Facebooktwitter

Marraskuiseen Suomeen mahtuu vain yksi kasvava festivaali. Kasvuyrittäjyystapahtuma Slush kasvaa vuosi vuodelta ja myös hype sen ympärillä paisuu.

Tämän vuoden Slushia varjostaa entisen Slush-puuhamiehen Miki Kuusen uuden firman Woltin ympärille noussut kohu oikeudenmukaisesta palkkauksesta ja palkkionmaksumallista.

Erityisesti Wolt-uutinen yhdistettynä paraikaa käynnissä olevaan Slush-hypeen nosti pintaan suuren määrän latenttia vihaa tai vähintäänkin inhoa. Woltin mokailut palkkionmaksussa olivat kuin nuppineula, jolla vihdoin saatiin paise puhkaistua. “Katsokaa katsokaa, kasvuyritykset on kaikki saatanasta, kyllähän minä sen tiesinkin, mites nyt suu pannaan, hä?”

Reaktion intensiivisyys yllätti. Pysähdyin pohdiskelmaan, miksi startuppit ja Slush vituttavat niin paljon tiettyjä ihmisiä. Kysyin asiaa internetiltä ja sain hyviä ja rehellisiä vastauksia.

Samaan aikaan toisaalla: samasta kysymyksestä oli kirjoitettu myös Kansanuutisiin. En ole aivan varma, onko Kansanuutisten jutussa tarkoitus objektiivisesti kuvailla toimittajan omia tulkintoja siitä, mistä viha syntyy, vai oikeuttaa tämän vihan perusteet. Sain viboja jälkimmäisestä ja siksi koen tarvetta purkaa jutussa esitetyt perusteet kohta kohdalta.

Kansanuutisten juttu väittää, että Slush-viha syntyy koska:

  1. Tapahtuma koetaan etuoikeutetun yrityseliitin ja sellaiseksi haluavien ihmisten verkostointitapaamiseksi.
  2. Slushilaiset puuhailivat “vastalakkoa” suurmielenosoituksen aikaan.
  3. Woltin kaltaisia tilanteita alkaa löytyä, kun startup-kiimaa penkoo vähänkin.
  4. …”se on visio yksityistetystä tulevaisuudesta.

JA KIRSIKKANA KAKUN PÄÄLLÄ

5. Slushia vihataan, koska se on välähdys dystopiasta.

Kahden päivän fiilistelyfestarit ovat välähdys dystopiasta.

Oooooookei.

Aloitetaan alusta.

Slushin voi tapahtuma toki “kokea” yrityseliitin ja sellaiseksi haluavien ihmisten verkostoitumistapaamiseksi. Kuitenkin Slushissa on ihan tosi paljon ihan tosi erityyppisiä ihmisiä Martti Ahtisaaresta Esa Saariseen. Tapahtumassa on 1700 kasvuyritystä. 1700 ihan tavallista, mutta innostunutta pienyrittäjää. Toki ne haluavat verkostoitua ja menestyä, mutta miten se eroaa esimerkiksi Women in Tech -tapahtuman funktiosta? Miksi juuri kasvuyrittäjät ovat niin likaisia ja ällöjä verkostoitujia, että heidän verkostoitumishalunsa synnyttää vihaa?

Mitä tulee suurmielenosoituksen aikaan puuhailtuun “vastalakkoon”, se oli  – kaikki paras tietouteni kyseisistä janttereista huomioon ottaen – puhdas aivopieru. Vauhdikkaat pöhisijät halusivat jättää oman peukalonjälkensä vakavassa yhteiskunnallisessa kriisitilanteessa perusviestillä “hei me pöhistään jee jee”. Olihan se tyhmää, ihan todella todella todella tyhmää. Mutta poliittinen kannanotto kolmikantaa tai ay-liikettä vastaan en millään tavalla usko sen olleen. Epäilen, että esimerkiksi Suomen ekonomien ja Tekniikan akateemisten riveistä löytyy keskimääräisesti hyvin paljon enemmän ay-liikevastaista sakkia kuin Slushista.

