”Vähän meinasin mieleni pahoittaa noista Aarikan raapusteluista, mutta sitten totesin, etten jaksa haaskata aikaani moiseen. Kyseessähän on kuitenkin vain yhden hassun humanistinaisen höpsöttelyt. Sopiiko moiselta nyt edes enempää odottaakaan.”
– Anonyymi melkein mielensä pahoittanut taloustieteilijä internetissä
Heikki Pursiaisen lukukausimaksuja käsittelevästä tekstistä kirjoittamani kritiikki sai yllättävää huomiota taloustieteilijöiden piirissä ja innosti jopa vastineen vastineen kirjoittamiseen ja kokonaan uuden blogialustan perustamiseen. Sunnuntai-illan ratoksi vietin absurdin väittelytuokion twitterissä, jossa minua syyteltiin seuraavista aiheista:
- Kritisoin taloustiedettä ymmärtämättä sitä.
- Viittaan vääriin tutkimuksiin.
- Välttelen ja väistelen.
- Uhriudun.
Ajattelin, että vielä viimeinen ratakisko olisi tarpeen.
Minä en kirjoituksessani kritisoinut taloustiedettä. Minä kritisoin Heikki Pursiaisen ilman yhden yhtäkään lähdeviitettä kirjoittamaa tekstiä, jossa esitettiin, että Suomessa tulisi ottaa käyttöön lukukausimaksut. Jo tekstini ensimmäisessä kappaleessa tuon ilmi, että kirjoitukseni motiivi on arvostella sitä, miten monisyinen vyyhti kuten kansallinen koulutuspolitiikka ja korkeakoulutuksen maksullisuus tulee käsitellyksi yksisilmäisen ykskantaan vain taloustieteen näkökulmasta. Pursiaisen teksti puhuu aiheestaan hyvin ainoaa ja kokonaista totuutta julistavaan sävyyn, vaikka taloustieteen kyky käsitellä asiaa kuten kansallinen koulutuspolitiikka ja korkeakoulutuksen maksullisuus on vajavainen.
Miksi taloustiede ei mielestäni pysty selittämään näitä asioita aukottomasti?
Ensinnäkin, Pursiaisen tekstistä käy hienosti ilmi, miten hänen (ja taloustieteen) ihmiskuva on rationaalinen ja vapaa homo economicus. Minä tekstissäni lähdeviitteineen osoitan, että ihminen ei ole homo economicus (ylläri!) ja että toiset ovat vapaampia kuin toiset: sosioekonominen asemamme ihan tutkitusti vaikuttaa siihen, mitä ajattelemme, millaisia riskejä otamme ja niin edelleen. Nämä tutkimukset eivät koske lukukausimaksuja (tästäkin minulle jurputettiin), mutta liittyvät mielestäni aivan kiistatta aiheeseen sellaisella tavalla, ettei niitä sovi ohittaa.
Lisäksi taloustiede ja Pursiainen lähestyvät koulutusta yksilön ja hyödykkeen näkökulmasta. Kuten jo ensimmäisessä kirjoituksessani eksplisiittisesti totean, tämä ajattelu ei ole mielestäni mitenkään väärin. On kuitenkin totta, että koulutuksella on myös kollektiivinen vaikutus – koulutus tuottaa yhteiskunnalle hyvää. Mitä tämä ”hyvä” sitten on – Pursiainen kutsuu niitä ”ulkoisvaikutuksiksi” – se riippuu jäsennystavasta ja on vaikeasti operationalisoitavissa. Tämän myös Pursiainen toteaa omassa kirjoituksessaan. Loppupäätelmät siitä, kenen koulutus pitäisi kustantaa (yhteiskunta vs. yksilö), riippuu hyvin pitkälti siitä, kenen ensisijaisesti ajattelee koulutuksesta hyötyvän. Minä painotan yhteiskuntaa, Pursiainen ja kaltaisensa yksilöä.
Kolmanneksi taloustieteellisen koulutuspolitiikan ongelmaksi näen sen, että koulutuksen kustannukset ja hyödyt eivät ole yhteiskunnan kannalta yksiselitteisesti laskettavissa. Tottakai niitä voi ja kannattaakin laskea ja mahdollisimman eri tavoin, mutta liian usein näiden laskelmien rooli ei keskusteluissa ole läpinäkyvä (mistä luvut tulevat ja millä perusteella), vaan ne esitetään absoluuttisina faktoina. Se mielestäni pikemminkin yksipuolistaa kuin edistää keskustelua.
Syytöksiä siitä, että väistelen ja välttelen, en ymmärrä. Olen vastannut huolellisesti ja väsymättömästi kommentteihin ja kysymyksiin sekä sosiaalisessa mediassa että blogissani, johon on tullut kommentteja rutkasti.
En myöskään ole uhriutuja. On myönnettävä, että tuli vähän tukala olo, kun VATT, Etla & co. -team tiivistyi liikuttavana joukkueena tivaamaan samoja asioita twitterissä uudestaan ja uudestaan, vaikka helpommalla olisivat päässeet, kun olisivat lukeneet tekstini ja sen kommentit ja halunneet ymmärtää ne. Totesin tukaluuden ääneen, se ei tee minusta uhriutujaa.
Ymmärrän, että kirjoitukseni pahoitti mieliä. Kyllä minullekin olisi tullut paha mieli, jos trollailisin menemään oman joukkueen kanssa hyvällä fiiliksellä ja sitten jostain nurkan takaa ihmestyisi ärsyttävä humanistimuija nillittämään ja vaatimaan tilille ja vihjailemaan, että tieteenala, jolle olen omistautunut ja jota rakastan, ei selitä maailmaa täydellisesti. Kyllä sitä vähemmästäkin nousee defenssit pintaan.
Älyllistä epärehellisyyttä ja ihan puhdasta epäreiluutta en silti siedä, ja sitä on tämän sisäpiirin keskuudessa näkynyt nyt aivan liikaa. Tutkimusjohtajan ei tarvitse viitata mihinkään, harrastelijabloggarilta ei mitkään viitteet kelpaa.
Lisäksi minua on kummeksuttanut herrojen asenne, jonka mukaan minä en voi ottaa osaa keskusteluun, koska kieltäydyn tekemästä toista tutkintoa taloustieteestä tai syventymästä siihen enempää kuin mikä on yleissivistyksellisesti mielestäni tarpeen. Pakostakin tulee mieleen Laura Lindstedtin Finlandia-palkintopuhejupakka, jonka jälkimainingeissa häneltä vaadittiin mm. vaihtoehtoisbudjetin laatimista.
Minulla jos jollain on kokemusta siitä, että maallikot kommentoivat tieteenalaani. Tutkin puhuttua suomen kieltä ja siitä on jokaisella vastaantulevalla pirkolla ja pentillä jokin mielipide, sillä kaikki ovat oman kielensä asiantuntijoita. Vaikka toisinaan keskustelu maallikoiden kanssa ärsyttää, se myös opettaa, sillä nämä kohtaamiset kertovat minulle tieteentekijänä, millaisena tutkimuskohteeni kielenkäyttäjälle näyttäytyy. Koskaan ei ole mieleeni tullut – ei edes silloin, kun se vitun ärsyttävän tyyppi kapakissa kivenkovaa väitti, että Helsingissä ei puhuta mitään alueellisesti tunnistettavaa kieltä – sanoa kieltä kommentoivalle ihmiselle, että ”älä tule kommentoimaan ennen kuin olet tutustunut kunnolla tieteenalaan”. Miksi talous on niin helvetin autoritäärinen maaperä? Oikea tieteenalojen Pohjois-Korea.
Joka tapauksessa on erittäin kuvaavaa, että niinkin radikaali väite, kuin että ”taloustiede ei sovellu kuvaamaan täydellisesti koulutuksen maksullisuuteen ja periytyvyyteen liittyvää problematiikkaa”, nostattaa tällaisen äläkän alan ihmisten keskuudessa. En tiedä minkälaista interventiota tilanne vaatisi, mutta lisää ekonomeja se ei ainakaan kaipaa.
1 helmikuun, 2016 @ 09:48
Hyvä, Lotta! Joillekin kovien tieteiden sedille pitääkin asiat vääntää rautalangasta tai ratakiskosta. Ei sekään kyllä aina auta.
1 helmikuun, 2016 @ 11:53
Jos meinaat taloustiedettä kovaksi tieteeksi kutsua, on huomioitava, että Taloustieteestä ei jaeta Nobel palkintoa – Ruotsin pankki jakaa saman nimistä palkintoa.
1 helmikuun, 2016 @ 09:49
Mahtavaa! Jatka samalla linjalla, mä luen sun kirjoitukset aina.
1 helmikuun, 2016 @ 10:13
Kiitos, super mukava kuulla!
1 helmikuun, 2016 @ 11:16
Hienoa että teet mitä teet! Älä vaan anna periksi talousvyörytyksen edessä. Sieltä epäilemättä tulee vastaan painavaa sanaa, terävää retoriikka ja kompleksista jargonia, mutta sisällöllisesti olet paljon lähempänä asioiden ydintä (vaikkakaan en kentis jaa ajatusta siitä, että on vain binäärinen yksilö–yhteiskunta jako, vaan minusta molemmat käsitteet ovat väkinäisiä; individualismi on sosiaalinen suhde ja yhteiskunta epähistoriallinen, jos sitä ajatellaan jotenkin autoritaarisesta väkivallasta erillisenä, yhteisen olemisen positiivisena nimittäjänä).
