Facebooktwitter

Kukaan ei ole pyytänyt minulta riippumatonta selvitystä opintotuen kustannusneutraalista kokonaisuudistuksesta. Sen sijaan minut pyydettiin radioon juttelemaan yliopistosta ja sivistyksestä. Keskustelussa sivuttiin myös koulutuksen maksuttomuutta sekä opintotukea. Sivistyksestä juttelin sitä samaa kuin ennenkin: yrittäjyys ja tutkiminen ovat prosesseina samankaltaisia, soveltavuutta ja perustutkimusta ei tulisi nähdä toisilleen vastakkaisina asioina (1, 2, 3). Jaada jaada.

Opintotuesta en saanut ihan sanottua kaikkea, joten ajattelin, että kirjoitan tässä ohimennen objektiivisen ja riippumattoman kustannusneutraalin opintotukiuudistusraportin. Tämä raportti, kuten kaikki muutkin hengentuotokseni, ovat vapaasti sekä valtiovallan että kansalaisjärjestöjen hyödynnettävissä.

Aivan ensinnä hallituksen on päästävä itsensä kanssa yhteisymmärrykseen siitä, onko koulutus ja kouluttautuminen asia, jota halutaan tukea julkisista varoista. Olen joskus ajatellut sen olevan itsestään selvää, mutta tämän hallituksen aikana käsitykseni on muuttunut. Ensisijaisen tärkeää on, että jos opiskelua halutaan edelleen tukea julkisista varoista, niin myös tehdään. Toisin sanoen: Jos koulutuksesta ja opiskelun tukemisesta leikataan, se käytännössä tarkoittaa, että niitä ei haluta tukea julkisista varoista, tai että niitä halutaan tukea selkeästi vähemmän julkisista varoista kuin ennen. Tätä ei voi retoriikalla kiertää. Jos leikkaa, se on leikkaus, ei kehittämistä.

Opintotuki on sosiaalietuus. Se on opiskelijoille ainakin määritelmällisesti ensisijainen tulonlähde (vaikka monissa kaupungeissa vuokra- ja elinkustannusten taso on sellainen, että noin 300 euron opintorahaa voi tosielämässä pitää korkeintaan toimeentuloa täydentävänä elementtinä). “Ensisijainen” opintotuki on siitäkin sosiaalipoliittisesta näkökulmasta, että opintotukeen oikeutettu ei saa toimeentulotukea, joka on yhteiskuntamme viimesijainen sosiaalietuus. Myöskään työttömyystuella ei voi opiskella, jos oikeus opintotukeen on myönnetty.

Opintotuen voi nähdä myös “opiskelupalkkana”. Tällöin tyypillisesti korostetaan opintotuen etenemisenseurannan elementtejä eli tuen vastikkeellisuutta: opintoja. Ihmiset, jotka pitävät opintotukea opiskelupalkkana puhuvat usein sen tulorajojen riittämättömyydestä ja siitä, että “työnteosta rangaistaan”. Se on ihan totta. Kuitenkin, opintotuen ollessa edellä mainituista syistä kiistatta ensisijaisesti sosiaaliturvaa, on ihan oikein, että työnteosta rangaistaan vähentämällä opintotukea. Tämä ei sillä tavalla ole mielipidekysymys.

Koska opintotuki on opiskelijoiden sosiaaliturva, on lopulta aika outoa, että se on opetusministerin hallinnonalalla. Se korostaa entisestään opintotuen koulutuspoliittista välinearvoa.

Poliitikoilla on tapana politikoida. Erityisesti ministereillä on pakottava tarve näyttää erityisen aikaansaavilta ja tärkeiltä. “Katsokaa katsokaa kansa, minä tein politiikkatoimia ja paransin yhteiskuntaa! Katsokaa näitä politiikkatoimia, joita olen tehnyt!” Koulutuspolitiikassa (noh, oikeastaan kaikessa politiikassa) on hirvittävän vähän seksikkäitä muutoksia ja uudistuksia. Opintotuen rakenteellinen uudistaminen on kaivattu poikkeus, siihen ryhtyy jokainen. Kukaan ei halua olla se historiaan painuva opetusministeri, joka ei kertaakaan muuttanut mitään opintotuessa. Tilaisuus tekee paitsi varkaan myös opintotuen rakenteellisen uudistamisen työryhmän.

Opintotukea onkin sitten runkuloitu menemään minkä keritty koko 2010-luvun ajan. Jokainen kerta kun opintotukea runkuloidaan, perusteet ovat melkolailla samat: valmistumisaikojen lyhentäminen.

“Valmistumisaika” on myös käsite, jota voi tilastoida järkevästi tai ei-järkevästi, ja josta puhutaan Suomessa turhan yksioikoisesti. Siitä huolimatta minulla ei varsinaisesti ole mitään valmistumisaikojen lyhentämistä vastaan.  Vaikka valmistumisaikojen pituus on mielestäni ihan naurettava pisara työurien pidentämisen meressä, en lähtökohtaisesti vastusta, jos joku nyt aivan välttämättä nimenomaan haluaa lyhentää valmistumisaikoja. Ihmisillä on oudompiakin pakkomielteitä.

Se, mitä minä en voi ymmärtää enkä sietää on, että touhukkaat ministerit runkuttavat nuorten ihmisten toimeentulon peruspalikkaa vähintään kerran hallituskaudessa. Opintotuki on muuttunut vaikeasti ennakoitavaksi ja opintotuen etuuskäsittelijöiden työ aivan helvetilliseksi. Opiskelijoiden oikeusturva on kiistatta vaaraantunut.

Kaiken tämän voisi tavallaan sietää, jos voisimme jotenkin todeta, että vaikutuksia opintoaikoihin todella on saatu aikaan ja että horisontissa siintäisi jokin vakauden aika. Yllättäen kuitenkin: Opintotuen muutoksien vaikutuksista valmistumisaikoihin ei ole olemassa yhden yhtäkään selvitystä, analyysia tai valistunutta arvelua. On itse asiassa todennäköisesti aika mahdotonta sanoa, miten juuri nimenomaan opintotuen muutokset ovat vaikuttaneet valmistumisaikoihin ja mikä vaikutus puolestaan muilla toimilla, joita opintojen sujuvoittamiseksi tai opintoajan rajaamiseksi on tehty, on ollut. Enemmän kuin todennäköistä kuitenkin on, että opintotuen runkuloimisella ei olla itse asiassa lyhennetty opintoja edes pitkän viikonlopun vertaa. On itse asiassa hyvin todennäköistä, että opintotuen runkuloimisella ei ole ollut positiivisia vaikutuksia millekään tai kenellekään muulle kuin ministerille, joka on voinut sanoa televisiossa tehneensä jotakin valehtelematta.

En tietenkään syytä ministereitä. Ymmärrän työn luonteen: pakko on jotain näyttävää yrittää tehdä. Siksi minulla onkin ei-negistelevä, erittäin ketterä ja produktiivinen ehdotus: Opintotuki tulisi mitä pikimmiten siirtää opetusministeriön hallinnonalasta sosiaali- ja terveysministeriön alle, muiden sosiaalietuuksien joukkoon. Se tulisi jättää ennalleen ainakin täksi hallituskaudeksi ja siihen tehtyjen muutoksien vaikutukset tulisi arvioida huolella erityisesti sosiaalipoliittisesta, ei taloudellisesta näkökulmasta.

Saa suorittaa.