Facebooktwittergoogle_plus

Sydämessäni hiljaa toivoin, ettei minun tai oikeastaan kenenkään tarvitsisi ottaa mitään kantaa Pirkko Saision viimeisimpään irtiottoon, jossa hän vertasi #metoo-liikehdintää taistolaisuuteen ja stalinismiin. Kuitenkin, kun Sanna Ukkola tänään kirjoitti jokseenkin johdonmukaisen, mutta omasta mielestäni perustavanlaatuisesti erheellisen kirjoituksensa aiheesta ajattelin, että pilkon sen tässä palasiksi ja esitän, miksi mielestäni Saisio ja Ukkola ovat väärässä.

Aloitetaan otsikosta.

Pirkko Saision kommentit eivät ole pelottaneet yhtään ketään, mutta vituttaneet monia. Ihminen voi puolustaa #metoo:n arvoja ja ihan hyvin samalla kysyä, toteutuuko syytettyjen oikeusturva. Kuitenkin, kun elämme oikeusvaltiossa, ei liene mitään syytä epäillä, etteikö syytettyjen oikeusturva toteutuisi – he varmaankin saavat ihan asianmukaisen käsittelyn viranomaisten käsissä. Se sen sijaan, mikä on oikein ja oikeudenmukaista, on mielipidekysymys.

Ukkola aloittaa kirjoituksensa kertomalla anekdootin elokuvasta Jahti.

Anekdootti ei sinänsä toimi analogiana. En epäile Ukkolan arviota siitä, etteikö Jahti-elokuvassa miestä vastaan asettuneiden fiktiivisten ihmisten motiivi voisikin olla joukkopaine ja niin edelleen. #Metoo’ssa on kuitenkin kyse myös muusta. Paras tosielämän esimerkki tästä on Aku Louhimiehen ja Matleena Kuusniemen kohtaaminen A-Studiossa, kun Louhimies väräjävin elkein kysyi, miksi naisten esiinnostamista väärinkäytöksistä ei ole sanottu hänelle aikaisemmin. Kuusniemi painotti, että asiasta on huomautettu Louhimiehelle useaan otteeseen. Kyse on siis siitä, ketä uskotaan ja kuunnellaan ja koska. #Metoo’n suurin ihme ja saavutus ei ole se, että yksittäisten miesten maine menee ja paskaa, jota voimme yhdessä juorupalstoilta kauhistella, lävähtää tuulettimeen. #Metoo’n mahtavin anti on se, että naisia kuunnellaan ja uskotaan.

Seuraavaksi Ukkola siirtyy päivittelemään Aki Ruotsalan potkuja.

Toivon, että Ukkola ja kaikki muutkin Ruotsalan potkuja päivitelleet kirjoittavat nyt saman tien googleen ”toimitusjohtaja sai potkut”. Uutisia löytyy monia, koska toimitusjohtajan homma on saatanan tuulinen homma. Suurimmasta osasta toimitusjohtajien potkuja perusteet ovat olemattomia, ”luottamuspula” tai niin edelleen. Pitäisikö jokainen näistä kenkimisistä kyseenalaistaa? Eikö jokaisella ihmisellä ole oikeus virheeseen? Miksi toimitusjohtaja erotetaan, vaikka syy on keskijohdossa? Se, että nimenomaan Ruotsalan potkuja puolustellaan sillä, että kyllä homofoobikon pitää saada duunipaikkansa pitää, on aivan älytön. Homofoobikko olisi saanut varmasti pitää duunipaikkansa, jos olisi ollut hiljaa eheyttämishoidoista. Mutta jos menee toimitusjohtajan roolissa paikkailemaan ja myötäilemään vanhoja sanomisiaan, ei voi olla vaikuttamatta johtamansa organisaation brändiin haitallisesti. Se on aivan riittävä peruste toimitusjohtajan potkuille. Ei Pori Jazz taipunut yhtään millekään sen enempää kuin mikään hallitus, joka antaa mokanneelle toimitusjohtajalleen kenkää.

Tuntuu, että monella tapaa markkinatalous on Ukkolalle ja muille moraalinvartijoille epäselvä konsepti. Ukkola käsittelee kirjoituksessaan myös bloggari Karoliina Sallinen-Pentikäisen huomiota herättäneitä Pride-kommentteja ja toteaa:

Sanna hyvä, sitä on markkinatalous. Kun olet väärää mieltä, kun brändisi on paska, ihmiset eivät osta tuotteitasi. Se ei ole ”lynkkaamista” vaan kapitalismia ja myös demokratiaa! Jos olet väärää mieltä, en kannata sinua, vien rahani muualle. Eikö tämä ole yksilönvapautta parhaimmillaan?

Sivuhuomiona: Jokaisen toimittajan, joka käyttää somekohusta tai toimitusjohtajapotkuista kielikuvaa ”noitavaino” tai ”lynkkaus”, pitäisi saada kenkää välittömästi. Noitavainoissa murhattiin kymmeniä tuhansia ihmisiä – heidän elämänsä loppui, he kuolivat. Lynkkaus tarkoittaa ihmisjoukon tekemää (rasistista) murhaa. Mikään somekohu missään mittakaavassa ei vastaa sitä, että ihminen tapetaan. Tuon kielikuvan viljeleminen vähättelee elämänsä erinäisissä uskonnollisissa ja rasistisissa vainoissa menettäneiden ihmisten muistoa erittäin vastenmielisellä tavalla.

