Lotta Aarikka

Päivä, jona taustapistetaulukkoluonnos tuhosi sivistyksen

Facebooktwittergoogle_plus

Mikään ei surustuta marraskuista maanantaita niin paljoa kuin epä-älyllinen, suorastaan foliohattuisa kritiikki asiasta, jota sinänsä on tärkeää kritisoida.

Viimeisien muutaman päivän ajan tällä teemalla on puhututtanut ylioppilastutkinnon hyödyntäminen yliopistojen opiskelijavalinnoissa. Joku tarkkasilmäinen nappasi työryhmän valmistelusta syntyneen ohjeellisen pisteytystyökalun ja sitten päästiin yhdessä kauhistumaan salaliittosammakon hengessä, miten kyseessä on itse asiassa vuosia jatkunut kokoomuksen ja EK:n salaliitto painottaa matemaattisluonnontieteellisiä aineita oikean sivistyksen, eli taideaineiden, kielten ja humanististen reaaliaineiden sijaan. (1, 2 & 3)

Käsittelen tässä blogauksessa keskusteluun liittyvät mielestäni suurimmat virheelliset olettamukset.

”Taustapisteet ’sanellaan ylhäältä’ ja puututaan siten yliopistojen yksiköiden autonomiaan”

Lähdetäänpä ihan aluksi pohtimaan miksi tällaiseen yhteiseen pistetaulukkoon on haluttu siirtyä. Perusteet löytyvät OHA-forumin sivuilta. Ne kuulostavat nimenomaan hakijan näkökulmasta aika hyviltä ideoilta. On mielestäni ihan perusteltua yrittää saada kansallisesti aikaan malli, joka on hakijan näkökulmasta selkeä. Toisin sanoen on hyvä että hakija voi luottaa, että hänen ylioppilaskirjoituksiensa tuomia pohjapisteitä ropisee yliopistosta riippumatta samalle alalle pyrkiessä jotakuinkin samoin perusperiaattein.

Mallin luonnos ei ole tullut ministeriöstä, vaan se on opintohallintoforumin valmistelema. En tiedä parempaa alustaa yhteisen luonnoksen valmistelulle. Jos valmistelu ei tosiasiassa ole ollut yhteistä, se on sitten asian erikseen. Joka tapauksessa tällaisen yliopistojen taustapistelaskutavan yhdenmukaistamisen on sinänsä ”ylhäältäpäin sanelun” sijaan järkevä ja oikeudenmukainen koulutuspoliittinen tavoite, jonka keskiössä on hakijan elämän helpottaminen. Taulukko tarjoaa mittavat mahdollisuudet soveltamiselle ja hakukohde saa edelleen itse määrittää, mitkä aineyhdistelmät kerryttävät eniten taustapisteitä. Tämä kaikki selviää taustamuistiosta.

”Taustapisteillä pyritään määrittämään aineiden keskinäinen arvoasteikko”

Palkka ei määritä työn arvostusta. Myöskään opetussuunnitelman tuntijako ja taustapistetaulukko eivät aukottomasti määritä sitä, mikä on tärkeää ja mikä ei. On ymmärrettävää, että eri alojen opettajat ja edustajat tuppaavat näkemään asian niin. Kyse on kuitenkin paljosta muustakin.

Taustapistetaulukoissa on perinteisesti saanut eniten pohjapisteitä pitkästä matematiikasta ja äidinkielestä, koska ne korreloivat parhaiten tulevan opintomenestyksen kanssa myös ihmistieteiden, kuten kauppatieteiden, korkea-asteen opinnoissa (ks. myös nämä tutkimukset). Kyse ei siis ole arvostuksen osoittamisesta vaan puhtaasti valintamekaanisesta seikasta: ei kannata ottaa kuvataiteen arvosanaa valtakunnalliseksi, yleiseksi valintakriteeriksi, koska se ei korreloi opintomenestyksen kanssa. Lisäksi ei ole järkevää painottaa sellaisia aineita, joita kirjoitetaan vähän, koska ne eivät ennusta luotettavasti sitä, miten yo-koearvosana korreloi korkea-asteen opintomenestyksen kanssa. Nämä kaksi seikkaa ovat erittäin järkeviä näkökulmia ylioppilaskokeiden arvosanoihin ja niistä pohjapisteiden antamiseen, mutta vain, jos tosiaan halutaan valita nimenomaan ”parhaiten opinnoissa menestyvät” (palaan näihin ”mitä halutaan valita” -kysymyksiin myöhemmin).

On totta, että painottamalla jotakin tulee samalla kannustaneeksi ihmisiä opiskelemaan tiettyjä aineita. Tämä kausaalivaikutus on hyvä tiedostaa ja siitä voi tulla itseään toistava noidankehä: pisteitä annetaan vähän sellaisista aineista, joita kirjoitetaan vähän, joka johtaa siihen, että niitä kirjoitetaan (ja opiskellaan) vielä vähemmän.