Nämä taloustieteen konsensusnäkemyksestä jaanaavat oppimestarit tietävät itsekin miten heikoilla kantimilla heidän tieteenalansa lepää – siis tieteellisesti. Eivät he muuten edes heittäytyisi siilipuolustukseen yhden humanistin höpinöistä.
Itse asiassa taloustieteen konsensusnäkemykseen viittaaminen kuvaa minusta varsin hyvin sitä mistä koko kalabalikissa on kyse.
Ensinnäkin mitään konsensusta talouspatujen keskuudessa ei ole (vai onko konsensuskin sellainen käsite, johon taloustiede on luonut itselleen sopivan uuden merkityksen?). Tällaisesta puhuminen tarkoittaa kriittisten taloustietelijöiden huomiotta jättämistä, eli näköalan rajaamista tukemaan omaa ideologiaa. Toiseksi, konsensus tarkoittaa keskinäistä sopimista eikä suinkaan sitä miten asiat ovat. Kun tähän lisätään edellinen huomio kritiikin sivuuttamisesta ollaan uusklassisen taloustieteen kovassa ytimessä. Sen ainoa kulmakivi on ankara itseensä viittaava ideologisuus, jota ylläpidetään herrakerhossa väkisin pystyssä. Näin uusklassisen taloustieteen väkevyys tieteenä korreloi tasan tarkkaan sen kanssa miten paljon valtaa tällä herrakerholla on ts. miten homogeeniseksi yhteiskunta on onnistuttu järjestämään. Ikävä kyllä heillä tätä valtaa on kohtuuttoman paljon.
Kaltaisesi ajattelija edustaa tässä kuviossa elinvoimaista epäjärjestystä. Niinpä on aivan selvää, että kirjoituksesti herättää närää, koska se ujuttaa holistista ihmiskuvaa ja sosiaalista suhteellisuutta sellaiseen paikkaan, johon sitä ei tulisi uusklassikkojen mielestä missään nimessä päästää – niin teoreettisesti kuin pragmaattisestikin.
Keep on rocking!
1 helmikuun, 2016 @ 11:24
Kiitos. Huh. Aika epäkiitollista paskaahan tämä on, enkä todellakaan ole väittänyt olevani edes mikään koulutussosiologi tai yhteiskuntatieteilijä – olen vain tehnyt koulutuspolitiikkaa niin kauan, että jotakin näistä hommista sentään ymmärrän, joten ei mua ihan helposti jargonilla jyrähtelemällä hiljennetä. 😉
1 helmikuun, 2016 @ 11:23
Jäi vielä sanomatta se, että uusklassinen taloustiede on arvokas näkökulma juuri sellaisena kuin se on, mutta se tulisi ehdottomasti siirtää kauppatieteistä sosiaalipsykologian erikoisalaksi, joka kuvaa onnistuneesti sitä, miten Stubbiin samaistuvien sosiopaattien mielenrakenne toimii.
1 helmikuun, 2016 @ 11:32
Eihän (korkea)koulutuksen kustannusten maksaminen ole mikään joko–tai-kysymys. Että nyt jos otetaan lukukausimaksut käyttöön, niin yhteiskunta ei enää mitenkään tukisi ihmisten kouluttautumista. Niin kuin sinäkin kirjoitit, koulutuksesta hyötyy sekä yhteiskunta että yksilö. Ei kai se ole valtavaa yksilön edun painottamista, että ehdottaa myös hänen osallistuvan korkeakoulutuksensa kustannuksiin. Muutaman tuhannen euron lukukausimaksun jälkeen suurimman osan edelleen maksaisi valtio, mutta taakkaa jaettaisiin hyötyjien kesken.
Toisekseen mielestäni olennaisin osa on se, miten lukukausimaksut järjestetään. Tarkoituksenahan olisi nimenomaan tuoda valtion takaamat lainat, joita aletaan maksaa vasta kun tietty tulotaso ylittyy.
Ongelman ydin, eli miksi kouluttamattomuus periytyy, on jäänyt toisaalta melko vähälle huomiolle lukukausimaksukeskustelussa. Mistä esimerkiksi johtuu, että opiskelijoiden taustoissa ei juuri ole eroja ammattikorkeakouluissa, mutta yliopistoissa akateemisten perheiden lasten osuus korostuu? Ja toisaalta, muuttaisiko lukukausimaksut tätä ja mihin suuntaan. On myös oikeasti ihan mielenkiintoinen kysymys, että miksi Iso-Britanniassa lukukausimaksut ovat vähentäneet taustojen merkitystä yliopisto-opiskelijoissa. Tämän perusteella ne eivät ainakaan minun mielestäni ole pelkästään paha asia.
1 helmikuun, 2016 @ 11:41
Ihan aluksi korjaan asiavirheen: lukukausimaksut eivät ole vähentäneet taustojen merkitystä vaan lukukausimaksujen korotukset ovat vähentäneet, jos nyt oikein nopealla selauksella tulkitsin. Silti olisin aika varovainen sen suhteen, mitä sopii päätellä kyselytutkimuksesta, joka on tehty eri kulttuurissa, yhteiskunnassa ja koulutusjärjestelmässä. En sano, ettei tuolla olisi mitään relevanssia, mutta pitäisin nyt kuitenkin sen mopon eturenkaan asvaltissa.
Minä myös lähden siitä periaatteesta, että miksei koulutus voi olla ilmaista, jos se kerran on kannattavaa? Ei kai peruspremissi ole, että lukukausimaksut on, ja sitten katsotaan miten paljon niitä subventoidaan. Kuten tuolla blogissa selitän, minä lähden julkisrahoitteisesta maksuttomasta koulutuksesta liikkeelle, koska uskon mittaviin ulkoisvaikutuksiin ja siihen, että ne ovat suuremmat kuin yksilön saama hyöty. Lisäksi huomauttaisin, että tällä hetkellä koulutus on opiskelijoille maksuton hyödyke. Minun nähdäkseni sillä, joka haluaa muuttaa olemassaolevaa tilaa on velvoite perustella muutostarve ja vaikutukset, ei päinvastoin.
1 helmikuun, 2016 @ 11:33
Jos sen verran voi kommentoida, niin Pursiainen ja taloustiede ei oleta homo economicus:ta niin kuin se tuossa wikipedia-artikkelissa kuvataan ainakaan siinä mielessä mitä ihmiset yleensä ymmärtää rationaalisuudella ja vapaudella. Rationaalisuuden määritelmä on laveampi taloustieteissä kuin arkikielessä.
Sen sijaan, monet olettaa että taloustiede olettaa homo economicus:ta ja lähtee kommentoimaan taloustiedettä tältä pohjalta ja kun näinkin perusasia on vinossa niin näen miksi keskustelu ei etene.
Haaste on siis se, että taloustiede on monimutkaista*, se on suhteellisen uusi tieteenala ja kaikilla on siitä mahdollista kommentoida, mutta ei välttämättä ymmärrystä itse teoriasta ja taloustieteen alla voi kommentoida laaja-alaisesti asioita, koska (mikro)taloustieteessä kyseessä on päätökenteon mallintamisesta. Sen takia suosittelisin kaikille enemmän kysyvää linjaa kuin provosoivaa haastoa …
* Asioita pitää ja onkin yksinkertaistettu, mutta kaikkien keskustelijoiden on hyvä pitää mielessä, että taloustieteen tutkimuskenttä on jonkilainen n-ulotteinen rinnakaisuniversumirakennelma. Toivottovasti seuraava esimerkki avaa tätä:
Jos taloustietelijä haluaisi oikea-oppisesti tutkia veron korotuken merkitystä niin oikea vertailu olisi verrata vaikka BKT (tai muuta mittaria) veron korotuksen jälkeen ja samaa mittaria jos veronkorotusta ei olisi tehty. Taloustieteellä ei ole pääsyä jälkimmäiseen mittariin kun veron korotus tehtiin, joten emme voi arvioida suoran empirian kautta oliko tämä hyvä päätös…
1 helmikuun, 2016 @ 11:51
Kyllä olettaa. Hän kirjoittaa esimerkiksi seuraavanlaisesti:
”Siksi on tärkeää, että niin opiskelijoiden kuin yliopistojenkin kannustimet ovat kunnossa, jotta oikeat ihmiset valikoituvat oikeanlaiseen koulutukseen.” – Vaikka koulutusvalintoja ohjaa ihan kaikennäköinen muu kuin järki.
”On tukuittain tutkimuksia, jotka osoittavat, että hyvä yliopistokoulutus on todella hyvä sijoitus. Sitä varten kannattaa ottaa lainaa. Eikä sinänsä ole ongelma, että toiset haluavat tehdä vähemmän riskipitoisia sijoituksia kuin toiset. Ihmisten kannattaa ottaa vain sellaisia riskejä, joita haluavat.” – Vaikka, kuten tekstissä esitän, ihmisten riskinottokyky riippuu heidän sosioekonomisesta statuksestaan (tai ses joka tapauksessa vaikuttaa siihen).
Minä haastan provokatiivisesti silloin, kun minua provosoidaan. Pursiaisen kirjoitus oli todella provokatiivinen, varmasti tarkoituksella.
1 helmikuun, 2016 @ 12:05
Hyvä kirjoitus ja pitkälti olin samaa mieltä myös alkuperäisestä kirjoituksesta.