Entäs sitten nämä “Woltin kaltaiset tilanteet”? On totta, että Woltin kaltaista ansaintamallia käytetään myös muissa kasvuyrityksissä. Isoiksi tai ainakin menestyksekkäiksi kasvaneet kasvuyritykset kuten taksipalvelu Uber, majoituspaikkavuokraus Airbnb ja ruoankuljetusfirma Wolt toimivat kaikki samalla työn teettämisen mallilla: ne tarjoavat alustan, jolla “tavalliset ihmiset” tekevät työt ja kantavat samalla yrittäjyysriskin. Yksin Slushissa on kuitenkin 1700 kasvuyritystä. 1700. Tuntuu hieman kohtuuttomalta leimata koko tapahtuma ja skene orjatyön airueeksi muutaman (kylläkin menestyneen) yrityksen toimintamallin perusteella. Vähän niinku vihaisi muroja, koska Nestle.

Väitettä siitä, että Slush on “visio yksityistetystä tulevaisuudesta” en vain ymmärrä. Siis en ihan oikeasti ymmärrä, mihin väite perustuu. Sote-uudistus, jota viedään läpi kokoomuksen ja keskustan kahden kauppana on mielestäni visio yksityistetystä tulevaisuudesta. Tälle väitteelle on ihan oikeat perusteet. Se, miten pienet kasvuyritykset tai edes muutama isoksi kasvanut vaikuttaisivat siihen, että Suomen julkisia palveluja yksityistetään, on outo väite. EK on järjestäytynyt ja älykäs poliittinen toimija, Aalto ES ja Slush (kuten case-aivopieru osoitti) eivät sitä ole.

Sitten vielä se kirsikka.

En usko hetkeäkään, en siis kertakaikkiaan yhden sekunnin vertaa, että startup-tulevaisuus väläyttää järjestäytymättömien ja anarkististen työmarkkinoiden dystopista tulevaisuutta. Skeneä on helppoa ja trendikästä vertailla esikuvansa Piilaakson kautta USA:n tilanteeseen, mutta USA:sta ja koto-Suomesta ei voi pokalla naamaa puhua edes samassa lauseessa. Suomalaiset liitot ja korporaatiojärjestelmä pitelevät käsissään sellaista valtaa, josta jenkeissä ei voida unelmoidakaan, eikä itse asiassa ole koskaan edes unelmoitu. Minkä tahansa vallan voi toki menettää, mutta suomalaisen ay-liikkeen valta asuu ihmisten selkärangoissa edelleen, ja sitä on vaikea sieltä ulos kaivaa. Kun hallitus toi framille työehtoja heikentävän lainsäädännön, kansa valui torille välittömästi. Syksyllä liittoihin liittyi enemmän ihmisiä kuin pitkiin aikoihin. Näistä merkeistä tulkitsen, ettei ay-liikkeen valta ole häviämässä mihinkään, niin kauan kuin ne nähdään edelleen oikeudenmukaisuuden ja ihmisten puolella taistelevana liikkeenä. On aivan naurettava väittää, että kolme kasvuyritystä tulee murentamaan suomalaisen työntekijän aseman. Slushissa on 1700 kasvuyritystä, eivätkä ne kaikki toimi Airbnbn, Uberin ja Woltin logiikalla.

Tässä kohden lienee hyvä teroittaa, että on totta, että kyseisten kasvuyritystaustaisten firmojen suhde työntekijyyteen todella on arveluttava. Tämä ei ole kuitenkaan startup-skenen keksimä juttu, vaan ihan olemassaoleva tilanne työmarkkinoilla. Nollatuntisopimuksien ja freelancer-toimeksiantojen maailma on tosi ilman yhden yhtä kasvuyritystä. Nyt-liitteen Jussi Pullinen kirjoitti asiasta (kylläkin startup-näkökulmasta, varmaan ollakseen ajankohtainen) paremmin ja nopeammin kuin itse ehdin. Työntekotapa erityisesti tietyillä palvelualoilla on jo muuttunut ja tulee jatkossakin muuttumaan. On mielestäni ensisijaisesti ammattiliittojen huoli ja vastuu huolehtia, että työelämän muutokseen vastataan.

Kuten sanottu, nämä ongelmat ja perustellut huolet eivät ole startup-skenen aiheuttamia ja siksi on mielestäni kohtuutonta osoittaa syyttävä sormi siihen suuntaan.