Erityisesti tässä kategoriassa esitetty kritiikki johtuu oikeastaan siitä, että aina ylioppilaskirjoituksista puhuttaessa puhutaan ristiin kahdesta täysin vastakkaisesta asiasta: yleissivistävän lukion päättökokeesta ja pääsykokeesta. Se, mikä on yleissivistävyyden ja lukion sisältöjen kannalta merkityksellistä, ei ole merkityksellistä – tai voi itse asiassa olla haitallista – valintamekanismien kannalta, erityisesti silloin kuin valintamekanismin tarkoitus on valita ”parhaat” eli opinnoissaan mahdollisimman nopeasti hyvillä arvosanoilla etenevät opiskelijat.

”Humanistisia tieteitä ei arvosteta ja pian niitä ei enää opiskella”

Humanistisia tieteitä arvostetaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Se on tutkittu totuus. Humanistisia aineita kirjoitetaan ylioppilaskirjoituksissa edelleen runsaasti. Itse asiassa sen suhteen, minkä alan yo-kokeiden kirjoitusmäärät ovat nousussa ja minkä laskussa, ei löydy mielestäni mitään selkeään jakoa matemaattisluonnontieteellisiin ja ns. humanistisiin aineisiin. Pitkää matematiikkaa ja esimerkiksi maantiedettä kirjoitetaan vähemmän kuin ennen ja kieliä kirjoitetaan ja opiskellaan vähemmän kuin ennen. Jälkimmäiseen ongelmaan toivottavasti löytyy ratkaisu, kun Turun yliopiston valovoimainen ja osaava opetuksesta vastaava vararehtori Riitta Pyykkö saa saatettua loppuun kansallisen kielivarantoselvityksen.

”Kyseessä on dramaattinen muutos, jota on valmisteltu pitkään”

Kun katsoo aikaisempia taustapistetaulukoita, joita yliopistot ovat käyttäneet, ei muutos itse asiassa tunnu ihan hirvittävän dramaattiselta. Suurimman älämölön juurisyy lienee se, että aikaisemmasta oppimäärän mittaan perustuvasta jaottelusta on siirrytty temaattiseen jaotteluun. Tämä on toki ollut pitkäaikainen koulutuspoliittinen tavoite, jonka juuret ovat jo yleisreaalin pilkkomisessa yksittäisiin reaalikokeisiin. Näiden muutosten taustalla on ollut ajatus, että ylioppilaskoetta sovelletaan enenevissä määrin valintakokeena. Valmistelu on tosiaan ollut pitkää, mutta ei mielestäni siinä näkökulmassa, että matemaattisluonnontieteellisten aineiden painoarvoa määrätietoisesti kasvatettaisiin.

”Tämä on EK:n juoni! Ne haluavat täyttää maan diplomi-insinööreillä”

Tämä on ennakkoluuloista uskottavin. Elinkeinoelämän keskusliitolla on ollut hyvin piilottelematon agenda kasvattaa esimerkiksi tekniikan alojen sisäänottoa. Ongelma on se, että hakijamäärät eivät lisäänny, vaikka EK:ssa kuinka käskettäisiin ja suhmuroitaisiin.

Tässäkin on huomattava, että kirjoitettavat aineet määrittävät hyvin epätarkasti alan. Matemaattisluonnontieteelliseltä pohjalta mennään moniin muihinkin töihin kuin teollisuuteen. Se, että EK ajaa matlu-aineiden painottamista ei tarkoita, että aineet sinällään olisivat puhtaan soveltavia sivistävän sijaan. Fysiikka, kemia ja pitkä matematiikka ovat yleissivistyksellisiä aineita ja matemaattisella lahjakkuudella on tutkittuja yhteyksiä esimerkiksi musiikilliseen hahmottamiseen. Vihaan omakohtaisia anekdootteja koulutuskeskusteluissa, mutta kerron sellaisen silti: Luin lukiossa pitkää saksaa. Näin jälkikäteen ajatellen en usko, että minusta olisi tullut sen vähempää sivistynyt, jos olisinkin pitkän kielen sijaan lukenut enemmän matematiikkaa. Diplomi-insinööriä pitkän matematiikan lukeminen ei olisi minusta automaattisesti tehnyt. Erittäin todennäköisesti olisin näissä samoissa hommissa tutkimassa ihmisiä, koska ihmiset ovat aina kiinnostaneet enemmän kuin abstraktit asiat.

Kuten aikaisemmin kirjoitin, minusta ei ole syytä vähätellä kannustinvaikutuksia, mutta en näe myöskään tarvetta liioitella niitä. Jatkossakin, toivottavasti, opiskelijoiden ainevalinnat määrittää heidän oma kiinnostuksensa ja inspiroiva opiskelijalähtöinen opetus, ei pistetaulukko.