(Neoklassisen) talousajattelun keskeinen ongelma on nähdäkseni siinä, kun nuo taloustieteen termit hinta, kustannus ja arvo määritellään tavallaan kehäpäätelmänä. Tuolla alkuperäisessä tekstissä esimerkiksi nimimerkki ”Tomi” yrittää tehdä päätelmäsi mitättömäksi esittämällä, että taloustieteessä hinta, arvo ja kustannus tarkoittavat eri asioita kuin arkikielessä (totta). Implikaatio lienee, että nämä taloustieteen käsitteet ottaisivat jo huomioon kaikki ne vaikeasti mitattavat ulkoisvaikutukset ym. mistä ansiokkaasti kirjoitat.
Tällä tavalla ohitetaan kätevästi se, että ulkoisvaikutuksia ei käytännössä ole mahdollista yksikäsitteisesti mitata: määritellään vain vaikkapa tutkinnon ”hinnaksi” kaikki se raha, aika ja aherrus mitä vaikkapa opiskelija tutkintoonsa käyttää, ja tutkinnon ”arvoksi” kaikki se, mitä hyötyä opiskelija (ja yhteiskunta) kokee tutkinnosta saavansa.
Tähän asti ollaan taloustieteessäkin selvillä vesillä. Kyllä tälläistä konseptia voi käyttää vaikkapa tutkimuksen tekemiseen, kunhan ymmärtää sen rajoitteet: esimerkiksi sen, että rahallinen hinta ei mitenkään välttämättä korreloi tämän talousteoreettisen ”hinnan” kanssa. Tai sen, että jos ”hinnaksi” määritellään kaikki mahdolliset kustannukset tarkemmin erittelemättä, niin konsepti tarkoittaa yhtä aikaa kaikkea ja ei mitään – vaikka se onkin analyyttisen ratkeavuuden kannalta kovin käytännöllinen.
Mutta koska ei-rahallisia hintoja ja hyötyjä on mahdotonta mitata yksikäsitteisesti, niin sitten tehdään se logiikan loikka, mikä esimerkiksi Pursiaisen tekstissä tehtiin: hiljaisesti oletetaan, että nimenomaan se rahallinen hinta – mikä on suhteellisen yksinkertaisesti mitattavissa – kuvaa edes jotakuinkin luotettavasti näitä kaikkia monimutkaisia hintoja ja arvoja. Ja sitten oletetaan, että koska ideaalinen talousteoria ja sen matemaattisesti kauniit tasapainoyhtälöt todellakin ratkaisevat esimerkiksi allokaatio-ongelman optimaalisesti JOS ”HINTA” JA ”ARVO” SISÄLTÄVÄT ”OIKEIN” ARVOTETUT ULKOISKUSTANNUKSET JA -HYÖDYT, niin reaalimaailman talouskäytäntö täällä ”hivenen” sotkuisemmassa ja huonommin analyyttisesti ratkeavien yhtälöiden mukaan toimivassa maailmassa ratkaisee ongelman joko aivan yhtä optimaalisesti tai ainakin riittävän optimaalisesti, vaikka käytämme hintainformaationa vain rahallista hintaa ja kustannusta.
Kuten totesit, jos ainoa työkalu on vasara, niin ongelmat alkavat usein näyttää nauloilta. Tai ehkä paremminkin, jos avaimet ovat hukkuneet syysyössä, niin niitä on kyllä eittämättä mukavampi etsiä katulampun alta kuin sieltä pimeästä.
On tietty sitten eri asia väittää, että esimerkiksi allokaatio voisi olla tehokkaampaa jos opiskelijoilla olisi vastuu OSASTA opiskelun kustannuksia, vaikka ”täydellistä” hintainformaatiota ei kustannuksiin voisikaan sisällyttää. Mutta tähänkin voinee argumentoida takaisin, että opiskelijoilla on jo nyt osavastuu kustannuksista, vähintäänkin ajankäytön ja ajan vaihtoehtoiskustannusten muodossa jos ei muuten. Koska (heh heh) talousteoreettisesti määriteltynä, opiskelijoiden maksama ”hinta” tutkinnosta sisältää tälläiset asiat.
PS. eräs fiksummanpuoleinen taloustieteen tohtoriopiskelija totesi joskus, että näissä keskusteluissa kannattaa erottaa toisistaan tutkimusala ”taloustiede” ja ideologia ”talousajattelu.” Ensimmäinen ei mitenkään määrää esimerkiksi sitä, että tutkinnoista pitäisi tehdä maksullisia; jälkimmäinen tuntuu usein tälläistä ehdottavan.
1 helmikuun, 2016 @ 12:07
Kiitos erinomaisesta kommentista ja lisästä keskusteluun.
1 helmikuun, 2016 @ 13:50
”Mutta tähänkin voinee argumentoida takaisin, että opiskelijoilla on jo nyt osavastuu kustannuksista, vähintäänkin ajankäytön ja ajan vaihtoehtoiskustannusten muodossa jos ei muuten. Koska (heh heh) talousteoreettisesti määriteltynä, opiskelijoiden maksama ”hinta” tutkinnosta sisältää tälläiset asiat.”
Hyvää pohdintaa. Nämä seikat tosiaan jo ohjaavat nyt opiskelijavalintaa (mihin tulen käyttämään seuraavat vuoden ajastani; koenko kyseisen asian mielekkääksi). Tähän liittyen ’allokaatio-ongelmaa’ (=ihmiset valitsevat alan, joka ei kiinnosta, mutta painavat loppuun asti = hukkaan heitetyksi koettua aikaa ja tuhlattuja resursseja) voisi kenties parantaa sillä, että korkeakouluissa ei lähdettäisi siitä, että jokainen opiskelupaikan saanut olisi nyt ’unelmapaikassaan’, vaan kehotettaisiin vaikka ensimmäisen vuoden aikana tutkiskelemaan tarkasti onko ala itselle ’oikea’. Tuotaisiin opintojen vaihdon/keskeytyksen mahdollisuutta paremmin esiin.
Toisaalta keskustelussa oli myös kyse siitäkin, voisiko maksuilla rahoittaa korkeakoulujen toimintaa, jos ne eivät rajoita vähävaraisempien korkeakouluihin pyrkimistä.
1 helmikuun, 2016 @ 13:31
”Koskaan ei ole mieleeni tullut – ei edes silloin, kun se vitun ärsyttävän tyyppi kapakissa kivenkovaa väitti, että Helsingissä ei puhuta mitään alueellisesti tunnistettavaa kieltä – sanoa kieltä kommentoivalle ihmiselle, että ”älä tule kommentoimaan ennen kuin olet tutustunut kunnolla tieteenalaan”. Miksi talous on niin helvetin autoritäärinen maaperä?”
Mun nähdäkseni lähestyminen ei (mitä edellisen kirjoituksen kommentteja oon seurannut) kyllä oo ollut noin jyrkkä, vaan ehkä kuitenkin pikemminkin sulle on pyritty selventämään tai sua on pyydetty hahmottamaan edes muutamia asian taloustieteellisen käsittelyn kannalta keskeisiä käsitteitä (kuten niukkuus, arvo ja mm. näihin pohjaava valinta), joista keskusteluun on laitettu myös jokunen linkki. Kapakka-tilanteeseen verraten, oliko kaverilla sitten suuresti annettavaa toistaessaan asiaan perehtymättömänä kantaansa / opitko häneltä jotain? Keskustelun kannalta hedelmällisempi tapa kaiketi edes alkuun pyrkiä ymmärtämään, mitä toinen puhuu ja esittää muutamia selventäviä kysymyksiä… jos tämän jälkeen ei asia aukene, voi todeta että palaa asiaan siihen paremmin perehdyttyään, tai jos kiinnostus tai aika ei riitä niin joko pyytää asiaan perehtynyttä tuttavaa apuun tai jättää asian sikseen; mutta silloin ei oo mun nähdäkseni kovin vahvassa asemassa kommentoidakseen asiaa; pointti lähinnä se, että rakentavampaa on ylipäätään yrittää ymmärtää vastapuolen näkökulma ja katsoa kestääkö argumentti, sen sijaan, että sivuuttaa asiat vain mielipide-eroina. Kuten mainitsin aiemmin, jos halutaan tehdä edes jossain määrin todenperäisiä ratkaisuja harhaluulojen sijaan, on asioita lähestyttävä ’tieteellisen metodin’ kautta. Yhteiskunnalliset ongelmat harvemmin ovat luonnon lakien tapaan yksiselitteisiä, vaan vaikutussuhteita/asiaan vaikuttavia seikkoja on useita. Tästä huolimatta tulisi pyrkiä selvittämään asioiden todennäköisin todellinen tila (vaikkapa ihmisten tosiasiallinen käyttäytyminen kussakin tilanteessa), jotta siihen voidaan pyrkiä halutulla tavalla vaikuttamaan.
Olen itse tehnyt poikkitieteellisiä projekteja ja liputan vahvasti erilaisten näkökulmien esilletuomisen puolesta / pidän tätä tosimaailman probleemien kannalta hyvinkin hedelmällisenä, mutta tää edellyttää että toiset ovat valmiita kuuntelemaan ja puolestaan toiset kykenevät selittämään asian sillä tasolla, että ymmärrys syntyy, jotta voidaan edetä asiassa. Toki joskus pitää voida myös vain luottaa toisten asiantuntemukseen, vaikka ei sitä täysin ymmärtäisikään. Tähän on tietysti huonot lähtökohdat, jos ei koeta oltavan ’samalla asialla’, mikä on ymmärrettävästi asian laita poliittisten aiheiden parissa. Tästäkin huolimatta voi erotella poliittiset kannat tieteellisistä.
