Tämä on avoin kirje, jonka olen postittanut pääministeri Juha Sipilälle 16.8.2016. Blogiini poimittu otsikko on mukaelma kansanedustaja Juho Eerolan (ps) FB-kommentista käsittelemääni Long Playn artikkeliin ”Pelkosi ei ole objektiivisesti perusteltu”.
Hei Juha!
Kirjoitan sinulle, koska en enää tiedä mitä tehdä.
Aivan aluksi lienee hyvä kertoa hieman itsestäni. Olen 29-vuotias naimaton ja lapseton suomalainen nainen. Olen syntynyt nelilapsisen perheen kuopukseksi Porissa vuonna 1987. Minulta ei ole koskaan puuttunut mitään, ei sillä tavalla oikeasti, vaikka monilla laman lapsilla on erilainen kokemus. Toki elämässäni on ollut vastoinkäymisiä, mutta se on ollut kokonaisuudessaan yltäkylläistä. Olen kouluttautunut ja minulla on lähipiirissäni paljon ihmisiä, jotka rakastavat minua ja pitävät minusta huolta. Yhteiskunnan ja lähimmäisteni tuen avulla en ole huomannut tarvitsenneeni tukea.
Ehkä osittain juuri siksi, että elämässäni on ollut hyvin vähän vakavia vastoinkäymisiä, olen kokenut, että on velvollisuuteni yrittää tehdä tästä maailmasta parempi paikka niille, jotka eivät ole yhtä onnekkaita. Osallistun politiikkaan ja kommentoin yhteiskuntaa ensisijaisesti siksi, että ne jotka eivät muista tai näe etuoikeuksiaan, eivät kohtelisi epäoikeudenmukaisesti niitä, joilla ei vastaavia etuoikeuksia ole. En tietenkään itse ole täydellinen. Unohdan välillä saavutuksistani ja elämästäni iloitessani, etteivät ne oikeastaan ole minun saavutuksiani, vaan onnistumistani on tukenut moni seikka, johon en itse ole vaikuttanut.
Vielä on kerrottava se, että minä olen ensisijaisesti järjestelmän puolustaja. Olen iloinen veronmaksaja, arvostan julkista sektoria ja sitä, että meillä on Suomessa tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen yhteiskunta. Suurin pelkoni on, että yhteiskuntamme ei ole niin hyvä kuin luulen, vaan koska olen oikean värinen ja tarpeeksi koulutettu, en ymmärrä täysimääräisesti järjestelmämme heikkouksia. Siitä huolimatta, että olen provokatiivinen ja peloton keskustelija, uskon demokratiaan, sopimusyhteiskuntaan, järjestykseen ja yhteisiin pelisääntöihin. Kansalaistottelemattomuus on mielestäni aivan viimeinen keino taistella epäoikeudenmukaisuutta vastaan.
Rakas Juha. Minä olen muuttumassa. Sinun hallituksesi on muuttanut minut.
Luin eilen Long Playn artikkelin ihmiskaupan uhriksi joutuneiden nigerialaisnaisten käännyttämisestä. Jutussa mainittu Evi on minua vuoden nuorempi yhden lapsen äiti. Lukiessani hänen rankkaa tarinaansa raiskauksesta ja seksiorjuudesta, puhkesin kyyneliin keskellä Kampin kauppakeskusta. Mietin, miten käsittämätöntä on, että minulla on kaikki tämä ja Evin kaltaisella vertaisellani ei juuri mitään, miten sattumanvaraista, miten epäoikeudenmukaista. Feministinä mietin, miten erilainen kokemus minulla on seksuaalisuudesta ja ihmissuhteista, kun en ole lapsesta saakka ollut pakotettuna seksityöläiseksi, joiden palvelujen ”ostaminen” perustellaan miehisellä pidäkkeettömällä seksuaalisuudella. Mietin, miten mätä ja vastenmielinen on tämä maailma, jossa Suomen kaltaisen hyvinvointivaltion demokraattisen parlamentin edustaja kutsuu ihmiskaupan uhria huoraksi, joka ei ansaitse turvapaikkaa.
