Facebooktwitter

Tämän blogin ensimmäinen kirjoitus käsitteli yliopistodemokratian oletettua ja osittain tutkittuakin kriisiä.

En itkeskele menetetyn yliopistodemokratian perään, koska se oli mielestäni tehoton ja usein myös räikeän epäoikeudenmukainen päätöksentekomalli. Viisas johtaja on parempi kuin kokoushuoneellinen kotiinpäinvetäjiä. Edelleen ja jatkuvasti kuitenkin pohdiskelen, miksi me yliopistoissa  keskustelemme huomattavan vähän siitä, miten johtajat valitaan ja millaisia johtajia yliopistoihin halutaan. Lisäksi johtajien asema akateemisessa maailmassa on hyvinkin koskematon, varsinkin jos heidän asemaansa vertaa yksityiseen sektoriin, josta yksilöjohtajamalli on kopioitu. Rehtori tai dekaani saa sekoilla, vittuilla ja polttaa siltoja mielensä mukaan, ja saa osakseen korkeintaan napinaa, tuhahtelua ja vieroksuntaa – ei koskaan suoraa erottamisen pelkoa.

Tietenkään johtajan asema ei voi olla liian kiikkerä ja epävakaa – sellainen toimintaympäristö tekee ihmisestä itkuherkän ja päättämättömän. Nykyinen akateemisten johtajien täysin koskematon kultajakkara johtaa kuitenkin eri tavalla kieroutuneeseen tilanteeseen. Ne ihmiset, joilla tulisi olla valta-asemansa mukana tuoma vastuu osallistaa yhteisöä ja toimia avoimesti, toimivat täysin päinvastoin: tiivistävät päätökset parille kivalle kaverille ja keskustelun vaimentamisen sijaan junailevat päätöksenteon niin, ettei keskustelua edes koskaan käydä.

Esimerkki numero 1.

Tampereen yliopistossa tehtiin vain muutama vuosi sitten valtaisa rakenteellinen uudistus. Nyt Tampereella kuhisee taas, sillä paikkakunnan yliopistot ja ammattikorkeakoulu selvittävät T3-hankeen yhteydessä kaikkien kolmen mahdollista, jonkinasteista ja jonkinmuotoista yhdistymistä.

Unifin sivuilta löytyy power point -esitys, jonka muutosta pelkäämätön muutosjohtaja Holli on pitänyt “Kohti entistä laadukkaampaa ja kustannustehokkaampaa yliopistoa II” -seminaarissa kesäkuun alussa.

Viimeisessä diassa Holli kirjoittaa seuraavaa:

“Kannattaa muistaa, että…

  • Isojen muutosten tekeminen on sittenkin helpompaa kuin pienten muutosten!
  • Kertarysäys on helpompi kuin jatkuva kitinä!
  • Väärin on tehty joka tapauksessa, joten ei kannata tehdä monimutkaisesti.
  • Ei ole tiedotettu, ei ole saanut osallistua, eikä vaikuttaa, EIKÄ MINULTA OLE KYSYTTY!
  • Kaiken takana on DEMOKRATIAVAJE!”

On totta, että esitettynä ja puheella täydennettynä Hollin diojen asiasisältö saattaa muuttua ja näyttäytyä hyvinkin eri valossa. Siitä huolimatta Hollin sanomaa ei voi tulkita muuten kuin niin, että yliopistoyhteisö on muutoksen äärellä ainoastaan hidaste: lauma ainaisia kitisijöitä, jotka hidastavat ketterää päätöksentekoa vähäpätöisellä ulinallaan.

Minä jaan Kaijan tuskan ja kuitenkin nielen sen paremmin. Minulle yliopisto on sen ihmiset. Tottakai ne joskus ulisevat epärakentavasti, mutta se ulina ja sen kuunteleminen on yksi keskeisimmistä syistä, miksi yliopisto on olemassa. Jos yliopiston ihmiset eivät koe olevansa tärkeitä ja osallisia, he eivät ole onnellisia. Kun he eivät ole onnellisia, he eivät suorita parhaalla mahdollisella tavalla sitä oppimista, opetusta ja tutkimusta, joista koko yliopiston peruskivi muurautuu. Minun ja Kaijan periaatteet ja arvot ovat tässä asiassa ratkaisevasti erit. Minusta minun periaatteeni ja arvoni ovat paremmat. Miksi Kaija on rehtori ja minä en?