Sinänsä ei ole foliohattuisaa katsoa kriittisesti sitä, millaista osaamista Suomeen poliittisilla päätöksillä tuotetaan. Paras indikaattori tästä ei kuitenkaan missään nimessä ole pohjapistetaulukot vaan opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa laaditut tulossopimukset, joissa määritellään yliopistojen tutkintomäärät määrät – eli ne tutkinnot, joista yliopistot saavat perusrahoituksensa – aloittain. Niistä on nähtävissä halu vähentää humanististen alojen opiskelijamääriä. Mutta edelleen: ihmiset ovat ketkuja, eivätkä tottele EK:ssa tai ministeriössä laadittuja suosituksia oikeista hakeutumisaloista. Ihmiset eivät päätä kiinnostuksen kohteitaan ja tulevaisuuden unelmiaan kiintiöiden perusteella – joillekin aloille on tulijoita ja toisille ei sisäänottokiintiöistä riippumatta. Jos humanistisille aloille jatkossa hakeutuu vähemmän ihmisiä, uskon sen johtuvan ennemminkin valheista liittyen alan synkeisiin työllisyysnäkymiin kuin ministeriön päätöksistä.

Nyt kun olen käsitellyt tämän surullisen pistetaulukon ympärillä käytetyn mielestäni virheellisen argumentaation, haluaisin vielä esitellä muutaman teeman, jotka mielestäni kaipaisivat humanistista kriittistä silmää ja laajaa keskustelua.

Onko ylioppilaskoe on hyvä tapa valita opiskelijoita korkea-asteelle?

Tunnen useita opettajia ja muutaman ylioppilastutkintosensorin. Yksikään heistä ei oikeastaan pidä ylioppilaskirjoituksista. Ne ohjaavat lukioiden opintosuunnitelmien toteuttamista. Toisin sanoen, opettaja ei vain opeta opetussuunnitelman sisältöjä vaan jatkuvasti kertaa ja kärttää yo-koekysymyksiä ja valmentaa opiskelijoita kokeeseen. Jotkut näkevät, että yo-koe toimii opiskelijoiden motivaattorina. Näinkin pienellä pedagogisella osaamisella kuin omani voinee silti selkeästi todeta, että ”koemenestys” on mitä suurimmissa määrin ulkoinen motivaattori, eikä siten oppimisen – sivistyksen – kannalta paras mahdollinen.

Tässä kirjoituksessa on tullut useaan otteeseen esiin, että ylioppilaskokeeseen liittyvää keskustelua leimaa se, että koe yrittää nyt olla samaa aikaa kahta hyvin erilaista asiaa: päättökoe ja valintakoe. Sellaisena se on tuomittu epäonnistumaan.

Toivoisin, että ylioppilaskokeen tarpeellisuutta arvioitaisiin kriittisesti, etenkin lukion opettajien näkökulmasta mutta myös opiskelijavalintojen näkökulmasta. Jos näitä asioita työkseen tekevät ihmiset eivät näe kokeella käyttöarvoa, en ymmärrä, miksi OKM näkisi. Ymmärrän, miksi valtakunnallisesta kokeesta halutaan pitää kiinni (vertailtavuus ja seuranta jne.), mutta joskus meillä voisi olla rohkeutta luopua sellaisista instituutioista, jotka eivät toimi missään niistä tarkoituksista, joihin yritämme niitä käyttää.

Millaisia opiskelijoita opiskelijavalinnoissa nyt valitaan, millaisia halutaan valita ja millaisia pitäisi valita?

Ei ole kovinkaan laajasti tutkittu, miten hyvin korkeakoulujen omat pääsykokeet korreloivat opintomenestyksen kanssa. Niissä tapauksissa, joissa on ollut mahdollisuus tarkastella asiaa on paljastunut, että pääsykokeet eivät korreloi juuri mitenkään sen kanssa, miten opiskelijat opinnoissa menestyvät. Tässä kirjoituksessa oletuksena on, että valintauudistuksen ja myös nykyisten valintojen tarkoituksena on valita ”parhaat” eli ne opiskelijat, jotka opiskelevat mahdollisimman nopeasti mahdollisimman hyvin arvosanoin.

Samaan aikaan Suomessa käydään keskustelua eriarvoistumiskehityksestä. Koulutus periytyy ja aivan säälittävän pieni osuus maahanmuuttajataustaisesta väestöstä päätyy korkeakoulutuksen piiriin. Tämän asian korjaaminen on iso poliittinen tavoite.

Tarkoitukseni on siis herättää keskustelua siitä, voisivatko opiskelijavalinnat perustua jonkin muun asian mittaamiseen kuin potentiaalisen opintomenestyksen ja nopeuden. Koko valintakeskustelu näyttäisi hyvin erilaiselta, jos asettaisimme valintojen tavoitteeksi valita suomalaisiin yliopistoihin mahdollisimman monipuolista osaamista – ei vain niitä yksilöjä, jotka ovat hyviä menestymään niissä formaaleissa arviointimenettelyissä, joilla me olemme tottuneet mittamaan osaamista.

Näitä teemoja – ylioppilastutkinnon soveltuvuutta valintakokeeksi ja toisaalta valintojen tarkoitusta – pyörittelimme pidemmin ja paremmin Selvitysnaiset-podcastissa yhdessä Helsingin yliopiston Jari Lipsasen kanssa.

Soveltavuuden ihannoimisella ja impaktin mittaamisella on haittavaikutuksia!

