuteen.
En vähättele. Totean mielestäni aika yksiselitteisesti, että kyse on muustakin kuin omasta erinomaisuudestamme.
Se, että EU-direktiivi (?) sallii jotain, ei ole mikään moraalinen peruste. Laki sallii kaikenmoista, mikä on silti moraalisesti väärin. Kun moraalikäsityksen luoma paine on tarpeeksi suuri, laki muuttuu. Toisin sanoen moraali ohjaa lakia, ei toisinpäin.
Siksi, että se olisi moraalisesti oikein minun mielestäni.