Mitä tulee itse lukukausimaksuihin. Asiastahan ei tarvitsisi edes keskustella, jos valtion resurssit olisivat pohjattomat. Mutta, koska näin ei ole (vaan ne ovat niukkoja; taloustieteen keskeinen tutkinnan kohde = niukkojen resurssien jakaminen), ollaan tilanteessa, missä pitää pohtia mihin niitä laittaa. Tässä tilanteessa Suomessa ei oo riittävästi taloudellista toimintaa, jotta julkisen sektorin kulut voitaisiin kattaa, jolloin julkinen sektori joutuu ottamaan velkaa ylläpitääkseen toimintojaan. Koska tilannetta ei nähdä kestävänä on päädytty (poliittisella päätöksellä; ja näissä yhteyksissä on aina myös mietittävä onko ratkaisuissa joitain piilomotiiveja) leikkaamaan myös korkeakoulutuksesta, mahd. pakottaen koulut ajattelemaan miten resurssit käytettäisiin osittain tehokkaammin (tosin jostain syystä suurimmat leikkaukset kohdistu Helsingin Yliopistoon, joka on ainakin tutkimustyön osalta Suomen laadukkain; homma haiskahtaa ’keskustalta’ / poliittiselta ratkaisulta).
Tähän on nyt sitten esitetty yhdeksi vaihtoehdoksi, että resurssien niukkuutta (=korkeakoulujen ylläpitämiseen vaadittavat liian vähäiset rahat) paikattaisiin lukukausimaksuilla. Niiden oikeutusta on perusteltu sillä, että ensi sijassa opiskelijat tulevat hyötymään opiskeluistaan tulevaisuudessa parempina ansioina, joten heidän tulisi itse maksaa tästä hyödystä, sen sijaan, että niistä vähemmin hyötyvät henkilöt maksaisivat ne (vaan heihin kohdistunutta verorasitetta voitaisiin tämän myötä mahd. jopa pienentää). Kritiikkisi maksuja kohtaan oli, että maksu aiheuttaisi eri-arvoistumista/olisi esteenä korkeakouluun suuntautumiselle köyhemmistä oloista ponnistaville, ja mainitsit koulutuksen positiiviset ulkoisvaikutukset, joita on vaikeampi määritellä. Tässä on eroteltavana kaksi eri asiaa: kuka saa hyödyn ja estävätkö maksut korkeakoulutukseen pyrkimistä. Jälkimmäistä kohtaan esitettiin kritiikkiä, että tällaisesta ei ole kokemusta esim. Irlannista, vaan vaikuttaisi siltä, että pikemminkin vanhempien akateeminen tausta ja toisen asteen koulumenestys korreloisi korkeakouluihin menemisen kanssa. Tässä on siis nähdäkseni yksi keskeinen seikka, joka tulisi mun mielestä pyrkiä selvittämään; estävätkö maksut tosiasiassa ihmisiä pyrkimästä korkeakouluun, vai onko syy toisaalla? Jos näyttää vahvasti siltä, että maksut eivät ole este, vaan mahd. jopa mahdollistaa paremmat koulutusresurssit, ei esittämäsi näkökulma ole totuudenmukainen. Huomioiden vielä, että Britannian mallissa maksut joutuisi ylipäätään maksamaan vasta kun tienestit nousevat tietylle tasolle, eliminoiden myös sen ongelman, että joutuisi työttömänä maksamaan velkoja, jos on päätynyt tekemään huonon valinnan (tai ei muusta syystä löydä töitä).
Oma asiansa on, että kuka oikeastaan hyötyy korkeakoulutettujen panoksesta ja minkäkin verran. En aivan tarkkaan ymmärrä muuttaisivatko muka edelläesitetyt britanniantyyliset lukukausimaksut sitä seikkaa, että ei mentäisi ns. ’vähemmän hyödyllisille’ aloille, joista valmistuttuaan ei välttämättä pysty tienaamaan siihen verovaroista kanavoituneita panostuksia takaisin. Eikö asia ole tässäkin mallissa pikemminkin yliopistojohdon päätettävissä, mille aloille opiskelupaikkoja tarjotaan minkäkin verran…? Tätä jaottelua/arvotusta yliopisto joutuu jokatapauksessa tekemään myös siltä kantilta, että korkeakouluista valmistuneiden tulisi vastaisuudessa pystyä sekä ylläpitämään ja kehittämään yhteiskuntaa että tuomaan taas valtion kassaan rahaa, jotta koko instituutiota voidaa pitää pystyssä. Tässä on siis huomioitava, että siinä missä koulutus tuottaa yhteiskuntaan hyvää sivistyksen muodossa, on myös hyvin keskeistä hyvinvointivaltion kestävän jatkuvuuden kannalta, että kouluista tulee ulos henkilöitä, joiden kautta yhteiskunnan eri aloille saadaan osaavia työntekijöitä ja valtion kassaan rahaa taloudellisen toiminnan myötä. Kuten aiemmassa kommentissa (aiempi ’setämieskirjoitus’) esitin, on koulutetut alat nähtävä historiallisessa jatkumossa, jossa niiden tarpeellisuus vaihtelee ajan kuluessa. Jos päätät nykyhetkessä vuosi toisensa jälkeen kanavoida resursseja/rahaa vertauskuvalliseen ’kehruukoneteknologian’ opetukseen ja opetushenkilökuntaan, käy hyvin pian niin, että yliopistolta loppuu rahat, koska koulutetuille kehruukoneosaajille ei yksinkertaisesti ole tarvetta, jolloin rahaa ei tule kanavoitumaan heidän suuntaansa. Ei ole kyse etteikö kehruukone olisi myös etenkin historian kannalta mielenkiintoinen asia, mutta niukkojen resurssien maailmassa, panostamalla siihen nykypäivänä ei voi toteuttaa edelläkuvattua kiertokulkua yliopiston ja yhteiskunnan jatkuvuuden säilyttämiseksi.
Rönsyilevää tekstiä, mutta keskeisimpänä mielestäni se, että miten maksut loppupeleissä vaikuttavat korkeakouluihin siirtymiseen.
T. Sivustaseuraaja
1 helmikuun, 2016 @ 13:41
Nyt on kyllä niin valtaisa kommentti, että huh huh. Alkaa tässä voimat jo vähän uupua, joten tartun vain olennaiseen. En nyt tiedä miten saisin tämän sinulle ja kaltaisillesi kalloon lävitse: Käytännössä sanot, että keskusteluun saa osallistua, jos hyväksyy taloustieteilijän asettaman viitekehyksen ja tekee siitä ainoastaan ”tarkentavia kysymyksiä” halukkaana ”oppimaan lisää”. Se mun Pohjois-Korea -heitto oli alunperin vitsihuumoria.
Minä olen aivan ehdottomasti poikkitieteellisyyden puolestapuhuja ja väitöskirjani tulee olemaan monitieteinen. Olen myös kirjoittanut monitieteisyyden puolesta paljon. Mutta kuten itsekin sanot, onnistuakseen tieteenalan kohtaajien täytyy kunnioittaa toisiaan. Tämä koko seikkailu on kyllä todistanut minulle, että monet taloustieteilijät ottavat erittäin heikosti ansaittua kritiikkiä vastaan ja kuvittelevat, että kaikkia maailman asioita on järkevää ja hyödyllistä käsitellä markkinateorian kautta. Se ei ole hyvä kasvualusta monitieteiselle oppimiselle vaan ylimielistä ja ärsyttävää. Tätä ylimielisyyttä ja arsyttävyyttä minä olen yrittänyt opponoida, ilmeisen onnistuneesti, kun kerta vesilasissa hiukan kuohahti.
1 helmikuun, 2016 @ 14:35
”Asiastahan ei tarvitsisi edes keskustella, jos valtion resurssit olisivat pohjattomat. Mutta, koska näin ei ole (vaan ne ovat niukkoja; taloustieteen keskeinen tutkinnan kohde = niukkojen resurssien jakaminen), ollaan tilanteessa, missä pitää pohtia mihin niitä laittaa.”
Itse asiassa tämäkään – että resurssit olisivat automaattisesti niukkoja – ei ole ihan yksikäsitteinen tai ongelmaton oletus. Teen väitöskirjaa niukkuuksien vaikutuksista innovaatioihin, ja täysin sattumalta olen tässä viikonlopun aikana plarannut uudelleen erästäkin väikkäriä jossa oletusta kyseenalaistetaan ihan osuvasti. Referenssi:
Daoud, A. (2011). Scarcity, Abundance and Sufficiency: Contribution to social and economic theory. University of Gothenburg. (Erityisesti artikkeli 1 on lukemisen arvoinen.)
Keskeinen väite – sikäli kun ymmärrän – on se, että useimmat valtavirtataloustieteen käsittelemät niukkuudet ovat Daoudin termein ”kvasiniukkuuksia.” Tällä tarkoitetaan sitä, että systeemitasolla resursseja on riittävästi, mutta yksilöiden oikeus niihin (Amartya Senin termein ”entitlement”) on rajoitettu – jostain syystä. Daoud käyttää esimerkkinä nälkäongelmaa, mutta pienellä mielikuvituksella on helppo nähdä että vastaavanlainen ilmiö lienee hyvin nähtävissä myös kotimaamme politiikassa.
