Facebooktwittergoogle_plus

Perjantaina kirjoitin blogikirjoituksen naisten asemasta Otaniemessä ja eritoten herrakerhoista, jotka eivät hyväksy naisia jäsenikseen.

Ajattelin, että kirjoituksestani tulee todennäköisesti paskamainen mutta pieni myrsky vesilasiin ja muutama tuttu lakkaa moikkaamasta. Silti julkaiseminen jännitti, jopa pelotti, sillä ajattelin saavani myös henkilökohtaisuuksiin menevää palautetta ja todella suututtavani ihmisiä, joita en haluaisi suututtaa.

Toisin kuin Paavo Väyrynen, en nähnyt ja ennustanut aivan kaikkea. Kirjoitukseni levisi netissä niin nopeaa ja niin laajalti, että lauantain ja sunnuntain välisenä yönä koko sivuni kyykkäsivät. Ensimmäinen epäilys oli, että olen joutunut palvelunestohyökkäyksen kohteeksi. Kuitenkin kun ihmettelimme kävijäkäkkänöitä kävi selväksi, että sivuillani vain oli todella ollut yli 10 000 kävijää. Vesilasimyrsky oli laajentunut kylpyammemyrskyksi.

En rehellisesti sanottuna oikeasti ajatellut, että aihe kiinnostaisi ja keskusteluttaisi Otaniemen ulkopuolella. On kuitenkin silmiä avaavaa, että niin kävi. Kuten alkuperäisessä blogauksessani kirjoitin, Otaniemi ja sen opiskelijakulttuuri ovat eräänlainen rinnakkaistodellisuus. Muistan epäuskoisen pöyristykseni, kun kuulin herrakerhoista ensimmäistä kertaa. Nyt kolmessa, neljässä vuodessa minäkin olen sosiaalistunut niiden olemassaoloon niin vahvasti, että en edes osannut ennakoida, miten iso kohu niistä voi syntyä. Ulkopuoliselle kerhomeininki todella on uskomatonta, ja todennäköisesti sen takia myös blogaukseni kiinnosti Otaniemen ulkopuolella.

Herännyt kohu harmittaa ja pelottaa monia, jotka haluaisivat käsitellä asiaa omassa yhteisössä sisäisesti. On mielestäni kuitenkin itsereflektion paikka, jos asioista avoimesti keskusteleminen pelottaa ja ahdistaa. Minulle se on vain merkki siitä, että toiminnassa todella on jotain korjattavaa – jos siinä ei olisi, avoin keskustelu ei varmaankaan tuntuisi pahalta.

Sain vähemmän negatiivista palautetta kuin kuvittelin. Vain muutama blogauksen kommenteista on henkilökohtaisuuksiin menevä. Vain muutaman niistä kirjoittaja ei ymmärrä tai näe mitään ongelmaa Otaniemen sukupuolittuneissa rakenteissa.

Vaikka muutamat ikävät kommentit masensivat, minä kestin ne, enkä vähiten siksi, että sain aivan valtavasti kiittävää palautetta kirjoituksestani, erityisesti miehiltä. Se tuo läpinäkyväksi feminismin tarkoituksen – väljentää sukupuolirooleja niin, että sekä naisilla että miehillä on kevyempi olla. Naisasialiittounioni jakoi kirjoitukseni FB-seinällään. Lienee ilmiselvää, että kun miesjäsenyydestä keskustellaan seuraavan kerran, 2013 vuoden kaltainen farssi on vaikeammin perusteltavissa.

Tärkeintä on kuitenkin se, että pystyin kirjoituksellani kannustamaan useita naisia kertomaan kokemuksistaan. Jaan tässä muutamia pysäyttävimpiä kanssanne.

Ennenkö minä tulin Otaniemeen, elämäni Suomessa oli ollut sen verran etuoikeutettua, että koin tasa-arvoasioiden olevan täällä varsin hyvällä tolalla. Vaihtovuotenani Uudessa-Seelannissa olin törmännyt sukupuolten eriarvoiseen kohteluun ja naurettavan vanhanaikaisiin asenteisiin naisten ja miesten asemasta yhteiskunnassa. Tämä kokemus vertailukohtanani en kokenut, että Suomessa minua olisi koskaan kohdeltu epätasa-arvoisesti sukupuoleni takia, enkä ollut asiaa koskeviin tutkimustuloksiinkaan perehtynyt, joten ajattelin, että meillähän vedetään hyvin.

Ja sitten tulin tänne. Aioin opiskelemaan siihen to-be Aalto-huippuyliopistoon, koska halusin opiskella maan fiksuimpien ihmisten kanssa.