Samaan aikaan koin suurta riittämättömyyden tunnetta: mitä helvettiä Evin kaltainen ihminen tekee minun myötätunnollani, minun pahoittelullani? Ei hän kaipaa myötätuntoa vaan apua ja turvaa. Mahdollisuuden jäädä eloon.
Hyvä Juha.
Hallituksesi harjoittaa monella tapaa politiikkaa, josta en ole samaa mieltä. Niin demokratia toimii. Teidät on äänestetty valtaan, te olette nyt vallassa.
On kuitenkin joitain asioita, jotka ovat niin sanotun päivän politiikan yläpuolella. Ihmisoikeudet ja niiden vaaliminen ovat mielestäni poliittisen päätöksenteon yläpuolella. Ne kiristykset, jotka suomalaiseen maahanmuuttolainsäädäntöön on tällä hallituskaudella perussuomalaisten ja heidän rasistisen kannattajakuntansa miellyttämiseksi tehty, heittää roskakoriin sellaisia ihmisoikeuksien vaalimisen ja kunnioittamisen periaatteita, että hätäännyn. Olen häpeissäni, että vasta Long Playn artikkelin kaltaisen julkaisun lukeminen – näiden naisten tarinoiden lukeminen – herätti minut huomaamaan, miten epäoikeudenmukaisesti valtiomme toimii.
Minua hävettää olla suomalainen.
Minua oksettaa olla osa tätä järjestelmää.
Parahin Juha. En ole kätilö, mutta toivon, että kuuntelet.
Vetoan sinuun sydämeni pohjasta: hallituskumppaneiden rauhoitteleminen ja tyydyttäminen ei ole riittävä syy hylätä ihmisoikeuksia. Olen varma, että kun pysähdyt miettimään ja kuuntelemaan omatuntosi ääntä ymmärrät, että me emme toimi oikein.
Meillä on kädet veressä, Juha.
Lähetä oma kirjeesi! Kirjailijat Monica Fagerholm ja Merete Mazzarella ovat käynnistäneet kirjeprotestin, jonka ideana, että kansalaiset omin sanoin kirjoittavat paperikirjeen Juha Sipilälle ja kertovat kantansa ihmisoikeus- ja turvapaikkapolitiikkaan. Paperikirje on lähestymistavaksi valittu siksi, että se diarioidaan ja periaatteessa, jos on mukaan oman nimensä ja osoitteensa kirjoittanut, siihen myös vastataan. Pääministerille voi kirjoittaa osoitteeseen PL 23, 00023 Valtioneuvosto. Hbl-pääkirjoituksen mukaan yli 100 on jo kirjoittanut – liity mukaan.
16 elokuun, 2016 @ 20:49
Myötätunto on myötätuntoa, mutta laki on lakia.
Vaan ei tässä maailmassa voi olla niin, että harjoittamalla nk. ”omaperäistä liiketoimintaa” Italiassa saisi automaattina loppuelämän ilmaisen elätyksen Suomen veronmaksajien taskusta. Täytyy olla muita auttamisen keinoja, esimerkiksi vapaaehtoiset avustusjärjestöt.
Sitä en oikein käsitä, miksi hyväntekeväiset aina pyrkivät veronmaksajan lompsalle. Jos Sinä hyvistä tuloistasi uhraisit vaikka satasen kuussa tähän avustustarkoitukseen, niin itse puolestani voisin säästää pienestä eläkkeestäni saman summan vuodessa (Katson itselläni olevan varaa tuohon, koska en ole tähän asti tullut käyttäneeksi rahaa ko. ammattikunnan hyväksi).
t. Hannu 66v.