Daoud vetää niukkuuskäsitteen ja mainitsemasi aksiooman synnyn taloustieteilijä Carl Mengeriin (1840-1921), joka systematisoi niukkuuden käsitteen. Hän taas sai vaikutteita David Humelta, joka alunperin 1700-luvulla esitti yhteiskunnallisten sääntöjen rajaksi nimenomaan äärimmäisen (radical) scarcity. Mielenkiintoista on, että Hume itse asiassa piti myös runsautta yhtenä yhteiskunnallisena rajana ja poliittisen taloustieteen (political economy) keskeisenä aksioomana. Tähän liittyen kannattaa lukea myös Ville Lähteen kirja Niukkuuden maailmassa, jossa tätä niukkuuden teemaa ja niukkuuksien laadullisuuden ymmärtämisen tärkeyttä avataan enemmän.
Valtavirtataloustieteessä on toki niin, että niukkuuden olemassaolo otetaan käytännössä aksiomaattisena oletuksena. Itse epäilen, että tämä valtavirta ei tosin ole kovin hyvä erottelemaan erilaisia niukkuuksia ja puhuu pääasiassa ”suhteellisista” eikä niinkään ”absoluuttisista” niukkuuksista, sivuuttaen näin niukkuuksien laadulliset erot. Mielestäni on varsin perusteltua kyseenalaistaa hellityt käsitykset erityisesti taloudellisesta niukkuudesta ja sen väistämättömyydestä, varsinkin maailmassa, jossa raha on enempi vähempi sopimuskysymys, jossa oletukset tulevasta talouskasvusta eivät mitenkään välttämättä ole enää realistisia, ja jossa aksioomaa taloudellisesta niukkuudesta käytetään hyvin usein perustelemaan varsin tietynlaista – sanoisinko oikeistolaista – politiikkaa.
1 helmikuun, 2016 @ 16:22
Erittäin mielenkiintoisia huomioita (ja lähteitä; pitää laittaa ylös). Tähän ’kvasiniukkuuteen’ tuntuu liittyvän myös se… voisiko sanoa jopa konventio… että raha on aina kanavoitava yhteiskuntaan liikepankkien läpi, joka nykytilanteessa on johtanut pääasiassa osakurssien paisumiseen, ja potentiaaliseen uuteen isompaan ’kuplaan’. Systeemitasolla rahaa siis löytyy, mutta nykyisen paradigman/toimintamallin pohjalta se ei päädy sinne missä siitä todellista niukkuutta on / missä rajahyöty olisi mittava. Edellämainitun mekanismin/kanavan puolesta tunnutaan argumentoivan, tai ajatusmalli tuntuu olevan, että vain näin ’rahan käyttö pysyy aisoissa’, mistä syystä ei voi olla esim. ’velatonta rahaa’ / mannaa. Tiedä sitten miten on… Osittain asiaan/kvasiniukkuuteen liittyen Jenkeissähän Y-Combinator kiihdyttämön johtaja muuten pohtii sinne 5 vuoden perustulo -kokeilua, jonka tulisi itse rahoittamaan ja johon hakee juuri tutkimusjohtajaa. Hänen kiinnostuksensa aihetta kohtaan liittyy post-work maailmaan.
2 helmikuun, 2016 @ 10:56
OrganGrinder: ”Tähän ’kvasiniukkuuteen’ tuntuu liittyvän myös se… voisiko sanoa jopa konventio… että raha on aina kanavoitava yhteiskuntaan liikepankkien läpi, joka nykytilanteessa on johtanut pääasiassa osakurssien paisumiseen, ja potentiaaliseen uuteen isompaan ’kuplaan’. Systeemitasolla rahaa siis löytyy, mutta nykyisen paradigman/toimintamallin pohjalta se ei päädy sinne missä siitä todellista niukkuutta on / missä rajahyöty olisi mittava. Edellämainitun mekanismin/kanavan puolesta tunnutaan argumentoivan, tai ajatusmalli tuntuu olevan, että vain näin ’rahan käyttö pysyy aisoissa’, mistä syystä ei voi olla esim. ’velatonta rahaa’ / mannaa. Tiedä sitten miten on…”
Vähän vastaaviin johtopäätöksiin sitä on itsekin joutunut tulemaan. Nykyinen talousjärjestys voi olla tietyssä mielessä hyvinkin ”toimiva” malli, mutta siitä ei mitenkään välttämättä seuraa että se on juuri toivottavin tai esimerkiksi ihmisten yhdenvertaisuuden kannalta paras malli.
1 helmikuun, 2016 @ 14:08
Paskat ”taloustieteen konsensus.” Tuo on konsensus vain neoklassismi-kultin sisällä. Eikä taloustieteessä myöskään ole konsensusta ”vapaasta homo economicuksesta.”
1 helmikuun, 2016 @ 14:21
🙂 Vesilasissa on ainakin täällä kovin tyyntä…
…mutta jos nyt vielä väännän peistä sen verran, että toistan mun ymmärtääkseni sun keskeisimmän argumentin, että ’maksut vaikuttavat korkeakouluihin siirtymiseen’, niin miten tää varsinaisesti liittyy taloustieteilijöiden asettamaan viitekehykseen, asiasta kun on ihan empiiristä tutkimustakin…?
PS. tarkoitin kyselevällä asenteella keskustelussa ehkä ennemminkin ’sokraattista metodia’ sofismin sijaan.
1 helmikuun, 2016 @ 14:55
Huoh, kirjoitan näissä blogauksissa juurikin auki sitä, miksi taloustieteen viitekehys ei sovellu koulutuspolitiikan välineeksi, ei ainakaan yksinään.
– Ihminen ei ole rationaalinen (riskinottokyky ja SES)
– Koulutus on muutakin kuin yksilön hyödyke
– Koulutus voi olla ensisijaisesti muutakin kuin yksilön hyödyke
Tuolla twitterin ja FB:n puolella olen saanut tänään kyllä keskustella kyllikseni.
1 helmikuun, 2016 @ 16:12
Noita asioita kyllä voidaan käsitellä taloustieteessä, mutta ei kylläkään neoklassimissa. Nämä ovat kaksi eri asiaa.
1 helmikuun, 2016 @ 16:32
Tässä yksi taloudellinen perustelu, miksi valtion kannattaa tukea opiskelua:
Jos varattomat maksaisivat itse koulutuksensa, hyötyisivät tästä ennen muuta pankit. Jos taas valtio maksaa, hyötyy opiskelija. Näin ollen ilman valtion tukea varattomien kannusteet opiskeluun heikkenevät, ja yhteiskunta ja yritykset menettävät hyvin tärkeitä resursseja.
Joku ruotsalainen poliitikko sanoi joskus, että ”Ruotsi on niin pieni maa, ettei sillä ole varaa tällaiseen.” Yhdysvaltojen kaltaisella suurella maalla on resurssien hukkaamiseen kyllä varaakin, mutta tuskinpa heillekään siitä mitään hyötyä on.
1 helmikuun, 2016 @ 17:02
”Jos varattomat maksaisivat itse koulutuksensa, hyötyisivät tästä ennen muuta pankit.”
En juuri nyt ehdi pureutua ylläolevaan, pitääkö ’ennen muuta’ paikkansa, mutta alapuolelle selvensin (suluissa) toista kohtaa:
”Jos taas valtio (= muut veronmaksajat – valtion yritys- ja sijoitustoiminnataan saamat tuotot) maksaa, hyötyy opiskelija.”
1 helmikuun, 2016 @ 18:12
Kun valtio kuluttaa, se ei välttämättä kuluta veroilla vaan tyhjästä luodulla ostovoimalla (näin tapahtuu joka tapauksessa pankkilainojen osalta). Ja vaikka veronmaksajat maksaisivatkin, niin tämän investoinnin tuotto myös palautuu valtion kautta maksajille.
2 helmikuun, 2016 @ 10:02
Rationaalinen päätöksentekijä tuntee omat mieltymyksensä ja valitsee niiden mukaan. Vaikea uskoa, että ihmiset valitsisivat koulutuksen epärationaalisin perustein, eli vaikkapa täysin satunnaisesti tai vastoin omia mieltymyksiään. Poliittinen päätöksenteko ei myöskään voi perustua ajatukseen, että koulutuksen valisijat tekevät päätöksensä täysin satunnaisesti.
2 helmikuun, 2016 @ 10:29
Eivät he tee satunnaisesti, mutta huomattavasti eri asioihin perustuen kuin mitä taloustieteilijät usein nostavat esille (työllistymisodote ja palkkataso). Olkaan milloin mikäkin sitten ”rationaalista”, sehän riippuu mitä pitää rationaalisena. Mutta tosiaan, aihetta on tutkittu esim. KOUKKU-hankkeessa, kannattaa tutustua siihen, jos koulutusvalinnat kiinnostavat.
1 helmikuun, 2016 @ 14:53
PS. En itse asiassa edes vastusta lukukausimaksuja teoriassa, ja olen joskus taannoin ehdottanut mahdolliseksi järjestelyksi seuraavaa: yliopistot olkoon vapaita päättämään lukukausimaksut, mutta jokaiselle suomalaiselle taattakoon valtion toimesta stipendi, jolla pääsee opiskelemaan vaikka Harvardiin tai MITiin jos vain rahkeet riittävät. Voin hyväksyä senkin, että jonkin (korkean) rajan jälkeen stipendi on halpakorkoista, automaattista lainaa.