Täällä huomasin hyvinkin nopeasti, että minussa kiinnitettiin nimenomaan huomiota sukupuoleeni. Minulle tultiin usein kommentoimaan ulkonäköäni, ja sain opiskelijapiireissä lähinnä hämmästeleviä reaktioita, kun kerroin mitä alaa opiskelen. Minä koin, että paras taktiikka tulla täällä vakavasti otetuksi on pyrkiä olemaan hyvä jätkä. Kun kaveri sanoi, että unohtaa välillä minun olevan tyttö, otin sen kohteliaisuutena. Kun tajusin, että Otaniemessä toimii salaperäisiä, eksklusiivisia poikakerhoja, joiden tiloissa kaikki coolit tyypit bilettävät yöt läpeensä, en minä kysynyt ääneen, että miksei jäseninä ole ollenkaan naisia. Ei tuntunut oman hyvä tyyppi -statuksen ylläpidon kannalta fiksulta alkaa kyseenalaistaa teekkarien arvostetuimpien toimijoiden ikiaikaisia tapoja. Minäkin olin jo tavallaan tiedostamattani hyväksynyt sen, että naiset eivät ole jollain tavalla yhtä hyviä kuin miehet, alkamalla korostaa maskuliinista käytöstä. Kieltäydyin kyseenalaistamasta käytäntöjä silloinkaan, kun joku muu otti ne puheeksi. Kai niillä nyt on vapaus tehdä mitä haluaa, yhdistys saa valita jäsenensä ja mitä näitä nyt on!

Sittemmin olen vuosien saatossa ajatellut asioita, kasvanut, muuttunut ja mielestäni viisastunut.

Kyllä minusta edelleen saa kuka tahansa tehdä mitä haluaa, niin kauan kun ei vahingoita tekemisillään muita. Mutta minä olen tullut siihen tulokseen, että nämä naiset ulkopuolelleen rajaavat kerhot vahingoittavat muita. Siis naisia. Ainakin kolmella tavalla.

1. Nämä kerhot edustavat hyvin vanhaa teekkarien vappulehtiperinnettä, jopa teekkariutta itsessään, niin meidän kampuksellamme kuin valtakunnan mediassa. On teakkariudelle ja siten ehkä jopa tekniikan aloille vahingollista, että ne profiloidaan aktiivisesti miesten jutuiksi.

2. Nämä kerhot tarjoavat jäsenilleen tärkeitä verkostoitumismahdollisuuksia, sillä niiden jäsenistö on laaja ja arvovaltainen. Tekniikan(kin) alalla naiset työllistyvät miehiä hitaammin ja harvemmin koulutustaan vastaaviin töihin, ovat enemmän työttömänä, harvemmin asiantuntijatehtävissä ja miehiä matalammissa asemissa. Se, että miehet rajaavat opiskeluaikana naiset joidenkin tärkeiden alan verkostojen ulkopuolelle, ei ainakaan edistä tilannetta.

3. Naisten sulkeminen kerhojen ulkopuolelle edesauttaa sekä sitä, että miehet ajattelevat naisten olevan jotenkin erilaisia tai huonompia kuin miehet, että sitä että naiset ajattelevat naisten olevan jotenkin erilaisia tai huonompia kuin miehet. Sekä miehet että naiset opetetaan hyväksymään, että jotkin asiat ovat vain miehille, eikä naisten ole sosiaalisesti hyväksyttyä vaatia itselleen samoja oikeuksia. Nämä asenteet siirtyvät työelämään.

Minäkin olen joskus saanut itseni kiinni ajattelemasta, että ehkä olen tällä alalla vaan joku huijari, että oikeastaan miehet ovat varmaan parempia näissä jutuissa. Ehkä olisikin ollut vaan parempi mennä humanistiksi? Peruskoulun tai lukion aikana en ollut ikinä ajatellut näin, mistään. Ja tiedän kyllä, ettei se totta, enkä ole näiden asioiden kanssa yksin. Olen todella kiitollinen niistä upeista naisverkostoista, jotka tsemppaavat minua ja joista tiedän saavani tukea. Enpä tiennyt tätä opiskelupaikkaa vastaanottaessani tarvitsevani sellaisia joskus.

– Teekkari, teknillinen fysiikka

****

Kun sain opiskelupaikan silloiselta TKK:lta, mietin pitkään tullako tänne vaiko sittenkin lipaston puolelle. Asiaa miettiessäni minulle sanottiin näin:
”Teekkarikulttuuri on ihan mahtavaa ja saat upean yhteisön. Mutta koska sä olet nainen, sä et ikinä pääse yhteisöön niin sisään kun jos olisit mies.”