16 elokuun, 2016 @ 21:01
Minusta tuntuu, että et ihan ymmärrä vapaaehtoisen seksityöläisen ja ihmiskaupan uhrin eroa. Oletko lukenut tuon Long Playn jutun? Ihmisoikeuksien ei tulisi olla hyväntekeväisyyden varassa. Jos haluamme olla sivistysvaltio, tarjoamme turvpaikan niille, jotka sitä tarvitsevat.
17 elokuun, 2016 @ 02:58
Hannu. Ihmiskaupan uhri ei ole ”ammatinharjoittaja” vaan orja. Samoin tehdastyöhön pakotettu lapsi Indonesiassa ei ole ”ammatinharjoittaja” vaan orja. Jos sinulta vietäisiin passi ja lukittaisiin kellariin loppuelämäksesi pesemään perunoita ilman palkkaa tai mahdollisuutta lähteä, et olisi ammatiltasi perunanpesijä vaan orja. Tulisiko mielestäsi silloin poliisin puuttua kohteluusi vai ei?
Prostituutio sinällään ei ole turvapaikan syy, mutta orjuuteen pakottaminen eli alistaminen ja ihmisyyden vieminen on. P.s. itse lahjoitan rahaa joka kuukausi ihmiskaupan uhrien auttamiseen, mutta se ei yksin riitä estämään rikoksia eli ihmiskauppaa.
17 elokuun, 2016 @ 09:27
Asun Italiassa (jo 38 v), ja tiedàn tasatarkkaan ettà ne naiset jotka tuolla kiitoteiden varsilla harjoittavat ”omaperàistà liiketoimintaa” ovat siihen pakotettuja henkensà uhalla. Ryòstettyjà ja raiskattuja jo ihan nuorina, jos heillà on passi, niin se on otettu pois vàkivalloin, eikà heillà kielitaidottomina ole mahdollisuutta kààntyà viranomaisten puoleen. Niistà yksikààn ei ole mikààn omaperàinen ja seksuaalisesti emasipoitunut liikenainen joka haluaa rikastua rekkakuskien himojen tyydyttàmisellà, vaan niità kàytetààn rikollisjàrjestòjen toimesta orjina. Jos niistà on edes muutama onnistunut pakenemaan sinne saakka, niin se on pieni ihme.
Ihminen joka pitàà nàità naisia jotenkin ala-arvoisina kàànnyttàen heità pois on itse paljon ala-arvoisempi.
17 elokuun, 2016 @ 14:52
Oletko tosissasi sitä mieltä että turvapaikan epäämisen syynä voisi olla hakijan oletettu ”puuttuva moraali?”Jos tämä on käytäntö Suomessa, olen iloinen siitä että olen lähtenyt sieltä jo kauan sitten. Toivottavasti en koskaan joudu siihen tilanteeseen että itsestäni riippumattomien syiden tähden joudun yrittämään paluuta sinne ja riskeeraan saada kylmän vastauksen etten objektiivisesti enää ole suomalainen tai koska täällä mualla asuessani olen seurustellut vääränlaisten ihmisten kanssa tms. Paperikirjeen kirjoittamisen aloitan välittömästi.
16 elokuun, 2016 @ 20:57
Tähänkö kirjoitetaan?
9 joulukuun, 2018 @ 22:54
Suomi ei ole koko maailman sos.toimisto. Eikä vammaisten eikä homojen eikä lihavien eikä työttömien. Yhteiskunta tarvitsee työssäkäyviä TERVEITÄ veronmaksajia.
21 helmikuun, 2019 @ 17:47
Ehkä sun kannattaisi muuttaa johonkin sellaiseen maahan, jossa ihmisellä ei ole jakamatonta ihmisarvoa ja esim. yhdenvertaisuuslainsäädäntöä. Täällä Suomessa meinaa näin on.
16 elokuun, 2016 @ 21:32
Kiitos kirjoituksestasi. Jaan tunteesi täysin. Artikkelin julkaisemisen jälkeen olen miettinyt mitä voisin tehdä ja tuntenut suurta avuttomuutta. Nyt voin tehdä ainakin pienen konkreettisen teon.