Otetaan toinen esimerkki.

Turun yliopiston rehtori Kalervo Väänänen valittiin kaikessa hiljaisuudessa jatkokaudelle parisen viikkoa sitten. Päätös on merkittävä, mutta hallitus teki sen yksin, ja otti asian käsiteltäväksi kaiken lisäksi esityslistan ulkopuolelta. Ainoastaan ylioppilaskunta uskalsi melko sovittelevassa ja rakentavassa hengessä kyseenalaistaa päätöksentekoprosessin läpinäkyvyyden ja avoimuuden.

Harvasta ihmisestä pitävät kaikki. Johtaja, josta kenelläkään ei ole mitään pahaa sanottavaa, on mielestäni suorastaan epäilyttävä. En itse tunne rehtori Väänästä henkilökohtaisesti, mutta hänen tapauksessaan epäilyttävyys syntyy käänteisesti: en ole lukuisista etsinnöistä ja kohtuullisista verkostoistani huolimatta löytänyt ketään, jolla olisi hyvää sanottavaa Väänäsen ylläpitämästä toimintakulttuurista (sori Kale, älä loukkaannu tai oo möks, oot varmaan tosi monessa muussa jutussa tosi hyvä!). Siksi olin vilpittömän yllättynyt Väänäselle hissun kissun ojennetusta jatkokaudesta.

Oma analyysini tilanteesta on, että jos Turun yliopiston säästötarve toteutuu nyt ilmoitetussa mittakaavassa, irtisanomisilta ei voida millään tavalla välttyä (vaikka niin nyt väitetäänkin). Arvioin, että hallitus valitsi Väänäsen jatkopätkälle, jotta hän soljahtaa rehtoriudestaan sulavasti eläkkeelle ja pystyy viimeisinä rehtorivuosinaan runnomaan keneltäkään kysymättä ja kaikki sillat roihuten asioita lävitse, sillä eläköityjää ei rutinat ja maine kiinnosta.

Molempia esimerkkejäni yhdistää se, että tavoite johtajavalinnassa tai valitulla johtajalla ei ole vaalia demokratiaa, kestää kritiikkiä ja ruokkia välillä kiivasta moniarvoista keskustelua ja debattia yliopistoyhteisössä – saati nähdä tätä kiivasta keskustelua arvokkaana – joko itsessään tai jopa päätöksenteolle lisäarvoa tuottavana.

Tieteen kehittyminen perustuu debatille. Akatemia on olemassa sitä varten, että me olemme asioista eri mieltä, ja kehässä katsotaan kuka on oikeassa ja kenellä on parhaat lähdeviitteet. En ymmärrä, miksi hallinnon ja yliopiston kehittämisen metatasolle siirryttäessä nämä argumentoinnin ammattilaiset kutistuvat keskustelua pelkääviksi despooteiksi ja määkiviksi hallintoalamaisiksi. Miksi?

Minulla on tarjota hyvin vähän ratkaisukeinoja. Yksinkertaisuudessaan oivaltavin niistä on se, että valta on otettavissa, mutta siihen pitää tarttua. Jos jonkun muunkin mielestä yliopisto on yhtä arvokas kuin sen ihmiset, ja että näitä ihmisiä tulisi päätöksenteossa hyödyntää eikä hiljentää, niin kertokaa se ääneen. Mitä te pelkäätte? Me yliopistoissa ansaitsemme parempia johtajia. Täydellisiä on turha toivoa, mutta taatusti löydettävissä olisi sellaisia, jotka näkevät moniäänisyydessä ja avoimuudessa arvon, eivät omien suunnitelmien toteuttamisen hidasteen. Miksi me emme valitse heitä (ja syökse väärämielisiä vallasta)?