Kun fuksina tänne taapersin ja istuin innoissani A-salissa tervetuliaistapahtumassa, huomasin jo varsin pian , miten tiukasti tuo tulisi pitämään paikkansa, jopa alalla (bioIT), jossa opiskelijoista ihan oikeasti puolet on naisia.

A-salin lavalle nousi vuoron perään teekkarikulttuurin rakennuspalikoita, merkittäviä kerhoja, Suuria Nimiä. Yksityiskohtia en paljoa muista, mutta muistan, mikä useimpien esitysten sisältö oli: ”Hei hyvä jätkä, hyppää meidän mukaan, pääset tekeen mahtavia juttuja!”

Ja nimenomaan jätkä. Jopa sekakuoro Dominantte korosti pitchissään kuinka paljon tarvitaan nimenomaan niitä mieslaulajia (sopraanoita kun on jo tarpeeksi).
Ennen kuin olin ollut koulussa muutamaa tuntia kauempaa, oli jo tullut varsin selväksi, että tätä yhteisöä ei varsinaisesti ole tehty minua ja kaltaisiani varten. Se ei estänyt hyppäämästä touhuun mukaan, mutta paksu nahka, kantti ja tietty mukautuminen on ollut usein tarpeen.

– Teekkari, bioIT

****

Koen itse hieman ristiriitaisia tunteita asian suhteen. Toisaalta en halua ottaa kantaa yksittäisten kerhojen toimintaan, mutta samalla olen pettynyt ja suuttunut asenteista, joita kyseiset porukat levittävät ja opettavat.

Tässä vuosien aikana eniten on satuttanut, kun eräs mieskerhon edustaja tokaisi ”oot ihan ok jätkä, mutta parempi jos kävisit vielä sukupuolileikkauksessa”.

En todellakaan tahtoisi olla mies sen takia, että minut hyväksyttäisiin. Toivottavasti useampi meistä välillä miettisi millaisia asenteita ja käytösmalleja viljelee ympärilleen.

– Teekkari, puunjalostustekniikka

****

Olen kuullut sanottavan, että teekkaritytöt eivät uskalla ottaa kantaa Otaniemen kerhojen syrjiviin jäsenkäytäntöihin, koska pelkäävät menettävänsä oman “hyvä jätkä”-statuksensa teekkariyhteisössä.

Tuttu tunne. Muistan kun vuosia sitten kierrätettiin teekkarijaoston kanssa kyltereitä Otaniemessä ja yksi heistä kysyi multa, että miksi Liitto ei ota naisjäseniä. Kehotin kylteriä esittämään kysymyksen paikalla olleelle sitsimiehelle. Jälkikäteen sain kuulla aika tiukkaa palautetta siitä, että tälläisiä kysymyksiä ei ole sopivaa esittää tai edes rohkaista.

Ihan jo se, että joillain on tarve hiljentää tämä keskustelu, kertoo mun mielestä sen, että Otaniemen kulttuurissa on korjattavaa. Keskustelua tasa-arvosta pitää voida käydä avoimesti ja rehellisesti, niin että kenenkään ei tarvitse pelätä jäävänsä mielipiteensä takia yhteisön ulkopuolelle.

– Teekkari, informaatioverkostot

****

Molemmat vanhempani ovat diplomi-insinöörejä, ja pienenä sitten vapun tienoilla joskus siellä Dipolissa pyörittiin kun Suomessa oltiin. Muistan spotanneeni luolamiehen, ja kysyneeni äidiltäni että miksikäs hänellä on niin hauska haalari muihin yksivärisiin verrattuna. Jo silloin – olin varmaan n. 9 vuotta vanha – tajusin sen erityisaseman ja niin sanotun tärkeyden. Taisin kysyäkin äidiltä että onko joukossa sitten naisiakin kun kutsuvat itseään luola_miehiksi_. Ja kun kuulin että eipä naisia siellä varsinaisina jäseninä ole, näin jo silloin tän epäreiluuden ja olin vähän surullinen – oisin halunnu kans moisen siistin haalarin!

(Disclaimer: Vaikka teekkari olisin, en sinne nykyisellään hakisi koska en koe itseäni hauskaksi persoonaksi, mutta lapsi-minällä kaikkia unelmia ja toiveita vielä oli olemassa!)

– Ihminen internetissä, opintoala tuntematon

****

Täällä [toisella paikkakunnalla] ei aivan yhtä syväänjuurtuneita taida tuommoiset perinteet olla sen johdosta että kuitenkin nuorempi yliopisto, eivätkä salaseurat ehkä ole aivan yhtä näkyviä tai vaikuttavia. Mutta niistä en enempää kommentoi enempää ettei tule levitettyä väärää tietoa, kun en hirvittävän tarkkaan niistä tiedä.