Mutta koska todennäköisempi lukukausimaksujen kannattamisen lopputulos on se, että lukukausimaksut tulevat mutta mitään varsinaista lisärahoitusta opiskelun mahdollistamiseksi ei tule, vastustan lukukausimaksuja käytännössä. Huomioiden esim. osoitetun innokkuuden lyhentää opiskeluaikoja luultavasti tepsivällä keinolla eli korottamalla opintotukea vastaamaan elinkustannusten nousua, pidän tätä verrattoman paljon omaa fantasiaani todennäköisempänä kehityskulkuna.
Mitä tulee tuloksiin lukukausimaksujen korotuksen vaikutuksesta briteissä ym., suhtautuisin itsekin hyvin suurella varauksella niiden soveltamiseen Suomen oloihin. Apriorisestikin voisi varsin suurella varmuudella väittää, että käyttäytymisvaste lukukausimaksuihin ei melko luultavasti ole lineaarinen, eikä esimerkiksi maksun tasokorotuksen vaikutuksista voi siten vielä luotettavasti päätellä, mitä maksun laittaminen aikaisemmin maksuttomalle opetukselle tekisi.
Lukukausimaksu sinällään on jo kynnystekijä etenkin ei-akateemisista perheistä tulevien opintiellä, ja voi hyvin olla, että järjestelmä on edelleen epäreilumpi kuin Suomessa, vaikka maksun korotukset olisivatkin tilannetta parantaneet aikaisempaan nähden. Lisäksi asiaan liittyy muita muuttujia, esimerkiksi se, että vielä joitain vuosia sitten brittien huippuyliopistojen sisäänotossa yksityiskouluja käyneet pääsivät käytännössä (ja vastoin yliopistojen virallista politiikkaa) opiskelemaan selvästi julkisia kouluja käyneitä, samoilla arvosanoilla valmistuneita helpommin. Tätä on tiettävästi myös pyritty muuttamaan, ja silläkin voi olla omat vaikutuksensa koulutuksen tasa-arvoisuuden lisääntymiseen. Ja jos tasa-arvoisuus onkin nyt lisääntynyt, ei se vielä tarkoita, että se olisi esimerkiksi samalla tasolla kuin Suomessa nyt.
1 helmikuun, 2016 @ 15:36
Tämä sama ilmiö toistuu lähes jokaisen humanistisen tieteen (johon itse myös kansantaloustieteen lasken (yritystalous on sitten enemmän luonnontieteitä)) parissa, joissa löydökset pohjautuvat olettamiin, joita ei voida luotettavasti testata ihmisen loopissa mukana olemisen vuoksi. Kun olettamia ei voida testata, lopputuloksella ei ole välttämäti mitään pohjaa ja parhaimmillaankin se kertoo vain, miten hyvin lähtöolettamuksien asettamisessa onnistuttiin.
Tällaisia tieteitä ovat siis esim. kansantaloustieteet, sukupuolitutkimus, kasvatustieteet, psykologia jne. Eli tieteet, joissa pohjimmiltaan suurin tekijä on ihminen ja ihmisen käyttäytyminen, eikä suinkaan luonnonlakien määräämät tekijät (kuten luonnontieteissä). Esim. teknologiastakin löytyy omat haaransa tälläisille tieteille, kuten käytettävyys, erilaisten ihmisten käyttämien suunnittelumenetelmien tutkimus, kuten ohjelmistotuotanto jne.
Näitä kaikkia yhdistää se, että ne tarvitsevat toimiakseen vahvan olettamuksen ihmisestä joukkona, eli jonkin sortin stereotypian. Meistä kuitenkin kaikki ovat yksilöitä joten jos lähtöolettamuksissa (olettamuksessa joukon toiminnasta/stereotypioissa) tehdään virheitä, niin tuloksetkin ovat virheellisiä. Näitä esimerkkejä vuosien saatosta löytyy em. tieteistä paljon. Parhaimmillaankin voimme osua näissä tieteissä vain kuvaamaan tietyn kokoista määräenemmistöä. Sillä on merkityksensä, onko se enemmistö sitten 90% vai vaan 15% suuren sisäisen varianssin vuoksi.
1 helmikuun, 2016 @ 19:03
Mahtavaa Lotta! Kiitos, että jaksat kärsivällisesti ja asiallisesti puolustaa vastakkaista mielipidettä inttäjiä vastaan. Henk.koht. en olisi jaksanut noin kärsivällisesti näin pitkään.
Yllätyin siitä minkälaiset mittasuhteet lukukausimaksu keskustelu sai. Aihe on kuitenkin poliittinen, ihmisille henkilökohtainen ja monialainen, vaikka sen yrittäisi typistää pelkäksi taloustieteiden hyödyke ajatteluksi. Tietenkin tätä näkökulmaa saa ja voi käyttää, mutta pitäisi samalla ymmärtää ettei se ole absoluuttinen. Lisäksi taloustieteilijöillekin tekee varmaan hyvää päästä enemmän maallikkojen julkisen keskustelun piiriin. Useat tieteenalathan ovat tottuneita keskusteluun maallikkojen kanssa ja asiaan osataan suhtautua rauhallisesti ja yleisö huomioon ottaen. Julkinen foorumi on kuitenkin aika eri juttu kuin oman alan suljettu seminaari.
(Ja jos saan mennä tieteenala nokitteluihin, niin onko taloustiede edes tiede?)
1 helmikuun, 2016 @ 19:06
Kiitos ja kiva, että ymmärrät, mitä ajan takaa. Itse suhtaudun todella nihkeästi noihin ”onko NN edes tiede”, koska omat skillsit ei riitä arvioimaan kuin omaa tieteenalaa ja samalla on itse niin väsynyt kuuntelemaan kaiken maailman näsiä, jotka vähättelevät ihmistieteitä. Niin että älä mene tieteenalanokitteluihin! 🙂
1 helmikuun, 2016 @ 21:24
Molemmilla osapuolilla tieteellisen näkökannan alta löytyy poliittinen ideologia. Siitä tässä taitaa olla todellisuudessa kysymys. Olisiko helpompaa puhua siis reilusti poliittisista näkökannoista, eikä yrittää turhaa verhota sitä tieteiden verhon alle?
2 helmikuun, 2016 @ 10:07
Mmm, olet oikeassa. Olen muissa yhteyksissä hyvin avoimesti puoluepoliittisesti sitoutumaton, mutta pitkä toimintani ylioppilasliikkeessä sekä ideologiani on vahva tekijä siinä, että puolustan maksutonta koulutusta. Nämä taustatekijät eivät silti vaikuta siihen, etteikö kantaansa pitäisi pystyä ja jaksaa perustella.
2 helmikuun, 2016 @ 01:48
Hei Lotta, olen nyt muutaman päivän seurannut sivusta tätä keskustelua. Ottamatta kantaa itse lukukausimaksuihin, haluaisin esittää muutaman huomion, jotka liittyvät keskustelun tasoon, sävyyn ja mielensä pahoittamiseen.
Ensinnäkin pidän erittäin ikävänä ja sivistymättömänä ensimmäisen kirjoituksesi setämies-nimittelyä. On eri asia olla provokatiivinen ja kirjoittaa suorasanaisesti, kuin nimitellä vastapuolta ja yrittää saada heidät epäuskottavaan valoon tällaisella setämies/tytöttely-argumentaatiolla. Pursiaisen alkuperäinen kirjoitus Liberan blogissa oli toki provokatiivinen, mutta se keskittyi asia-argumentteihin ja perusteli väitteet. Hän olisi kyllä voinut alkuperäisessä kirjoituksessaan esittää viitteitä, siitä olen samaa mieltä kanssasi.
Itse taloustieteilijänä tunnen ammatillisista yhteyksistä keskusteluun osallistuneet ekonomistit. Vaikka useimmat heistä sattuvat olemaan keski-ikäisiä miehiä, osallistujien sukupuolella ei nähdäkseni ole mitään tekemistä tämän debatin substanssin kanssa (sivuhuomiona, suomalainen julkinen talouskeskustelu kaipaisi kyllä paljon lisää naisekonomisteja). Kyseessä ei myöskään ole mikään ”herrakerho” jonka jäsenet joukkueena rientävät puolustamaan toisiaan; se, että he kaikki ovat melko yksimielisiä keskenään, johtuu yksinkertaisesti siitä, että heidän esittämänsä näkemys on taloustieteen piirissä konsensusnäkemys. Olisitko kirjoittanut samanlaisen tekstin, jos sinua vastassa olisi ollut keski-ikäisten naispuolisten ekonomistien joukko? Koko väite on melkoinen olkiukko, jolla väheksyen lakaiset maton alle kaikki heidän – perustellutkin – argumenttinsa. On myös aika lapsellista kirjoittaa vastine, jossa käy henkilökohtaisuuksiin, sedittelee ja kiroilee, ja sen jälkeen syyttää muita mielensä pahoittamisesta ja trollailusta. En myöskään huomannut kommenteissa kenenkään tytötelleen sinua. Tämän vastineen-vastineesi sävy on paljon asiallisempi, vaikka se onkin tiukka – mikä ei ollenkaan vähennä sanomasi tehokkuutta, vaan päin vastoin.