Kaikkein surullisimmaksi minut koko tässä keskustelussa tekee alojen vastakkainasettelu. Matemaattisluonnontieteellisiä aineita ei nähdä sivistävinä aineina vaan joinain elinkeinoelämän ja teollisuuden käsikassaroina. Näinhän ei ole näreet. Matematiikka on tieteenä ihan yhtä kaukana soveltavuudesta kuin teoreettinen kielitiede. Perusasteelta yliopistoihin ylettyvä tieteenalojen keskinäinen nokittelu on raivostuttavaa ja tylsämielistä.

Minusta kaikki se energia, joka käytetään toisten nokitteluun, tulisi käyttää sen analysointiin, miten sokeasti meillä arvotetaan soveltavuutta. Tieteen ja oppimisen maailmassa olisi hyvä pysähtyä yhdessä puolustamaan perustutkimuksen ja sivistyksen merkitystä. Siinä kaikilla aloilla on yhteinen agenda, sillä mitään soveltavaa ei synny, jos laiskottelulle, uteliaisuudelle ja pitkäjänteiselle pohtimiselle ei anneta aikaa ja arvoa.

Onko reaaliaineiden välillä tarpeen olla taustapiste-eroja, jos niiden valikoivuushyöty on potentiaalisesti yhtä suuri tai pienempi kuin ohjaavuushaitta?

Viimeinen huomioni koskee itse sitä surullista taulukkoa ja siinä olevien reaaliaineiden pisteytyksen oikeutusta. Vaikka ymmärrän piste-erojen takana olevan valintamekaniikkaan perustuvan argumentaation, on minusta silti perusteltua väittää, että tämä arvokeskustelu ja piste-erojen potentiaalinen kannustinvaikutus ei ole tuon piste-erojen mahdollisen hyödyn arvoinen. Vaikka eroja voisi perustellusti rakentaa valintojen näkökulmasta, niitä ei välttämättä kannata tehdä juuri siksi, että pisteytykset ohjaavat opiskelijoiden valintoja, vaikka lukion on jatkossakin tarkoitus olla yleissivistävä.

Lopuksi vielä synkkä yksinpuhelu.

Omasta mielestäni olen onnistunut tässä kirjoituksessa problematisoimaan taustapistetaulukon ympärille räjähtänyttä kritiikkiä, mutta tämä kirjoitus ei tule ikinä tavoittamaan niin montaa ihmistä kuin aiheesta sosiaalisessa mediassa jo aikaisemmin levinneet, mielestäni turhaa vainoharhaa heppoisin perustein lietsoneet kirjoitukset. Koulut ja yliopistot ja humanistien kuppilat ja vasemmistolaisten kahvilat tulevat täyttymään uhriutumishuhupuheista, joiden mukaan paha hallitus kyykyttää ihmistieteitä ja murhaa sivistyksen. Tällainen nähdäkseni täysin epätodenmukainen ja harhainen kritiikki ei paranna suomalaista poliittista keskustelua eikä todellakaan sen koulutuspolitiikkaa.

Toinen näkökulma asiaan on, että valmistelu ja siitä viestiminen on mennyt munille. Opetussuunnitelman tuntijakokeskustelujen aiheuttaman toistuvan naamanraaston ja navankaivelun perusteella olisi pitänyt oppia, että jos ihmisillä on mahdollisuus sydämistyä ja kuvitella arvottavia tärkeysjärjestyksiä ja keskittyä tappelemaan niistä kokonaisuuden miettimisen sijaan, he tekevät niin. Se ei ole mukavaa – se on itse asiassa ihan vitun rasittavaa ja ärsyttävää – mutta luotettavaa siinä mielessä, että niin tapahtuu aina. Siksi valmistelijoiden ja päättäjien tulee miettiä pohjaehdotuksien ja päätöksien viestintä jo valmiiksi kriisiviestintähenkiseksi. Siinä epäonnistuttiin tälläkin kerralla, eikä ministeriö saati OHA-ryhmä ole toistaiseksi vastannut esitettyyn kritiikkiin millään tavalla. Itse ainakin yritin.

14.11. klo 19.20 edit: Korjattu ”kuvaamataito” oikeaan muotoon ”kuvataide” ja oikaistu asiavirhe, että tulossopimuksissa määriteltäisiin sisäänottokiintiöt (niissä määritellään tutkintotuotannon määrä aloittain).

18 thoughts on “Päivä, jona taustapistetaulukkoluonnos tuhosi sivistyksen”

  1. Hei Lotta!

    Kun tässä tekstissä nimeät minun esittämäni kritiikin heti alussa ”epä-älylliseksi, suorastaan foliohattuisaksi”, niin sallinet vastata. 🙂 (No problem, en loukkaantunut, minusta keskustelu saakin olla räväkkää tarvittaessa.)
    (Jatkoin ja täydensin muuten aiheen pohdintaa ehkä osin tasapainottavalla kirjoituksella: https://www.facebook.com/tuukka.tomperi/posts/10155107783353181)

    Tekstisi on oikein hyvä ja nostat esiin olennaisia pointteja, myös erittäin hyvää kritiikkiä koko yo-tutkinto-instituutiota kohtaan (olen paljolti samaa mieltä). Mutta kun olen nyt lukenut sen kahdesti huolella, en sittenkään koe, että se kovin paljon kohdistuisi vastakritiikkinä esittämiini pointteihin. Minä kritisoin ennen kaikkea pisteytysmallin prosessia, kiirettä, vähäistä julkisuutta ja kokonaan arvioimatta jätettyjä seurausvaikutuksia. Foliohattuisaa ei myöskään ole viitata siihen, että malli näyttää preferoivan samankaltaisia valintoja, joita EK ja nykyinen OKM ovat pitäneet esillä. (Koulutuspoliittista analyysia jonkin verran tehneenä olen tottunut ajattelemaan niin, että turhaa naiiviutta pitää välttää ja tutkia mahdollisia taustamotivaatioita suurennuslasilla.)