17 elokuun, 2016 @ 00:28
Kuulin nyt ekaa kertaa tuosta kirjeprojektista. Minusta olisi tosi hienoa, jos joku jolla on näkyvyyttä saava blogi, tekisi tuosta myös suomenkielisen vastineen. Pieni teko, mutta mitäpä muuta voi yksi ihminen tehdä. Suomen tilannetta on monessa asiassa tullut aika kauhulla seurattua.
Kirje oli tosi hyvä ja lähden itsekin osallistumaan tuohon kirjoitusprojektiin.
17 elokuun, 2016 @ 10:21
Lauantaisin lottoarvonnan yhteydessä voitaisiin aina arpoa myös ammatti, jonka edustajille ei seuraavalla viikolla myönnetä turvapaikkoja Suomessa. Siten olisivat välillä vuorossa esimerkiksi muurarit, opettajat, sekatyömiehet ja lääkärit, ja näin taakka ei jäisi vain seksityöläisten ja kyseiseen työhön pakotettujen kannettavaksi.
17 elokuun, 2016 @ 19:39
Hyvä idea Kauko K! Samalla koko lottoarvontaa seuraava (aika iso) osa suomalaisista tulisi informoitua reaalipoliittisesta tilanteesta. Ja halukkaat vastoin ajattelevat voisivat mietiä miten tulevalla viikolla ottavat yhteyttä valitsemaansa/miinsa hallintopoliitikkoon/koihin!
17 elokuun, 2016 @ 21:13
Mistä lähtien ihmiskauppa on ollut henkilökohtaista vainoa? Vain jälkimmäisellä (ja maan sisäisen pakenemisen mahdottomuudella) on oikeutettu turvapaikkaan. Kamaluuksia kyllä mahtuu maailmaan, mutta kaikki ne eivät oikeuta turvapaikkaan, koska turvapaikkajärjestelmä on suunniteltu hyvin spesifisiin tilanteisiin: poliittisten toisinajattelijoiden ja muiden vainottujen yksilöiden suojeluun, ei suurien ihmismassojen liikuttamiseen epämääräisin syin. Ellei joku ole siten ihmiskaupan uhri, että ihmiskauppiaat tulevat häntä kotiovelta hakemaan, kun hän kotimaahan palaa, se ei täytä turvapaikan saannin vaatimuksia. Se on laki.
Muutenkin ihmetyttää, miten mukamas kärsivistä pakolaisista huolestuneet voivat puolustaa turvapaikkajärjestelmää. Oikeasti hädänalaiset, kärsivät ja epätoivoiset ovat pakolaisleireillä tai kotiseudulla kärsimässä samaan aikaan kun nämä tänne saapuvat surffailevat kymmenen turvallisen maan läpi päästäkseen sinne, missä on parhaat etuudet. Ei kukaan oikea pakolainen tänne asti tule, vaan he kyllä pysähtyvät ensimmäiseen turvan tarjoavaan paikkaan. Turvapaikkajärjestelmä ruokkii ihmiskauppaa, tarjoaa lottovoittoja niille, joilla on tarpeeksi rahaa maksaa ihmiskauppiaille ja tarpeeksi fyysistä kuntoa päästä tänne saakka, ja jättää oikeasti hädänalaiset oman onnensa nojaan.
17 elokuun, 2016 @ 23:44
Lue se Long Playn juttu. Jos ne tyypit, jotka myyvät sua kadulla jahtaavat sua ympäri Eurooppaa niin kyllä se on musta henkilökohtaista vainoa.
18 elokuun, 2016 @ 14:53
Komppaan Lottaa, kyllä toi aika henkilökohtaiselta kuulostaa. Ja vaikka ei olisi tiukan henkilökohtaista, niin jos henki on kuitenkin jossain selkeästi uhattuna, niin kyllä sen mun pitäisi riittää. Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei voi olla lakikaan.