Toiseksi taloustieteestä ja sen soveltuvuudesta koulutuspolitiikan tarkasteluun. Suurin osa kritiikistäsi on kohdistunut siihen, että mielestäsi taloustieteen käsitteistöä ei pitäisi soveltaa koulutuspolitiikkaan, ilmeisesti laisinkaan? Välillä olet sanonut että se ei ole ainoa relevantti näkökulma, välillä olet sanonut että sinua jurppii (taloustieteen) markkinakäsitteistö ylipäänsä koulutuksesta puhuttaessa, joten en ole ihan varma. Kuitenkin taloustieteessä on pitkä, 1950-luvulle ulottuva perinne nimenomaan koulutusvalintojen, koulutuksen periytyvyyden ja koulutuksen tuottojen empiirisestä tutkimuksesta. Myös riskinottohalujen ja tulotason tai sosioekonomisen aseman yhteyttä on tutkittu. Tällä ei muuten ole oikeastaan tekemistä rationaalisuuden kanssa, rationaalinen ihminen voi hyvin haluta kaihtaa riskejä. Näitä teemoja tarkastelleet tutkimukset ovat kyllä myös erittäin eksplisiittisiä sen suhteen, että kaikkiin tilastollisiin estimaatteihin liittyy aina suurta epävarmuutta (niin kuin aina kvantitatiivisessa tutkimuksessa!), eikä kukaan taloustietelijä yritäkään tarjota mitään ”objektiivisia lukuja” esimerkiksi koulutuksen kustannuksista tai hyödyistä, vaan ainoastaan suuntaa antavaa evidenssiä, jota on kerääntynyt melko lailla vuosien saatossa.
Taloustieteellä on siis paljonkin sanottavaa koulutuspolitiikkaan liittyen, mutta se ei tietenkään tarkoita että millään muulla (yhteiskunta)tieteellä ei olisi. Keskusteluun osallistuneet ekonomistit eivät mielestäni yrittäneetkään väittää mitään päinvastaista tai implikoida että taloustiede tarjoaa absoluuttisen totuuden, vaan ovat lähinnä keskittyneet korjaamaan väärinkäsityksiäsi sen suhteen, mitä sanottavaa taloustieteellä on asiaan. Sen sijaan, että keskityt väheksymään näitä tuloksia – samalla myöntäen, ettet tunne niitä eikä sinua oikeastaan kiinnosta perehtyä niihin sen tarkemmin – olisi paljon tärkeämpää ja hedelmällisempää pohtia, miten taloustieteen tulokset suhteutuvat muiden tieteenalojen tuloksiin tai omaan kokemukseesi koulutuspolitiikan parissa, miten niitä voidaan soveltaa, ja millaisia impikaatioita näillä kaikilla yhdessä on varsinaisen koulutuspolitiikan toteuttamiseen.
Lopuksi, koulutuspolitiikka on tärkeä aihe, josta on syytäkin käydä debattia mahdollisimman monesta näkökulmasta. Asiattomasta keskustelusta ei kuitenkaan ole mitään hyötyä.
2 helmikuun, 2016 @ 10:03
Hei!
Kirjoitin kokonaan erillisen postauksen, jossa perustelen, miksi käytän sanaa ”setämies”, vaikka olen itsekin tuntenut sen käytöstä huonoa omaatuntoa. Voit käydä sieltä lukemassa, minun ei tarvinne tässä toistaa perustelujani. Samalla voit lukea muistakin tekstejäni. Kiroilen ja olen kärkäs kaikista niissä. Ymmärrän, jos tyylini ei miellytä. Onneksi olen indie-bloggari internetissä, enkä esimerkiksi Hesarin kolumnisti, kuten Matti Apunen. Näin ollen voit hienosti välttää lukemasta tekstejäni, jos niiden tyyli sinua ahdistaa.
”Joukkueeseen” viittasin, koska minua twitterissä oli vastassa todellinen ”joukkue”, joiden yhdistävä tekijä oli VATT ja Etla. Se oli kuumottavaa, mutta tietenkin ymmärrettävää – omat puolustavat omiaan. Kai sen silti voi sanoa ääneen? En ymmärrä, miksi moralisoit minua sen ääneen sanomisesta.
En ole sanonut, etteikö taloustiedettä voisi soveltaa koulutuspolitiikan tai minkä tahansa politiikan -tarkasteluun. Olen väsyttävyyksiin saakka toistellut, että sitä ei tulisi tehdä yksioikoisesti, eikä sen tulisi olla ainoa näkökulma. Tämä juuri Pursiaisen alkuperäisessä tekstissä vitutti ja sai minut kirjoittamaan aiheesta – hän otti kantaa, kuin olisi ”kertonut totuuden” maksuttomasta koulutuksesta, vaikka tosi asiassa käsitteli koko teemaa erittäin ohuesta näkökulmasta. Minä olen kyllä tavannut politiikan kentällä lukemattoman määrän nimenomaan taloustieteellä auktorisoituja henkilöitä, jotka ”objektiivisten lukujen” avulla junttaavat läpi poliittista agendaa. Esimerkiksi Roope Uusitalo tekee niin siinä lukukausimaksublogauksessa, joka on linkattu alkuperäiseen kirjoitukseeni.
Syytöksesi siitä, että en haluaisi debatoida tai en haluaisi perehtyä ovat aivan käsittämättömät. Minä kirjoitin kirjoitukseni juuri siksi, että haluan debatoida. Se, että vastaan tässä sinulle, vaikka kommenttisi on suoraan sanottuna holhoava ja epärakentava, on juuri sitä debattia ja keskustelua, johon minä käytän vapaa-aikaani. Olen myös monessa yhteydessä todennut, että tulen tutustumaan niihin Brittiläisiin kyselytutkimuksiin, joita vastaväittäjät evidenssinään lukukausimaksujen autuudesta pitävät. Ainoa rikokseni on, että olen toistellut jatkuvasti, että en tule opiskelemaan taloustiedettä, koska minulla ei ole tarvetta pätevöityä taloustieteilijäksi kommentoidakseni tätä yhteiskuntaa. Siitä pidän loppuun saakka kiinni, eikä siinä – tai minussa ylipäätään – ole mitään asiatonta.
3 helmikuun, 2016 @ 13:41
Taa keskustelu on aika turhauttavaa. Et siis ole vielakaan viitsinyt tutustunut edes sen vertaa empiirisiin tutkimuksiin, jotka sinulle on lukuisia kertoja eri yhteyksissa linkitetty, etta olisit hoksannut (kuten sinulle on myos eksplisiittisesti sanottu) etta ne eivat ole kyselytutkimuksia vaan oikeisiin valintoihin perustuvia. Viela kerran; pointti oli etta myos Englannissa oli kyselytutkimuksia, joiden perusteella ennustettiin romahdusta alimman SES-kotitalousten lasten osallistumisesta (juurikin velka/riski aversion takia), mutta kun oikeiden valintojen aika tuli valitsivat nama SES-kotitaloudet lainat (toisin kuin kyselytutkimusten perusteella paateltiin). Tama on laajemminkin tunnettu kyselytutkimusten ongelma.
3 helmikuun, 2016 @ 13:46
Täällä on käyty aika pitkään keskustelua näistä Briteissä tehdyistä tutkimuksista, joihin toistuvasti viittaat. Huomattavaa on, että yliopistokoulutuksen tasa-arvoisuus on Britanniassa viime vuosina lisääntynyt voimakkaasti lukukausimaksujen korotuksesta huolimatta. Se on kuitenkin eri väite kuin Pursiaisen ja teidän opetuslasten väite, jonka mukaan lukukausimaksut lisäisivät tasa-arvoa. Kausaliteettiä (jos erotat ko. käsitteen korrelaatiosta) maksujen korotuksen ja alempien SES-ryhmien reagoimattomuudesta tähän korotukseen ei kukaan ole uskaltanut eikä viitsinyt esittää: brittijärjestelmässä on tehty aika paljon muitakin muutoksia kuin vain lukukausimaksujen korotus.
2 helmikuun, 2016 @ 09:39
Hyvä Lotta! Olet saanut uuden lukijan. (Plussana terävä argumentointi joka paljastanut talousjargonin onttouden.) + + +
2 helmikuun, 2016 @ 10:24
Jatkan hieman vielä. Keskustelun ydinhän käsittääkseni on se, että tutkimuksen mukaan koulutus on kannattava investointi ja kysymyksenä on, kenen kuuluisi tuo investointi maksaa. Veronmaksajien, niin suuri- kuin pienituloisten, vai ehkä osittain opiskelijan itse? Pitäisi löytyä hyviä puolusteluja sille, miksi kustannusten pitäisi kokonaan kohdistua veronmaksajiin. Hyviksi puolusteluiksi ei käy lukukausimaksujen esittäjien oppiainetaustan ja henkilökohtaisten ominaisuuksien kuten sukupuolen, mikä muuten on aikamoinen rimanalituskommentti, parjaaminen. Vetoaminen päätöksentekijöiden järjettömyyteen ja riskinkantokyvyttömyyteen ei myöskään kanna kovin pitkälle, koska laajamittaiseen järjettömyyteen on vaikea uskoa ja eroja riskinsietokyvyssä voi aina tasoittaa erilaisilla rahoitusjärjestelyillä.
2 helmikuun, 2016 @ 10:37
Kuten tässä blogauksessa kirjoitan: Loppupäätelmät siitä, kenen koulutus pitäisi kustantaa (yhteiskunta vs. yksilö), riippuu hyvin pitkälti siitä, kenen ensisijaisesti ajattelee koulutuksesta hyötyvän. Minä painotan yhteiskuntaa, Pursiainen ja kaltaisensa yksilöä.