    Nostat tekstissä hyvin esiin joitain samoja ongelmia kuin minäkin ja tuot osuvasti vielä joitain muita niiden lisäksi näkyviin.
    Kiinnitän kuitenkin vielä huomion näihin pariin seikkaan, joita itse halusin korostaa:

    Pisteytysmalli esiteltiin julkisuuteen niin, että se näytti tulleen yllätyksenä koko lukiokentälle, eivätkä yliopistoissakaan siitä näytä kuulleen juuri muut kuin OHA-hankkeen jäseninä olevat opintoasiainpäälliköt. Myöskään kukaan tuntemani henkilö Opetushallituksessa tai Ylioppilastutkintolautakunnassa ei ollut nähnyt ja voinut antaa palautetta mallista ennen kuin se tuotiin julki. Onhan tämä silloin aika erikoinen prosessi.

    Toteat, että ”Mallin luonnos ei ole tullut ministeriöstä, vaan se on opintohallintoforumin valmistelema.” En toki väittänyt, että pisteytys olisi valmisteltu ministeriössä. Mutta ei sitä ole varsinaisesti valmisteltu OHA-foorumissakaan vaan OKM:n perustamassa osahankkeessa, joka on toki OHA-foorumin puitteisiin sijoitettu. Toisekseen sitä ei esitelty seminaarissa julkisuuteen ”luonnoksena” vaan valmiina pisteytystyökaluna. (Samoin se esitetään valmiina työkaluna näissä tuolloin julkaistuissa tiedotteissa: http://www.oulu.fi/yliopisto/node/49273 ja https://www.sttinfo.fi/tiedote/yliopistojen-opiskelijavalinnat-uudistuvat-todistuksen-avulla-sisaanpaasya-laajennetaan-myos-muita-valintavaylia-kehitetaan?publisherId=3747&releaseId=64546052)

    Malli on siis valmisteltu yliopistojen sisällä työryhmässä, jonka koostumuksesta ja prosessista ei löydy mistään tarkempaa tietoa. Jos tämän jälkeen se esitellään julkisuuteen ikään kuin valmiina pisteytystyökaluna ilman, että samalla esitellään jatkoprosessia sen hiomiseksi ja kehittämiseksi jne., vaikka sillä on todella suurta kansallista painoarvoa, kirpeäänkin kritiikkiin on todella aihetta. Toki käytin tekstissä kärjekästä retoriikkaa, mutta se hyvin vastasi sitä tyrmistystä, jonka pisteytysmalli oli herättänyt niin lukiokentällä kuin monien yliopistolaisten kommenteissa. Koska aiheesta ei ollut siitä huolimatta näyttänyt edes vielä heräävän julkista keskustelua, oli minusta ihan tarpeellista reagoida vähän voimakkaamminkin.
    Yliopistojen suunnalta on nyt tullut kommentteja, joissa selvästi ilmaistaan, että syynä ongelmiin on OKM:n valintakokeiden uudistushankkeelle asettama mahdottoman kireä aikataulu. Sitä on syytä kritisoida.

    Toteat, että ”Taulukko tarjoaa mittavat mahdollisuudet soveltamiselle ja hakukohde saa edelleen itse määrittää, mitkä aineyhdistelmät kerryttävät eniten taustapisteitä.” Itse asiassa taulukko ei tarjoa minusta kovinkaan suurta variaatiota, ja mitä pisteytykseen tulee, hakukohde voi vain valita yhden kolmesta taulukosta (joista kaikissa pisteet pysyvät varsin samankaltaisina, etenkin luma-aineissa korkeina) sekä lisäksi nostaa vain yhden yo-aineen painotetuksi aineeksi (jonka senkin saama pistemäärä on valmiiksi malliin määritetty). Pisteytysmalli on siis päinvastoin minusta varsin kiinteä ja vähän variaatiota salliva. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että on hyvä pyrkiä läpinäkyvään ja lukiolaisille selkeään (ja hyvissä ajoin tiedotettavaan) pisteytykseen eri hakukohteissa. Mutta voisi olla hyvä, että erityyppiset opiskelualat voisivat painottaa selvästi erityyppisiä lahjakkuus-, intressi- ja motivaatioprofiileja kovin yhdenmukaisten pisteytysten sijaan.