17 elokuun, 2016 @ 23:31
Erittäin hyvin kirjoitettu Tiina.
”Mietin, miten käsittämätöntä on, että minulla on kaikki tämä ja Evin kaltaisella vertaisellani ei juuri mitään, miten sattumanvaraista, miten epäoikeudenmukaista”
Maailma on julma me kaikki suomalaiset kuulumme siihen 1% jotka saavat elää hyvää ja turvallista elämää kun vertailukohtana on muu maailma. Maailma on juurikin sattumanvarainen ja epäoikeudenmukainen, emmekä me voi muuttaa sitä tosiasiaa.
Maailmassa on satoja miljoonia ihmisiä jotka olisivat oikeutettuja parempaan elämään, mutta kaikkia emme voi pelastaa. Kysymykseni kuuluukiin että kuinka monta kurjuudessa elävää ihmisten meidän tulisi ottaa? Koska varsinkin vasemmiston yleinen narratiivi on että otamme liian vähän, niin kuinka monta olisi tarpeeksi? Mihinkä raja vedetään?
Politiikkaa ei pidä tehdä siitä lähtökohdasta että kun Long Play kirjoittaa surullisia tarinoita nigerialaisista seksiorjista niin reagoimme itkemällä ja alamme jakamaan turvapaikkoja tiskin alta. Se on varmasti tunteisiin vetoavaa mutta järkeä siinä ei ole, sillä pelastettavia maailmassa riittää loputtomiin.
Pää kylmänä ja pelastetaan niin monta kuin tehokkaasti voidaan kotouttaa – aloittaen mieluiten niistä joilla ei ollut varaa ja kykyä kulkea Euroopan halki Suomeen.
17 elokuun, 2016 @ 23:39
Voi vittu ja morjesta päivää. En suostu häpeämään sitä, että minulla on tunteet ja että tunnen empatiaa. En myöskään vaadi tai esitä sen perusteella lainsäädännön muuttamista. Totesin, että se politiikka mitä me toteutamme tuli eläväksi ja todelliseksi Long Playn -jutussa ja koko minun oikeudentajuni taistelee tuollaista politiikkaa vastaan. Silloin koen, että on sanottava jotain, on puututtava.
18 elokuun, 2016 @ 00:21
”Voi vittu ja morjesta päivää. En suostu häpeämään sitä, että minulla on tunteet ja että tunnen empatiaa.”
Ei kai kukaan ole kirjoittanut että sinun pitäisi hävetä tunteitasi tai empaattisuuttasi? Minä en ainakaan.
”Silloin koen, että on sanottava jotain, on puututtava.”
Tämä on toki ymmärrettävää, mutta ehdota sitten konkreettisia toimenpiteitä asian ratkaisemiseksi. Myönnetään turvapaikka? Hyvä on, mutta sitten pitää tasapuolisuuden ja ihmisoikeuksien nimissä myöntää turvapaikka hyvin monella muullekin ja kuten sanottua, huono-osaisia on maailmassa enemmän kuin länsimaiset yhteiskunnat pystyvät kantamaan.
Riippumatta siitä minkälaista politiikkaa harjoittaisimme, tulee olemaan aina ratkaisuja jotka ovat joidenkin näkökulmasta epäoikeudenmukaisia. On sangen helppoa nostaa esille tällaisia tunteisiin vetoavia tapauksia ja ihmiskohtaloita ja sitten vaatia muutosta ilman syvempää pohdintaa seurauksista. On huomattavasti vaikeampaa olla tekemässä näitä vaikeita päätöksiä siitä kenet pelastetaan ja kenet jätetään ulkopuolelle.
…tai sitten voimme tehdä niin että pelastamme aina ne jotka saavat palstatilaa ja empatiaa somessa, mutta tämä olisi ainakin minun mielestäni sangen tekopyhää hurskastelua.
