Facebooktwitter

Tämä on avoin kirje, jonka olen postittanut pääministeri Juha Sipilälle 16.8.2016. Blogiini poimittu otsikko on mukaelma kansanedustaja Juho Eerolan (ps) FB-kommentista käsittelemääni Long Playn artikkeliin “Pelkosi ei ole objektiivisesti perusteltu”.

Hei Juha!

Kirjoitan sinulle, koska en enää tiedä mitä tehdä.

Aivan aluksi lienee hyvä kertoa hieman itsestäni. Olen 29-vuotias naimaton ja lapseton suomalainen nainen. Olen syntynyt nelilapsisen perheen kuopukseksi Porissa vuonna 1987. Minulta ei ole koskaan puuttunut mitään, ei sillä tavalla oikeasti, vaikka monilla laman lapsilla on erilainen kokemus. Toki elämässäni on ollut vastoinkäymisiä, mutta se on ollut kokonaisuudessaan yltäkylläistä. Olen kouluttautunut ja minulla on lähipiirissäni paljon ihmisiä, jotka rakastavat minua ja pitävät minusta huolta. Yhteiskunnan ja lähimmäisteni tuen avulla en ole huomannut tarvitsenneeni tukea.

Ehkä osittain juuri siksi, että elämässäni on ollut hyvin vähän vakavia vastoinkäymisiä, olen kokenut, että on velvollisuuteni yrittää tehdä tästä maailmasta parempi paikka niille, jotka eivät ole yhtä onnekkaita. Osallistun politiikkaan ja kommentoin yhteiskuntaa ensisijaisesti siksi, että ne jotka eivät muista tai näe etuoikeuksiaan, eivät kohtelisi epäoikeudenmukaisesti niitä, joilla ei vastaavia etuoikeuksia ole. En tietenkään itse ole täydellinen. Unohdan välillä saavutuksistani ja elämästäni iloitessani, etteivät ne oikeastaan ole minun saavutuksiani, vaan onnistumistani on tukenut moni seikka, johon en itse ole vaikuttanut.

Vielä on kerrottava se, että minä olen ensisijaisesti järjestelmän puolustaja. Olen iloinen veronmaksaja, arvostan julkista sektoria ja sitä, että meillä on Suomessa tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen yhteiskunta. Suurin pelkoni on, että yhteiskuntamme ei ole niin hyvä kuin luulen, vaan koska olen oikean värinen ja tarpeeksi koulutettu, en ymmärrä täysimääräisesti järjestelmämme heikkouksia. Siitä huolimatta, että olen provokatiivinen ja peloton keskustelija, uskon demokratiaan, sopimusyhteiskuntaan, järjestykseen ja yhteisiin pelisääntöihin. Kansalaistottelemattomuus on mielestäni aivan viimeinen keino taistella epäoikeudenmukaisuutta vastaan.

Rakas Juha. Minä olen muuttumassa. Sinun hallituksesi on muuttanut minut.

Luin eilen Long Playn artikkelin ihmiskaupan uhriksi joutuneiden nigerialaisnaisten käännyttämisestä. Jutussa mainittu Evi on minua vuoden nuorempi yhden lapsen äiti. Lukiessani hänen rankkaa tarinaansa raiskauksesta ja seksiorjuudesta, puhkesin kyyneliin keskellä Kampin kauppakeskusta. Mietin, miten käsittämätöntä on, että minulla on kaikki tämä ja Evin kaltaisella vertaisellani ei juuri mitään, miten sattumanvaraista, miten epäoikeudenmukaista. Feministinä mietin, miten erilainen kokemus minulla on seksuaalisuudesta ja ihmissuhteista, kun en ole lapsesta saakka ollut pakotettuna seksityöläiseksi, joiden palvelujen “ostaminen” perustellaan miehisellä pidäkkeettömällä seksuaalisuudella. Mietin, miten mätä ja vastenmielinen on tämä maailma, jossa Suomen kaltaisen hyvinvointivaltion demokraattisen parlamentin edustaja kutsuu ihmiskaupan uhria huoraksi, joka ei ansaitse turvapaikkaa.

Samaan aikaan koin suurta riittämättömyyden tunnetta: mitä helvettiä Evin kaltainen ihminen tekee minun myötätunnollani, minun pahoittelullani? Ei hän kaipaa myötätuntoa vaan apua ja turvaa. Mahdollisuuden jäädä eloon.

Hyvä Juha.

Hallituksesi harjoittaa monella tapaa politiikkaa, josta en ole samaa mieltä.  Niin demokratia toimii. Teidät on äänestetty valtaan, te olette nyt vallassa.

On kuitenkin joitain asioita, jotka ovat niin sanotun päivän politiikan yläpuolella. Ihmisoikeudet ja niiden vaaliminen ovat mielestäni poliittisen päätöksenteon yläpuolella. Ne kiristykset, jotka suomalaiseen maahanmuuttolainsäädäntöön on tällä hallituskaudella perussuomalaisten ja heidän rasistisen kannattajakuntansa miellyttämiseksi tehty, heittää roskakoriin sellaisia ihmisoikeuksien vaalimisen ja kunnioittamisen periaatteita, että hätäännyn. Olen häpeissäni, että vasta Long Playn artikkelin kaltaisen julkaisun lukeminen – näiden naisten tarinoiden lukeminen – herätti minut huomaamaan, miten epäoikeudenmukaisesti valtiomme toimii.

Minua hävettää olla suomalainen.

Minua oksettaa olla osa tätä järjestelmää.

Parahin Juha. En ole kätilö, mutta toivon, että kuuntelet.

Vetoan sinuun sydämeni pohjasta: hallituskumppaneiden rauhoitteleminen ja tyydyttäminen ei ole riittävä syy hylätä ihmisoikeuksia. Olen varma, että kun pysähdyt miettimään ja kuuntelemaan omatuntosi ääntä ymmärrät, että me emme toimi oikein.

Meillä on kädet veressä, Juha.

Demokraatti 16.8.2016.
Demokraatti 16.8.2016.

Lähetä oma kirjeesi! Kirjailijat Monica Fagerholm ja Merete Mazzarella ovat käynnistäneet kirjeprotestin, jonka ideana, että kansalaiset omin sanoin kirjoittavat paperikirjeen Juha Sipilälle ja kertovat kantansa ihmisoikeus- ja turvapaikkapolitiikkaan. Paperikirje on lähestymistavaksi valittu siksi, että se diarioidaan ja periaatteessa, jos on mukaan oman nimensä ja osoitteensa kirjoittanut, siihen myös vastataan. Pääministerille voi kirjoittaa osoitteeseen PL 23, 00023 Valtioneuvosto. Hbl-pääkirjoituksen mukaan yli 100 on jo kirjoittanut – liity mukaan.