    Toteat, että ”Kun katsoo aikaisempia taustapistetaulukoita, joita yliopistot ovat käyttäneet, ei muutos itse asiassa tunnu ihan hirvittävän dramaattiselta.” En osaa määrittää rajaa sille, mikä olisi hirvittävän dramaattista. Mutta kun kävin läpi nykyisiä todistuspisteytyksiä eri yliopistoissa eri aloilla (jopa lääketieteissä), niin kyllä minun silmiini näyttää aika selvästi siltä, että nuo pisteytystaulukon painotukset ja piste-erojen huomattava kasvattaminen muuttavat nykyistä yo-todistusten pisteytystä monissa hauissa. Näin näyttäisi olevan siis jossain määrin joillain isoillakin aloilla (kauppis, lääkis, oikis), vaikka kaiken lisäksi tuosta prosessista ja sen perusteluista tulee vahvasti fiilis, että pisteytystyökalua rakennettaessa on nimenomaan menty näiden suurten alojen indikaattorien ehdoilla (teknilliset haut noiden ohessa), kun taas pienten ja hajanaisempien humanistis-yhteiskuntatieteellisten alojen kohdalla pisteytyksen tuottamia muutoksia ei ole niinkään arvioitu (tai ainakaan tuotu esiin).

    Pisteytysmallin yksityiskohdista ja sen pohjaksi valituista parametreistä/indikaattoreista voisi diskuteerata pitkäänkin, olen toki lukenut taustamuistion (joka on tosin minusta varsin lyhyt, paikoin aika viitteellinen ja epämääräinen ja lisäksi hyvin vähän lähteitä käyttävä, kun asia on näin mutkikas ja painava). Sen yksi yleinen ongelma on, että aiemmin toteutunutta vuosien 2013-2015 tilannetta kivetetään siinä eräänlaisiksi Matteus-efekteiksi (kuten toteatkin), ja näin tehdään siitä huolimatta, että lukion uusi tuntijako, joka vaikutti joihinkin kurssimääriin ja vaikuttaa siten jatkossa yo-kirjoituksiin, otettiin käyttöön juuri vasta 2016 alkaen. Mutta pisteytysmallin yksityiskohtainen analyysi edellyttäisi sitä, että sen laskutapa olisi avattu näkyviin (harkinnanvaraisine ratkaisuineen, painotuksineen, pistekertoimineen jne.), mitä nyt ei ole tehty. Siten minusta oli tärkeintä nostaa tämä koko asia esille. Eiköhän yksityiskohdista tämän jälkeen (toivottavasti) käydä vielä monipolvista keskustelua. (Olen muuten juuri nähnyt YTL-taustaisen yksityishenkilön nopeasti viikonloppuna laatiman vaihtoehtoisen pisteytysmallin, jossa oli samoja parametrejä, mutta jonka laskentamalli oli avattu läpinäkyväksi ja jonka lopputulos oli vähän erilainen. Ehkä sekin tai muita vaihtoehtoisia malleja tulee julkisuuteen vähitellen.)

    Helsingin Sanomat näyttää nostaneen asian uutiseksi: https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005448363.html Sinulle nuo asiat ovat jo tuttuja, mutta blogin lukijoille voi suositella taustalukemiseksi myös tuon artikkelin loppuun linkitettyjä kolmea aiempaa HS:n juttua.

    Toivotaan, että keskustelu jatkuu ja laajenee! Pidän kommunikatiivista rationaalisuutta (Habermas & co., deliberatiivinen demokratia jne.) erittäin tärkeänä periaatteena ja käytäntönä. Siksi ajattelen usein jokseenkin idealistisesti, että kutakin tärkeää aihetta pitäisi avata, tutkailla ja argumentoida yhdessä niin pitkään, että kaikki olennaiset asiaan vaikuttavat tekijät on todellakin saatu esiin ja osaksi harkintaa. Näin ei ole tässä tapauksessa prosessin aikana tapahtunut.

    Tämä nyt aiheesta herännyt asiakeskustelu on sen sijaan ollut monella foorumilla todella kiinnostavaa ja hyvää. (Suosittelen esim. Fb-ryhmiä Tulevaisuuden lukio ja Suomen opettajien ja kasvattajien foorumi.) (Totta kai summittaista ja räiskyvää paheksuntaakin on paljon, mutta tarvinneeko siitä nyt kovin paljon närkästyä. Se hyöty siitäkin joka tapauksessa on, että aihe noussee julkisuuteen ja saa laajemman debatin osakseen, kuten pitääkin.) Tämä sinun tekstisi on oivallinen osa tuota fiksua keskustelua!

    parh. terv.
    Tuukka Tomperi

    1. Kiitos pitkästä, taustoittavasta ja hyvästä kommentista. Kiva, ettet loukkaantunut. En tiedä, oliko sinun kirjoituksesi niinkään foliohattuisa vai alkoiko se näyttäytyä silmissäni sellaisena, kun niin monet ihmiset jakoivat sitä edelleen erittäin foliohattuisalla saatteella. Suurin huoleni liittyykin siihen, että perusteltu kritiikki hukkuu liioittelevaan ja uhriutuvaan huutoon. Toivon, että olet oikeassa ja että keskustelu tästä vain paranee niin, että lopputuoksena on parempi taustapistetaulukko. Itsehän siis myös ajattelen niin, että piste-erot reaaliaineiden välillä aiheuttavat enemmän haittaa kuin hyötyä, enkä ihan ymmärrä, miksi tällaista ehdotettiin – varsinkin kun olisi pitänyt tietää, millainen haloo siitä syntyy.