18 elokuun, 2016 @ 00:56
Erityisesti kappaleessa
implisiittisesti sanot, että pitäisi käyttää järkeä, eikä tunteita. Ja minä kun olen sitä mieltä, että meillä on ne tunteet, omatunto ja empatia syystä. Kuten esimerkiksi siitä syystä, että emme oikeuta toisten ihmisten heitteille jättämistä.
Se, että olen sitä mieltä, että tämä nykytilanne ei ole kestävä ja inhimillinen, ei velvoita minua kertomaan, miten laki tulisi säätää. Ihan muut ihmiset ovat lakiteknisesti lahjakkaampia ja saavat siitä palkkaa.
28 syyskuun, 2016 @ 22:24
Sulla mitään empatiaa ole sen enepää kuin muillakaan feministeillä, kun on kyse miesten tasa-arvo-ongelmista. Vihasivusto tämäkin.
28 syyskuun, 2016 @ 23:02
Vihasivusto? Morjestarallaa. Kyllä mä pidän itseäni vähän liiankin empaattisena ihmisenä. Sinä sen sijaan – anonyymi riidanhaastaja internetissä – et ole yhtään millään tavalla sellaisessa asemassa, että voisit arvioida mun empatiakykyä. Jos sinulla ei ole muuta kommentoitavaa kuin arvailla mun luonteenpiirteitä, editoin jatkossa sun kommentit pois. Hyvää yötä!
18 elokuun, 2016 @ 01:49
Sanon mielelläni eksplisiittesesti, että meidän tulisi tunteiden sijasta käyttää järkeä. Tunteilla tehdyt päätökset johtavat harvoin sellaiseen yleiseen hyvään, joka lopunperin hyödyttäisi mahdollisimman monia pitkällä tähtäimelle.
Implisiittisesti me oikeutamme ihmisten heitteille jättämisen joka ikinen päivä – myös Suomessa. Vanhuksista ei pidetä kunnolla huolta, mielenterveyspotilaat eivät saa tarpeeksi hoitoa, nuoret syrjäytyvät jne. Kaikki nämä ongelmat olisivat teoriassa helposti hoidettavissa, kun vain laitettaisiin hihat heilumaan – eikö vain? Jostain syystä emme kuitenkaan tee niin, vaan olemme itsekkäitä ja rakastamme lähimmäisiämme enemmän kuin tuntemattomia. Aikamme täällä on rajattu resurssi ja käytämme sen pääasiassa itseemme. Mielestäni tämä on aivan ok, eikä se estä sitä ettemmekö voisi tehdä järkiperustaisia ratkaisuja sen suhteen miten voimme auttaa muita – ja muuta maailmaa.
On aivan totta että sinun velvollisuutesi ei ole kertoa mitenkä asia tulisi ratkaista. Mutta edes pieni konkreettinen ehdotus olisi virkistävä poikkeus. Pöyristyneitä käsienheiluttelijoita kun on jo ihan riittämiin… ja mikäli kerran osallistut politiikkaan (kuten yllä kirjoitat), niin eivätkö parannusehdotukset itseasiassa kuulu silloin velvollisuuksiisi?
18 elokuun, 2016 @ 09:22
Ja mä vastaan sulle eksplisiittisesti, että ei ole olemassa mitään objektiivista ”järkeä” ja siksi pitäisi ihan rehellisesti käyttää ja reflektoida myös niitä tunteita, jotka meidän päätöksentekoon joka tapauksessa vaikuttaa. Kirjoitin tästä juuri Esseen, voit sieltä lukea ajatuksiani aiheesta lisää.
Minulle se, että toimimme huonosti toisaalla ei riitä oikeuttamaan sitä, että jätämme heitteille toisaalla. En muutenkaan lämpene noille ”onko millään mitään väliä kun kuitenkin kaikki kiinalaiset” -argumenteille.
