Facebooktwitter

Kun olin teini-ikäinen, isä kannusti (tai ehkä vittuili – meidän perheessä ne on usein sama asia), että menehän tyttö armeijaan. Sanoin, että en halua, koska en halua kouluttautua tappamaan ketään – mielestäni sota oikeuttaa ihan yhtä huonosti hengen riistämisen kuin mikään muukaan. Sen sijaan ilmoitin, että voisin suorittaa siviilipalveluksen, jos se olisi naisille sallittua. Mielestäni oli jo teininä käsittämätöntä, että vain puolet ikäluokasta lyödään käytännössä valtion työleirille keskellä villeintä nuoruutta ja opintojen aloittamisikää, yksinkertaisesti sukupuolensa perusteella. Se tuntui epäreilulta.

Tämä näin taustoituksena.

Luin äskettäin YLEn uutisointia puolustusvoimien uudesta, vuoden vaihteessa voimaan astuvasta palvelusohjesäännöstä. Se vahvisti mielikuvaani  Suomen puolustusvoimista järjettömän kontrollin hallitsemana vanhakantaisena instituutiona.

Toivotan ilolla kaikki kynnelle kykenevät avaamaan blogini kommentteihin järjelliset perusteet, minkälaisen uhan sotilaiden neonväriset hiukset Suomen puolustusvarmuudelle luo. Lisäksi kaipaisin lisätietoja siitä, miksi kaksi sotilasta ei saa osoittaa toisiaan kohtaan hellyyttä. Ja mitä tarkoittaa “pahennusta herättävä” hellyydenosoitus kasarmialueella?

Vaikka ylipäätään en ymmärrä puolustusvoimien tarvetta säädellä näin tarkasti asepalvelustaan suorittavien käytöstä ja ulkonäköä, eniten huomioni kiinnitti kuitenkin hiusten pituuteen liittyvä ohjeistus, joka on naisille eri kuin miehille. Naisille näet sallitaan palvelusaikana pitkät hiukset, mutta miehet on velvoitettu leikkaamaan hiuksensa lyhyiksi. Linjaus on tuottanut kantelun ja asiasta on kanneltu aiemminkin vuonna 1999. Tuolloin eduskunnan oikeusasiamies linjasi, että vaatimus miesten hiusten leikkaamisesta ei ollut syrjivä, sillä “naiset muilta osin joutuvat vapaaehtoisessa asepalveluksessa sopeutumaan sotilaan roolissa suurempiin ulkonäköä ja sukupuoli-identiteettiä koskeviin vapaudenrajoituksiin kuin miehet”.

Pysähdytäänpä hetkeksi tämän “naisen ulkonäön ja sukupuoli-identiteetin” ilmentämisen äärelle. Onko naisella sukupuolen ja ulkonäön puolesta jotenkin rankempaa astua asepalvelukseen? Rajoittaako armeija enemmän naisen kuin miehen itseilmaisun vapautta?

Tavallaan näkemys on liikuttava ja varmasti hyvää tarkoittava. Sukupuoli koetaan valitettavasti binääristen stereotypioiden kautta ja ihmiset saattavat arvostella kovin sanoin yksilöiden normeista poikkeavia ratkaisuja. Armeijan harmaissa ammuskeleva nainen on normipoikkeus, jotain stereotypian ulkopuolista. Kuitenkin, jos lähdemme siitä perusajatuksesta, että on monia tapoja ilmaista omaa itseä (ja myös sitä sukupuolta), eikä kaikilla tuo ilmaisu ole stereotypian mukainen, tuntuu ajatus “naiset geneerisesti luopuvat enemmästä mennessään armeijaan” hupsulta. Asepalvelukseen astuvat naiset toteuttavat siellä olleessan itseään ja myös naiseuttaan. Naiseuden toteuttamista ei ole ainoastaan pitkässä tukassa ja lyhyessä mekossa ruuan laittaminen. Kurkkusalaatissa ilman meikkiä ammuskeleva nainen ei ole “epänaisellinen” vaan hän rakentaa omalla toiminnallaan naiseutta, johon kuuluu ampuminen kurkkusalaatissa ilman meikkiä. Tämä on pelkästään hyvä asia.

En yritä väittää, että siilitukkainen nainen ja siilitukkainen mies koettaisiin ympäröivässä yhteiskunnassa samalla tavalla. Siten hiusten ajeleminen lyhyeksi olisi kenties suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan ja sen reaktioihin “isompi juttu” naisen kuin miehen tapauksessa. Kyse ei ole kuitenkaan “ympäröivän yhteiskunnan” reaktioista vaan yksilön itsemääräämisoikeudesta. Monen miehen itseilmaisulle saattaa olla hyvin keskeistä meikkaaminen, hiusten pituus ja pukeutuminen. Kaikki nämä miehet on pakotettu suorittamaan maassamme asepalvelus. Naisille asepalvelukseen astuminen on edelleen valinta.

Armeijan määritelmällisesti rajoittaessa yksilönvapauksia keskeistä on, että myös asepalveluksessa ihmisen kehollista itsemääräämisoikeutta kontrolloidaan mahdollisimman vähän, vain silloin kun se on jollakin tapaa perusteltua ja tärkeää. Jos joillekin naisille pitkien hiusten ja kevyen meikin salliminen ei ole korruptoinut puolustusvoimia rapeassa 20 vuodessa, tuskin miestenkään ponnarit ja peitevoiteet sitä saisivat aikaan.

Olen silmittömän surullinen, että puolustusvoimat ei uutta ohjeistusta valmistellessaan tehnyt siitä yhdenvertaista kaikkia asepalvelusta suorittaville. Kun nyt oikeusasiamies harkitsee asiaa uudelleen, toivon hänen tulevan tasa-arvoisempaan, yhdenvertaisempaan ja oikeudenmukaisempaan lopputulokseen.

Ylipäätään toivon, että myös puolustusvoimiin tuulahtaa annos (sukupuoli)normienpurkutalkoita ja että instituution sisällä on rohkeutta käydä avoin keskustelu siitä, millainen uhka puolustusvoimien integriteetille neonväriset pitkät tukat todella ovat.