Mutta artikkelin aihepiirin takia totean, että mitä pitempään olen teekkarina ollut, sitä vahvemmin olen itse huomannut itsessäni feminismiä ja sukupuolen takia syrjivät asenteet häiritsevät enemmän ja enemmän. Tietotekniikassa meillä ei tosiaan ole suuria määriä naisia, minun kanssani yhtä aikaa aloittanut vähän päälle kourallinen on suurin määrä mitä aikanani on tänne opiskelemaan tullut. Mutta tästä ei ole tietääkseni jäljellä enää kuin minä, sillä muut ovat lopettaneet/vaihtaneet alaa ja olen kuullut myös muista naispuolisista tietoteekkaritapauksista, jotka ovat jääneet matkan varrelle… Hieman epäilyttää että siinä voi vahvana osasyynä olla jopa juurikin miesvetoinen kulttuuri, jossa teekkaripojut ihmettelevät porukalla mistä ja miten naisia saisi, eivätkä sitten osaa niin hyvin nähdä naisia ihmisinä kun kumppanin tarve on niin suuri.

Tämmöisenä vähän ”not all men” huomiona täytyy sanoa, että kuitenkin porukasta löytyy paljon niitäkin, joiden kanssa voi olla ihan kaveria ilman että tarvitsee pelätä että heti hylkäisivät kaiken ulkopuolelle kun tulee tietoon että on varattu ja jotka näkevät (ainakin teekkari)naisetkin enemmän ihmisinä. Naisparillisuudenkaipuisimmat kuitenkin tuppaavat olemaan siinä mielessä hankalimpia tapauksia ja etenkin kun sitä semmoista yksinäisyyttä jatkuu pitempään niin voi tulla katkeroitumista jne. varsinkin kun vertaistuki on samanlaisessa tilanteessa. Teekkaripiireissä, etenkin tietoteekkaripiireissä, jos pelkästään liikkuu, niin ei niitä naispuolisia kumppaneita kovinkaan helposti yleensä löydy kuin joskus jostain satunnaisista outgroupeista ja outgroupin ihmisethän jo valmiiksi ovat niitä Muita, joita ei ihan yhtä ihmisinä näe kuin ingrouppilaisia.

– Teekkari, tietotekniikka

****

Mä en tarkkaan tiedä mitä haluan sanoa, mutta ihanaa, että joku uskaltaa tästä puhua. Tarkalleen vuosi sitten aloin soitella kavereitani, sekä valmistuneita, että teekkareita (tyttöjä) läpi ja kysellä haluaisivatko he alkaa puhua kanssani tästä asiasta julkisesti ääneen tai vaikka lähteä kahvittamaan luola/sitsi/Vapaateekkari/w-klubilais miehiä.

Kymmenen ein jälkeen lannistuin. Nuoremmat sanoivat, että toivovat pääsevänsä, ehkä vielä johonkin klubiin, joten eivät halua riskata. Yhdellä oli niin iso homma eräässä opiskelijajärjestössä, että pelkäsi, että hänen sanaansa pidettäisiin hyökkäyksenä. Yksi lupasi, että voi perustaa kanssani naisten vappulehden, muttei halua sotia perinteitä vastaan. Yksi sanoi, että on liian ujo, mutta lupasi rukoilla puolestani. Eräs suokana pelkäsi, että tästä puhuminen johtaa suokanojen hajoittamiseen. Lista oli pitkä ja jatkui. [—]

Kaiken tämän jälkeen olin hyvin pettynyt ja ymmälläni. Homman eteenpäin vieminen jäi siihen. Tai jututin, sitten itse ystäviäni, jotka kuuluivat kyseisiin kerhoihin, mutta vaikuttavuus jäi varmaan vähäiseksi.

– Teekkari, konetekniikka

****

Minut mykisti se, minkälainen ajatusmaailma etenkin luennoitsijoilla tuntui olevan naisista. Monien luennoitsijoiden rivien välistä pystyi usein lukemaan, että heidän käsityksensä naisen roolista yllättävän perinteinen. Lisäksi luennoilla kuuli ”leikkimielisiä” kommentteja esimerkiksi naisten ulkonäköön liittyen, tai siihen, että hölmöt kotirouvat ryhtyy kiinteistövälittäjiksi, kun eivät muutakaan osaa. Eräs luennoitsija heitti vitsillä, että kiinteistökehittäjä (real estate developer) miettii uusia kohteita luodessaan haluaako asuntoihin merinäköalan vai näkymän tyttöjen jumppasaliin. Aargh! Tällä tavalla asenteet myös siirtyvät opiskelijoihin ja myöhemmin työelämässä oleviin jne..