Minä osallistun politiikkaan kirjoittamalla, en säätämällä lakeja. En ole poliitikko. Pyrin yleensä olemaan ratkaisukeskeinen, mutta en silloin, kun en ole tarpeeksi perehtynyt kyseiseen lainsäädäntöön ja politiikanalaan. Minun ei kannata ehdottaa mitään konkreettista, sillä ehdotukseni olisi todennäköisesti huono.
Tämä reaktioni ei ole pöyristyneisyyttä vaan empatiaa suhteessa inhimilliseen hätään. Sitä ei mielestä yhteiskunnassamme ole läheskään tarpeeksi.
18 elokuun, 2016 @ 14:09
Mielenkiintoista kyllä. Olen hämmentynyt, saanko esittää kysymyksiä?
No kysyn kuitenkin: onko niin paha olla ”tekopyhä hurskastelija”, että on parempi jättää ihmiset kokonaan auttamatta sen takia, että heistä oli juttu lehdessä? Miksi ”aitous” (oletan että se on tässä vastakohtana?) nousee ihmishengen yläpuolelle? Millanen olisi sellainen kohtalotarina, joka mahdollisesti oikeuttaisi turvapaikkaan, mutta ei kuitenkaan olisi ”tunteisiin vetoava”? Mikä on tämä ”järki”, johon poliitikan tulisi pohjata? Kuuluuko siihen moraali mitenkään? Olisiko esimerkkejä sellaisista viime aikaisista tunteen pohjalta tehdyistä poliittisista päätöksistä, jotka ovat olleet yleisen hyvän kannalta negatiivisia? (En myöskään voi olla miettimättä, että eikö olisi järkevää laillistaa orjuus, sehän on tosiaan hyvin tuottoisaa ja työvoimaaa riittäisi?) Onko maailman julmuus ja sattumanvaraisuus todellakin asia, jolle me emme ihmiskuntana voi yhtään mitään tehdä? Miksei ihmisten tulisi vaatia muutosta, kun maailmassa on virhe? Olisiko mahdollista, että jos/kun tunteen pohjalta vaadimme näitä muutoksia, seuraukset saattaisivatkin olla positiivisia? Mikä ihme riittää turvapaikan perusteeksi, ellei seksiorjuus? Miksi turvapaikasta kyseen ollessa muutama kymmen ihmiskaupan uhria vertautuu satoihin miljooniin huono-osaisiin? Kannattaako meidän hakea kotoutettavaksi sakkia jostain Euroopan ulkopuolelta ja jättää tänne saakka jo päässeet auttamatta (”aloittaen mieluiten niistä joilla ei ollut varaa ja kykyä kulkea Euroopan halki Suomeen”)? Onko todellakin aivan ok, että voisimme korjata yhteiskunnallisia virheitä, mutta emme tee niin? Onko moraalisi universaalia (so. asia, jotka on väärin/oikein toisen kohdalla on edelleen väärin/oikein myös sinun kohdallasi)? Kuinka pitkälle inhimillisyyden voi kuitata ”tunteisiin vetoamisella”? Eikö välintämättömyys liene suurempi ongelma? Miksi emme voisi auttaa muutamaa, vaikka kaikkia emme voisikaan?
Nimim. epätietoinen
28 syyskuun, 2016 @ 22:57
Nsisten seksikartelli toimii..
28 syyskuun, 2016 @ 23:04
Jokaisella on oikeus vastata omasta kehostaan ja harrastaa seksiä kenen kanssa haluaa tai olla harrastamatta sitä. Kyseessä ei ole mikään ”seksikartelli” vaan ihan perusihmisoikeus, oman kehon itsemääräämisoikeus.
Olkaa kiltisti ja totelkaa virkapukuista miestä – Lotta Aarikka
6 syyskuun, 2017 @ 12:50
[…] kansanosaan, jonka mielestä Suomen pakolaispolitiikka on liian tiukkaa. Kun reilu vuosi sitten tutustuin maahanmuuttoa käsittelevään lainsäädäntöömme ja siihen, miten sen perusteella palautetaan […]