Facebooktwitter

Tämä on ensimmäinen osa viiden SuomiAreenaPäiväKirjat -blogauksen sarjasta. Kerron, mitä SuomiAreenassa olin kuuntelemassa, mikä oli parasta ja kuka oli väärässä.

Nykypäivä-lehti: Kuka voittaa keskiluokan luottamuksen?

Päivän laadukkaimman annin tarjoili Kokoomuksen äänenkannattaja Nykypäivä, jonka paneeli oli hyvin kasattu, juonnettu ja moderoitu. Keskustelemassa olivat Mikael Jungner, Antti Kaikkonen ja Kai Mykkänen, jotka ovat sopivasti eri mieltä, mutta eivät outoja huutajia. Sivusta hallitusti tuikkaavan oudon huutajan osaa näytteli pitkän linjan poliitikantoimittaja Heikki Vento.

Mikael Jungner on esittävää taidetta. Voisin katsella ja kuunnella tuntikaupalla, kun Jungner viittoo käsillään tangentille karkaavia yhteiskunta-analyysejaan. Lumoavaa.

Joistakin (monistakin? – ei siitä tiedä, kun se on niin trolli) asioista olen toki Jugnerin kanssa eri mieltä. Tänään Jungner analysoi mallikkaasti perussuomalaisten suosiota (”ne sanoo maakuntien keskiluokkaisille, että on ok olla juntti, saat olla sellainen kuin olet”), mutta Jungnerin teoria kansakunnan yhtenäiskulttuurin ajan päättymisestä ja jakautumisesta yhä eriytyviin kupliin on mielestäni höpöhöpöä.

Ensinnäkin: ei ole olemassa mitään yhtenäisyyden aikaa. Suomen ja suomalaisten samankaltaisuus on taiten talvisodan traumalle rakennettu juoni, joka meille on pyytämättä syötetty. On vain hyvä, jos voimme alkaa tunnustetusti olla erilaisia ja näkemään moninaisuudessa rikkautta ainaisen yhtenäiskulttuurin ihannoimisen ja muottiinsurvomisien sijaan. Siinä mielessä ei ole mitään menetettävää.

Jungner asetti perussuomalaisten nousua selittävässä kuplapuheissaan toistuvasti eräänlaiseksi vastinpariksi ”maakuntien keskiluokan” ja ”Helsingin hipsterit”. On kuitenkin hyvä muistaa, että pääkaupungin ja metropolialueen vetovoimaisuuden vuoksi vain harva on syntyperäinen pääkaupunkiseutulainen hipsteri. Entinen maakunnan keskiluokkainen on huomisen pääkaupunkiseudun hipsteri ja toisin päin.

On totta, että meidän on helppo unohtaa, miltä maailma toisesta vinkkelistä näyttää. Luokkaliikkuvuuden ja sosiaalisten verkostojemme vuoksi moni meistä kuitenkin tuntee toisenkin todellisuuden, jos vain viitsii sitä muistella. Empatiakyky ja kuplan ulkopuolelle näkeminen ei ole mitenkään mahdotonta. Meidän pitää vain muistaa ja haluta tehdä se.

Toinen keskustelusta takaraivoon nakuttamaan jäänyt huomio oli kaikkien keskustelijoiden käsitys siitä, miten vaatimattoman muukalaisvihamielinen ja rasistinen puolue perussuomalaiset ovat eurooppalaisiin verrokkeihinsa nähden. Kai Mykkänen perusteli perussuomalaisten vaarattomuutta yleisökysyjälle sillä, että ”Suomessa ei polteta autoja”.

Ei polteta ei. Mutta onkohan se ollut missään maassa rasistisen liikehdinnän ensiaskel se autonpoltto? Viimeksi kun tarkistin, meillä oli eduskunnan puhemiehenä avoin rasisti, eikä yhdelläkään valtapuolueen edustajalla ole ollut tarvetta sanoa poikkipuolista sanaa asian tolasta. Ystäväni, internet-persoona Tuomas Saloniemi kirjoitti tästä vain hetki sitten oivaltavan tekstin, joka Jungnerin, Mykkäsen ja Kaikkosen olisi kaikkien hyvä lukea ajatuksella läpi. Jos se meillä menee joskus autonpolttoon, se on teidän vika että niin käy, koska vähättelitte ongelmaa silloin, kun sille olisi vielä voinut tehdä jotain.