On kuitenkin Slush- ja startup-spesifejä syntejä, joihin voi perustellusti tarttua.

Kyllä se vaan niin on, että ei me kaikki jakseta innostuneisuutta marraskuussa, varsinkin kun innostuneita on jotkut muut kuin meidän oma kaveriporukka pikkujouluissa. Muiden innostuneisuus vaivaannuttaa, väsyttää ja ärsyttää. Ja näitä startup-skeneilijöitä innostuneempaa sakkia on vaikea löytää. Lisäksi varsinkin nyt Slushin aikaan mediahuomio on poikkileikkaavaa. Slush valtaa kaikki mediat Facebookista HS.fi:n etusivuun. Tapahtuman saama huomio tuntuu liioitellulta ja todennäköisesti myös on sitä. Vaikka kasvuyrityksistä on moneen, suuri osa suomalaisista on jatkossakin ihan vaan töissä julkisella tai kolmannella sektorilla, ja se on ihan fine.

Innostuneisuus ja hype ovat ihan valideja syitä vittuuntua, mutta erityisesti näiden kohdalla toivottaisin kanssaihmisilleni malttia ja hammastenyhteenpuremiskykyä. Minusta on ihanaa, että ne ovat innoissaan siellä. Se tarkoittaa, että minun ei tarvitse olla. Ja sekin on näinä aikoina oikeastaan mahtavaa, että kaikki otsikot ovat pelkkää loskaa naamalla. Pakolaiskriisin ja pakkolakien ja hallintarekisteriuutisten ja muun sysimustan paskan keskellä ihan mielelläni annan Slushin vallata otsikot muutamaksi päiväksi.

Huomioin, että suurin osa, joita Slush ja kasvuyritysskene raivokkaasti vituttaa, eivät ole koskaan olleet missään oikeissa tekemisissä sen kanssa. Siksi mielikuvilla on niin suuri valta.

En ole itse koskaan ollut Slushissa, eikä minusta ole tulossa koskaan kasvuyrittäjää. Aalto-yliopiston ylioppilaskunnassa viettämieni vuosien ansiosta tunnen melkoisen kourallisen ihmisiä, jotka ovat olleet mukana joko Slushin järjestämisessä tai Aalto-yliopiston ympärillä poukkoilevassa startup-skenessä ylipäätään. Tämä ei ole mikään brassailu vaan huomio: kun juo tyypin kanssa kaljaa ja kuuntelee kun se kertoo itsestään, motiiveistaan ja haaveistaan, se muuttuu vähemmän demoniseksi ja hurmoshenkiseksi paskakapitalistiksi. Ihan samanlaisia tyyppejä ne on kuin kaikki muutkin.

Lisäksi, kuten aikaisemmin olen blogiinikin kirjoittanut (1, 2), minusta yrittäjyydessä, tutkimisessa ja taiteen tekemisessä on lopulta kyse ihan samasta asiasta ja samankaltaisesta prosessista. Meillä olisi toisillemme enemmän annettavaa kuin vittuiltavaa.

Sitten on se arvokas kritiikki, joka on mielestäni perusteltua ja ennen kaikkea kipeästi tarpeen.

Pitääkö kaiken koko ajan kasvaa? Onko arvo sama asia kuin taloudellinen arvo?

Miksi me arvostamme niin paljon “pöhinää”, sitä että “jotain tapahtuu” ja “uutta luodaan”? Pitäisikö joskus arvioida vaikutuksia ja pohtia, mitä tuli tehdyksi? Pitäisikö joskus ihan vähän hidastaa vauhtia ja lukea käyttöohjeet? Sääntely ja lainsäädäntö ei ole olemassa kiusatakseen pienyrittäjää vaan turvatakseen oikeudenmukaisen ja yhdenvertaisen kohtelun meille kaikille.

Myös startuppeihin liittyvä “pöhinä” ja tekemisen ideaali, joka nojaa maskuliiniseen suorittajaan, joka kreaa ja duunaa ja panee ja pitchaa vähintään 80 tuntia viikossa on mielestäni… Ahdistava. Tässäkö tämä on tämä elämän tarkoitus?

Kirjoittakaas Kansanuutiset näistä, niin meidän runoilijoiden ei tarvitse.