Ja näin Ukkola pääsee varsinaiseen kirjoituksensa teesiin ja minä sen antiteesiin:

Kaikkia asioita saa arvostella, mitä tahansa saa sanoa. Niin vaan Saisiotakin jälleen haastateltiin lehteen ja hän sai ihan vapaasti ja reippaasti sanoa sanottavansa. Se, että joku on Pirkon kanssa eri mieltä, kuuluu myös tuon Ukkolan peräänkuuluttaman sanavapauden piiriin. Miten sitä voi olla niin vaikea käsittää?

Minua huolestuttaa suuresti se, että Sanna Ukkola ja Pirkko Saisio osaltaan maalailevat uhkakuvaa jostain  yhtenäisestä joukkiosta, joka määrittää, kuka on väärässä, foobikko ja paha ihminen. Jos Laura Huhtasaarelta kysytään, minä olen varmaan väärässä, foobikko ja paha ihminen. Ironisesti juuri se moniäänisyys, jota Ukkolan kaltaiset peräänkuuluttavat, kärsii näistä uhkakuvista, joita Ukkolakin maalailee. Sanavapaus on. Mielipiteenvapaus on. Ei ole mitään punavihreää hegemoniaa, joka määrittää, mitä on oikea ja väärä. Mutta on kyllä (jumalalle kiitos) ihmisiä, jotka puolustavat ihmisoikeuksia ja seksuaalivähemmistöjä.

Jos ihminen kannattaa seksuaalivähemmistöjen oikeuksia, mutta ihmettelee silti Ruotsalan pikapotkuja, hänellä on siihen täysi oikeus. Kuten yllä kirjoitin, yksittäisten potkujen puolustelu, kun nuo potkut johtuvat eheytyshoitojen julkisesta puolustamisesta, tuntuu erittäin kummalliselta, ja ainakin minulle indikoi, että ihminen sympatiseeraa eheytyshoitoja. Eheytyshoitoja puolustava ihminen ei mielestäni yksinkertaisesti voi uskottavasti väittää olevansa seksuaalivähemmistöjen asialla.

Aivan samoin ihminen, joka jakaa #metoo’n arvot, mutta ei usko naisia, jotka jakavat kokemuksiaan, vaan ovat enemmän huolissan miesten maineesta ja kunniasta, on mielestäni raastavan epäjohdonmukainen. Mieleeni tulee Katleena Kortesuon kirjoitus, jossa hän puolusteli näkökulmaa, että naisten ei pitäisi kulkea humalassa ja minihameessa, koska se on tyhmää ja niin tulee raiskatuksi. Tottakai näin voi ajatella, mutta siinä samalla tulee sanoneeksi, että väkivallan uhri (nainen) on syyllinen ja naisten tulisi vain hyväksyä se, että miehet ovat raiskaavia petoja, joita tulee aina varoa ja joiden väkivaltaan tulee väsymättä varautua. Sellaisesta näkökulmasta on turha ainakaan minulle tulla selittämään olevansa feministi. Itselleen niin voi toki edelleen vapaasti väittää.

Tästä pääsemmekin luontevasti Ukkolan viimeiseen ja suurimpaan virheväittämään:

Ihminen ei ole objektiivinen. Ihminen ei käsittele yhtään mitään asiaa objektiivisesti. Kaikkiin ajatuksiimme ja mielipiteisiimme vaikuttaa maailmankatsomuksemme ja arvomme. Ihminen osaa olla kyllä ristiriitainen ja sietää uskomatonta kognitiivista dissonanssia. Siksi esimerkiksi Ukkola voi kirjoittaa, ettei ”näe minkäänlaista ristiriitaa” vaikkapa #metoo’n arvojen ja ahdistelleiden miesten puolustelun välillä.

Lopussa olemme kuitenkin Ukkolan kanssa samaa mieltä erimielisyyden iloista:

Kuten tämä kirjoitus osoittaa, me olemme Ukkolan kanssa eri mieltä ja hyvä niin. Kuka estää meitä kumpaakaan olemasta sitä mieltä, mitä olemme? Kuka esti Saisiota puhumasta? Kuka hiljensi Louhimiehen? Eivätkö kaikki valta-asemassa olevat ole saaneet hienosti nokkansa auki (ja varmaan aika tasamäärän vihapostia)?

Toivoisinkin, että näiden kysymyksiensä sijaan Sanna Ukkola esittäisi kysymykset: ”Miksi minä ajattelen, että sanavapaus on uhattuna? Miksi minä määrätietoisesti ja toistuvasti levitän uhkakuvaa jostain punavihreästä moraalinvartijajoukosta, ”yhtenäisestä vihollisesta”, joka saa määrittää tässä vapaassa demokratiassa, mikä on oikein ja väärin, kun näin ei yksiselitteisesti ole?” Itsereflektiota näistä kysymyksistä lukisin mielelläni.