      Aina vähän kuumottaa kirjoitella toisen asteen asioista ja valinta-asioista, koska vaikka olenkin koulutus- ja yliopistopolitiikkaan erittäin syventynyt, näitä toisen asteen asioita en tunne läheskään niin hyvin. Nyt kuitenkin harmitti, kun ministeriö eikä tuo valmisteluryhmä mitenkään reagoinut, vaikka sun postaus levisi laajalle ja painetta keskusteluun oli selkeästi.

      Kiitos vielä, kun vastasit noin pitkästi, etkä hermostunut – joku pikkusieluisempi olisi hermostunut. Minä aina ajattelen, että asiat tappelee ei ihmiset! Tsemppiä tutkimustyöhön ja toivottavasti törmäillään joskus!

      1. OKM:n kärkihankkeiden teemat päätettiin poliittisesti. Se, että yo-todistusta halutaan käyttää hyödyksi korkea-asteen valinnoissa entistä tiukemmin, on ehdottomasti ministeriöstä lähtenyt poliittinen tahto, vaikka tuota tahtoa toteuttavat nyt yliopistot hankemaisen erillisrahoituksen kautta.

  2. Moi,

    tuo salaliittovuodatuksesi ei sikäli osu maaliin, että kyseessä ei ole mikään salaliitto, vaan EK:n jo aikoja sitten laatima agenda, jota se on myös avoimesti ajanut. Hanke on viivästynyt, koska vasta nyt on saatu pystyyn hallitus, joka mielihyvin toteuttaa EK:n koulutuspolitiikkaa. Eikä EK edes ole tässä yksin, vaan globaalisti on ollut vireillä hankkeita, joissa humanistis-yhteiskunnallisia oppialoja ajetaan tietoisesti alas. Ei tarvita sammakkoa näitä sanomaan. Riittää, kun lukee uutisia.

    1. Joo, no, en ole samaa mieltä. EK on sisäisten ristiriitojen repimä eikä ollenkaan niin tehokas lobbari kuin on tapana ajatella. Kaksi edellistä opetusministeriä on olleet demareita, kuten myös ministeriön vaikutusvaltainen kansliapäällikkö Anita Lehikoinen. Siihen tutkimukseen, että humanistisen tutkimuksen ja osaamisen arvostus ei ole yhteiskunnassamme laskenut, tuossa tekstissä jo viittasinkin. Hauskaa salaliittoilua, piristäähän se marraskuuta kyllä, ei vain oikein paranna tätä maailmaa valitettavasti.

      1. Saahan näkemyksiäni salaliittoiluksi kutsua, mutta ihan EK:n virallisiin lausuntoihin viittaan. Ovat niitä esittäneet jo pitkään, mutta vasta nyt nappasi, kun saatiin sopiva hallitus. Jos et ole sattunut huomaamaan, niin nykyinen hallitus pani tarmolla käyntiin lukiouudistuksen välittömästi valtaan päästyään, vaikka edellisestä tuntijako- ja LOPS-uudistuksesta ei ollut kulunut vuottakaan. Samainen kiire leimaa toki hallituksen muitakin hankkeita. Onhan tämä once in lifetime -tilaisuus. Vastaavaa hallitusta tuskin saadaan pystyyn ihan lähiaikoina. Kaikki tämä koulutustouhuilu on tapahtunut ihan avoimesti, mitä nyt vähän uuskielellä kuorruttaen. Mutta jos tykkäät pimenevien iltojen iloksi herkutella salaliittoreorioilla, niin siitä vaan. Joskus kyllä kannattaisi herkutella ihan tosiasioillakin.

        1. Mun mielestä ajatus siitä, että tässä toteutetaan nyt EK:n näkemyksiä jotenkin suorasukaisesti, ei pidä paikkaansa. Olen tässä tekstissä aika tyhjentävästi argumentoinut, miksi. Voit olla ihan rauhassa eri mieltä.

  3. Kiireen keskellä mihinkään muuhun puuttumatta haluan pikaisesti korjata, ettei kuvaamataitoa ole opiskeltu suomalaisissa lukioissa (tai minkään muunkaan asteen kouluissa) sitten vuoden 1999. Oppiaineen oikea nimi on kuvataide.

  4. ”Kyse ei siis ole arvostuksen osoittamisesta vaan puhtaasti valintamekaanisesta seikasta: ei kannata ottaa kuvataiteen arvosanaa valtakunnalliseksi, yleiseksi valintakriteeriksi, koska se ei korreloi opintomenestyksen kanssa”

    Tässä voisi pohtia syitä ja seurauksia. Tilanteessa, jossa kuvataiteen tunteja olisi kaikille pakollisia kymmenen, yllä lainaamani väite saisi uusia ulottuvuuksia. Kymmenen kurssin aikana pystyisin osoittamaan opiskelijoille määtietoisin harjoituksin sen, miten visuaalinen sivistys ja osaaminen korreloi kaiken ymmärtämisen kanssa oli sitten kyseessä matematiikka tai luonnontieteet, luovuus tai tuikitärkeä empatia. Sen jälkeen voisit tehdä mittauksia ja miettiä oppiaineen kuvis merkitystä opintomenestyksen suhteen.