Lopulta: Iso miinus muuten täydellisyyttä hipovan paneelin järjestäjille tulee siitä, että koko lava oli täynnä miehiä. Myös yleisöstä huomautettiin asiasta. Vaikka juontajana toiminut Nykypäivä-lehden päätoimittaja Alberto Claramunt ottikin vastuun asiasta ryhdikkäästi, eivät lukuisat ”me tässä herrojen kesken” -röh-röh-huumoriheitot varsinaisesti liennyttäneet vitutusta.

”Syyttömiä me siihen ollaan, että me ollaan miehiä”, veisteli Antti Kaikkonen. Antille haluaisin sanoa, että kommentti paneelin miesvaltaisuudesta ei ole koskaan siihen tähtäävä huomio, että miehet tai miehisyys olisi jotenkin huonoa. Se on turhautumisen osoitus sitä kohtaan, että naiseus on niin huonoa, ettei kenellekään tule edes mieleen pyytää paneelin jorisemaan. Pienisuuri ero, Antti, erittäin suuri ero.

___________________________________

Missä muualla kävin?

Suomen Punainen Risti: Huolehtiiko kolmas sektori hyvinvoinnistamme?

Kaupungintalon pihan tuulettomassa auringonpaisteessa oli ihan kiva viettää tunteroinen, mutta hirveästi mielialaa ja kulmakarvoja ei SPR:n keskustelutilaisuus kolmannen sektorin asemasta nostattanut.  Kaikki puhujat olivat liikuttavan samaa mieltä kaikesta. Asiantunteva ja osaava Maria Ohisalo ja suloinen Pentti Arajärvi toki ilahduttivat, mutta eniten riemua tarjoili kotioppäite vetävällä huumorintajullaan Porin kaupungin kehittämispäällikkö Timo Aro.

Helsingin Sanomat: Näin vaikutat vallanpitäjään

Olimme vasta varttia ennen tilaisuutta ovella ja tila oli niin tupaten täynnä, ettemme mahtuneet sisään. Jonosta esiin astui keski-ikäinen nainen, joka huusi: ”Minä oon tullut tänne HELSINGISTÄ! Miten voi olla mahdollista, ettei tuonne mahdu? Eikö teillä Satakunnassa ole tarpeeksi isoja tiloja?” Poke katsahti naista tyynesti ja sanoi: ”Tämä on Hesarin tilaisuus. Ne ovat tämän tilan varanneet.” (BOOM)

Viestintätoimisto Kaiku: Aatteet kuolevat Euroopassa – sosialidemokratia ja liberalismi saattohoidossa

Olin viime vuonnakin Kaikun järjestämässä tilaisuudessa Kirjakauppa-kapakissa. Tunnelma oli yhtä hikinen kuin nyt. Sen lisäksi viime vuodesta muistan vain Matti Putkosen mahan ja 101 erilaista näppärää tapaa sanoa, että vihreät on pellejä kaikki. Kimmo Collanderin juontotapa on ihanan provokatiivinen ja piikittelevä ja saa aikaan tunnelman, joka on Suomessa harvinaista – ihan tavallisen pirkkoliisat ja erkkipekat tuntevat tunteita ja näyttävät niitä suureleisesti. Mahtava torikokousmeininki! Vaikka Kaikkonen oli jälleen iso syy olla aktiivisesti inhoamatta kepulaisia, veti ottelusta pisteet kotiin Erkki Tuomioja, jonka suttuisen intellektuellin herkullista ylimielisyyttä ei ylitä mikään. Tuomiojalta kysyttäessä, mikä on Suomen suurin turvallisuusuhka, hän vastasi: ”Kyllä se on meidän ehtymätön typeryytemme.”