Nostamasi esimerkit salaseuroista ym, ovat räikeämpiä, kuin luennoillani kuulemat heitot, mutta kuvastavat hyvin Otaniemessä vallitsevaa arvomaailmaa. Hienoa, että toit tämän epäkohdan julkisesti esille, etenkin kun sinulla todella on sisäpiirin kokemusta. Toivottavasti asiasta keskusteltaisiin enemmän.

– Kiinteistötalouden sivuaineopiskelija

****

Nämä kommentit ovat vain pisara meressä, mutta halusin tehdä ne läpinäkyviksi. Blogaukseni kommenteissa mainittiin useaan otteeseen, miten ”harmittomien kaveriporukoiden” ”puuhastelulla” ei ole mitään merkitystä. Näiden henkilöiden kertomusten valossa voi mielestäni väittää, että niillä on, ja sen kiistäminen ei ole mitään muuta kuin älyllistä epärehellisyyttä.

Naiset ja miehet, olkaa rohkeita. Puhukaa avoimesti kokemuksistanne. Vain se voi lisätä ymmärrystä ja tehdä maailmasta paremman meille kaikille.

Edit 30.4.2015
Tänään julistetaan wappurieha ja kommentointi on suljettu.

Lainaan fuksimajuri Mikko Leinoa, rakkauden lähettilästä:

Kaikki kunnia ja kiitos keskustelua käyville osapuolille, on tärkeää, että asiasta keskustellaan.

Toivoisin kuitenkin, ettei nyt käytävä keskustelu himmentäisi meiltä suurinta ja ylväintämme riemujuhlaa – Wappua!

Päätöksessäni järjestää Wappu, olen seurannut tarkasti uutta fuksisukupolvea ja innolla olen saanut huomata heidän kiinnostuneen teekkarikulttuurista ja siihen tutustumisesta, tekniikan opiskelusta ja ennen kaikkea uusista ystävistä ja toisten huolen pidosta. Ertiyisesti fuksien kasvaminen osaksi yhteisöämme on lämmittänyt mieltäni suuresti.

Wappu onkin minulle ennen kaikkea rakkauden juhla. Se on aikaa, jolloin riemu ja ilo ovat pinnalla ja ennen kaikkea sitä saa juhlia rakkaiden ystävien kanssa. Wappu mahdollistaa myös kaikki uudet tuttavuudet, mm. wappuheilojen muodossa ja minä ainakin aion rakastaa täysillä nyt tulevana Wappuna. Aion halata, suudella ja rakastaa kaikkia teekkari- ja opiskeluystäviäni aivan sukupuolesta riippumatta tulevina päivinä, sillä sitä minulle Wapun juhliminen parhaimmillaan on.

Ja mikä tärkeintä, upea, epätäydellinen teekkariyhteisömme saa 1.5. lähes 700 uutta innokasta teekkaria joukkoonsa! Huomenna saan kunnian olla jakamassa teekkarilakin näille kaikille uusille yhteisömme toivoille, en voisi pienelle miehelle suurempaa kunnianosoitusta toivoa. Minun Wappuni näyttää aurinkoiselta, oli sää millainen tahansa.

Kehotankin siis vielä kaikkia rakastamaan näin Wapun aikaan, juhlikaa, pitäkää hauskaa ja keskustelkaa mistä mielenne ikinä tekepi. Mutta muistakaa myös juhlistaa näitä uusia teekkareita, ja toivottaa heidät lämpimästi tervetulleiksi yhteisömme täysvaltaisiksi jäseniksi sekä iloitkaa heidän kanssaan. Nämä uudet teekkarit ovat tehneet koko lukuvuoden ahkerasti töitä liittyäkseen meidän teekkareiden jaloon kastiin. Älkää himmentäkö heidän työpanostaan ja osoittakaa arvostusta heille heidän työstään. Muuta en voi teiltä pyytää.

Onnesta ja Wapusta halkeamaisillaan oleva,
Mikko Leino
Fuksimajuri

Edit 3.5.2015
Avasin jälleen blogini kommentit, mutta tulen jatkossa olemaan kommenttien moderoinnissa huomattavasti tiukempi. Kaikki minua henkilökohtaisesti ruotivat kommentit ja ihmisvihamieliset, epärakentavat kommentit poistetaan. Niinniettä olkaahan kiltisti.