    1. Tota. Mä en tee mitään mittauksia. Ehkä, jos kuvataidetta opetettaisiin enemmän, näkyisi korrelaatio sen ja myöhemmän opintomenestyksen välillä. Epäilen kuitenkin, koska yliopistoissa oppimista ei mitata visuaalisin keinoin vaan kielellisin ja matemaattisin kokein eli tentein. Minustakin kuvataide on tärkeää. On kuitenkin ihan absurdi ajatus, että lukion opetussuunnitelmassa sitä olisi mainitsemasi kymmenen viikkotuntia.

  5. Kiitos Lotta ja Tuukka,
    Minusta on hienoa, että tutkijat ottavat osaa keskusteluun, eikä keskustelu pyöri vain lukio-opettajien juupas-eipäs linjalla. Olen seurannut keskustelua (ja ehkä minimaalisesti osallistunutkin) molemmissa Tuukan mainitsemissa ryhmissä ja surullista on juuri tuo seikka, jonka Lotta nosti esille. Tuukan tekstiä tulkitaan niin, että suurin ongelma on filosofiasta saatavat pisteet ja se, ettei sitä enää kukaan tulevaisuudessa opiskele. No lukion opettajana olen sitä mieltä, ettei se nyt lukion suosituin aine ole nytkään. Anyway, se ei siis ole se ongelma tässä. Minusta ongelmia (tai nykyään haasteita) ovat mm. tämän uudistuksen valmistelu, Yo-koe ylipäänsä ja se, että pitkää matematiikkaa ei kirjoiteta vaikka sitä opiskellaan. Muitakin haasteita nykylukioissa on vaikka muille jakaa, eivätkä ne parane siitä, että me lukion opettajat painumme poteroihimme ja puolustamme omaa ainettamme.

  6. Hieno kirjoitus ja erittäin hyvä jälkikeskustelu!

    Minusta tärkein kohta ja koko ison ongelman ydin oli juurikin tämä:
    ”voisivatko opiskelijavalinnat perustua jonkin muun asian mittaamiseen kuin potentiaalisen opintomenestyksen ja nopeuden. Koko valintakeskustelu näyttäisi hyvin erilaiselta, jos asettaisimme valintojen tavoitteeksi valita suomalaisiin yliopistoihin mahdollisimman monipuolista osaamista – ei vain niitä yksilöjä, jotka ovat hyviä menestymään niissä formaaleissa arviointimenettelyissä, joilla me olemme tottuneet mittamaan osaamista.”

    Mitään taulukoita ei tarvitsisi tehdä ja käyttää aikaa siihen että mietitään miten saada eroteltuna jyvät akanoista ennenkuin tiedetään että mikä on oikeasti hyvä jyvä ja huono akana.

    Jos Suomessa oikeasti haluttaisiin että saisimme parhaimman potentiaalin käyttöön jokaisella alalla, niin silloin tekisimme järjestelmän joka mahdollistaa sen. Nykyinen järjestelmä on muodostettu silloin kun ei ollut digitaalisia mahdollisuuksia järjestää opetusta ja uuden tiedon+taidon oppimista muualla kuin rajatuissa tiloissa opettajan läsnäollessa. Nykyisin oppimista voi tehdä missä vaan. Jos yliopistoissa ja korkeakouluissa siirryttäisiin 2010- luvun mahdollistamiin opetusmetodeihin niin jokainen kyky ja lahjakkuus pääsisi opiskelemaan sitä missä on paras. Tällä hetkellä kun seinät määrittävät sen jyvä+akanamäärän, mitä kuhunkin viljalaariin mahtuu, eikä suinkaan se että Suomessa haluaisimme nostaa osaamisen ja innovatiivisuuden maksimiinsa. (Lisää aiheesta voi lukea Blogistani: Miksi rakennukset määrittävät sen kuka pääsee opiskelemaan?https://miksiblog.wordpress.com/2016/11/28/miksi-rakennukset-maaraavat-sen-kuka-paasee-opiskelemaan/)

    Suomi hukkaa valtavan määrän potentiaalisia kykyjä joka vuosi tällaisella järjettömällä karsimisella, joka ei edes tutkimustulosten mukaan näytä tuottavan parasta lopputulosta opinnoissa menestymisen suhteen. Miksi siis ylläpidetään järjetöntä järjestelmää (yo-koe+karsinta) kun uusilla toimintatavoilla voitaisiin tässä kohtaa tehdä ”osaamisloikka” digitaalisuutta hyödyntäen uudelle tasolle, jossa koulutus on valjastettu tuottamaan parasta osaamista Suomelle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ei rusinoita pullasta vaan kivet kakusta