Ja ketä minä nyt herranjumala tässä parjaan? Minä tartun Pursiaisen argumentteihin ja puran ne. Karnevalisoin toki, kutsumalla näitä lukukausimaksuja vuodesta toiseen esiinnostavia taloustieteilijöitä ”setämiehiksi”, mutta se ei nyt IHAN OIKEASTI ole ihan kauhea haukkumasana, en usko, että yksikään kyynel on vierähtänyt tai sydän särkynyt, paitsi naurusta.
Enkä missään vaiheessa ole sanonut päätöksentekijöitä järjettömiksi. Ihmiset eivät ole järjettömiä, he ovat ihania ja monimutkaisia. Kritiikkini on kohdistunut siihen, millaisia oletuksia taloustieteen käsitys heihin liittää nimenomaan näiden lukukausimaksujen tapauksessa.
2 helmikuun, 2016 @ 11:42
Sanot tuolla aiemmin, että mielestäsi ihmiset eivät ole rationaalisia eli järkeviä. Tarkoitatko sitten sillä sitä, että he eivät ota koulutusvalintaa tehdessään esim. tulevaa työllistymistä huomioon? Yritän päästä jyvälle siitä, mitä rationaalisuudella tarkoitat, jotta puhuisimme samasta asiasta.
Tutkimuksen mukaan yksilö hyötyy korkeakoulutuksesta melkoisesti, joten ehkä olisi kohtuullista, että hän myös osittain maksaisi siitä. Pursiainen ym. tuskin väittävät, että yhteiskunta ei hyötyisi koulutuksesta lainkaan, mutta he eivät myöskään väitä, että opiskelijoiden pitäisi maksaa koulutuksen kustannukset kokonaan itse.
2 helmikuun, 2016 @ 11:53
Tutustu tuohon KOUKKU-hankkeeseen ja sen tuloksiin. Tarkoitan sillä, että ihmiset eivät ole rationaalisia sitä, että siinä missä taloustieteilijät olettavat, että esim. koulutusvalinnat ovat huolellisesti punnittuja ja tietyllä tavoin painottuneita, niihin liittyy ihan hirveän paljon muita tekijöitä, kun palkka ja työllistyminen. Ne saattavat joillekin olla oleellisia, mutta joillekin vain statusarvo, ja monen koulutusvalinnassa on tosi asiassa kyse sattumasta, ja valinnat ovat hyvin kytköksissä aikaansa, eivätkö siten säännönmukaisia.
Sanoin, että mielestäni ihmiset eivät ole rationaalisia, vähän lepsusti. Rationaalisuudella tarkoitan tässä sitä mm. teidän taloustieteilijöiden ydinajatusta, että ihminen on aina hyötyä tavoitteleva yksilö. Mutta on totta, rationalisuuden voi jäsentää monin tavoin. Jos ihmiskuvani kiinnostaa, voit lukea lisää tuolta.
Yksilö hyötyy myös aika monesta itselleen maksuttomasta asiasta mittavasti, esimerkiksi nyt vaikka työterveydenhuollosta, mutta jostain syystä kukaan ei aja, että siitä luovuttaisiin. Kuten sanottu, ymmärrän ihan hyvin, mille tämä Pursiaisen logiikka rakentuu ja molemmissa kirjoituksissa, jota tätä asiaa käsittelen sanon, että se on ihan validi tapa ajatella toisin. Minä kuitenkin uskon, että koska koulutuksen hyöty yhteiskunnalle on niin mittavaa, on perusteltua, että maksuton koulutus on osa julkista sektoria ja ilmaista kaikille. Nämä ovat molemmat ihan valideja tapoja lähestyä asiaa, minä toin tekstissäni esiin omani, Pursiainen omansa.
2 helmikuun, 2016 @ 13:00
Talousteoreettisessa mielessä opiskelija kyllä maksaa jo nyt opiskeluistaan: opiskeluun kuluu aikaa, jolla on itsestäänselvä vaihtoehtoiskustannus. Aika on siis niukka resurssi, ja opiskelija käyttää tätä resurssia maksaakseen opinnoistaan.
Minusta on mielenkiintoinen kysymys, miksi niin monet ajattelevat, että vain rahallisen hintalapun kiinnittäminen johonkin asiaan saa ihmiset harkitsemaan asian käyttöä.
24 helmikuun, 2016 @ 17:00
Toivottavasti et tarkoittanut, että näitä ajallisia vaihtoehtoiskustannuksia ei tulisi myös maksullisen koulutuksen tapauksessa. Mikäli näet, että opiskeluun täytyy edelleen käyttää aikaa (rahan lisäksi) mikäli lukukausimaksu tulee, silloinhan kyse on hinnan nostamisesta, jonka kausaalivaikutuksista löytyy tutkimustietoa.
2 helmikuun, 2016 @ 13:32
Ydinajatus taloustieteessä on, että ihmiset tietävät mistä pitävät ja toimivat sen mukaan. Hyöty on ainoastaan pitämisen mittari.
On varmaankin totta, että monille nuorille tuleva palkka ja työllistyminen eivät ole suuressa roolissa koulutusalavalinnassa. Aiheellisesti voikin kysyä, että pitäisikö niiden olla suuremmassa roolissa? Tukeeko nykyinen systeemi sitä, että tulevaa palkkaa ja työllistymistä ei tule valintaa tehdessään ottaaneeksi huomioon? Koulutusalavalintahan tällöin muistuttaa lähinnä harrastuksen valintaa.
Hinta nolla on aivan erityinen ja siitä on jopa tutkimusnäyttöä. Voin kaivaa sen esiin myöhemmin.
Vielä kommentti mielensäpahoittamisesta. On omituista, että nykyään tulkitaan helposti, että eriävä mielipide kumpuaa jostain suunnattomasta tunnereaktiosta. Sedittelystä tuskin kukaan on mieltään pahoittanut tai kyyneliä vuodattanut, mutta oman väitteen tukemiseen se on ihan yhtä huono väline kuin tädittelykin.
2 helmikuun, 2016 @ 13:35
En tukenut sedittelylläni omaa väitettäni, kyllä multa sieltä ihan argumentit löytyy, et vaan selkeästikään ole lukenut niitä, sillä tässäkin kohdassa viittaat nyt moneen teemaan, jotka olen käsitellyt kirjoituksessani.
Tutustupa tutkimukseen sisäisestä motivaatiosta (tai ihan vaan goolaa ”sisäinen motivaatio”). Se voi tuottaa sinulle uudenlaista ymmärrystä ihmisistä, tulevaisuuden työelämästä ja siitä, mihin meidän oikein pitäisi ihmisiä ohjata ja mikä mahdollistaa.
2 helmikuun, 2016 @ 16:03
Pakko vielä reagoida. Ymmärrät käsitteen ”rationaalisuus” väärin. Mikään konseptissa ei sulje pois sisäisiä tai ulkoavaruudesta tuleva motiiveja. Rationaalinen ihminen voi vallan hyvin olla myös altruistinen (kuten taloustieteellinen kirjallisuus on dokumentoinut), mitä et tunnu lainkaan ymmärtävän.
On vähintäänkin epäonnekasta, että puolustat agendaasi taloustieteen mukarajoittuneella ihmiskuvalla. Aggressiiviset vastauksesi ylläoleviin kommentteihin todistavat, että kysymys on pohjimmiltaan sinun ennakkoluuloistasi. Ne myös osoittavat virheelliseksi väitteesi, että haluaisit debatoida tai tai perehtyä asioihin.
2 helmikuun, 2016 @ 16:21
Tuo homo economicus -ihminen löytyy Pursiaisen tekstistä, ei minun painajaisistani. Taloustiede pelkistää vahingossa ja erityisesti politiikkaan osallistuessaan mielestäni tarkoitushakuisesti ihmiskuvaa ja niitä vaikuttimia, jotka ihmisen toimintaa ohjaavat. Tämä ei ole minun päässäni syntynyt fantasia vaan ihan totta. Tämä pelkistäminen on itselleni ihan fine niin kauan, kun se toimii välineenä talouden ja markkinoiden tutkimukseen. Mutta kun pelkistyksen kautta lähdetään argumentoimaan asiaa kuten lukukausimaksut, on minun kansalaisvelvollisuuteni ihmistieteilijänä puuttua.
3 helmikuun, 2016 @ 13:48
Olet edelleen ymmartanyt vaarin miten taloustieteilijat ajattelevat ihmisten preferensseista. Ja se etta tuleva tulotaso/tyollistyminen ei ole (ainoita) syita valita korkeakoulutus ei sinallaan ole minkaanlainen argumentti maksuttomankoulutksen puolesta. Vrt se etta luen kirjoja muun takia kuin nostaakseni tulotasoa ei ole argumentti sen puolesta, etta valtion pitaisi subventoida kaikkien kirjojen hinnaksi 0 euroa,
3 helmikuun, 2016 @ 13:58
Jos minä olen ymmärtänyt näin kammottavan väärin, niin kannattaisiko kuluttaa ihan pikku hetki itsereflektioon ja miettiä, mistä tällaisen käsityksen olen saanut. Että onkohan se sittenkään minun ylitsevuotavaa typeryyttäni vai ihan perusteltu johtopäätös sen perusteella, miten te taloustieteilijät kirjoittelet koulutuksesta ja koulutusvalinnoista? Tämä teidän kykenemättömyytenne mihinkään itsekritiikkiin alkaa olla aika lapsellisen huvittavaa.
2 helmikuun, 2016 @ 16:22
Ja rakas Hannu, minähän myönsin jo, että käytin sanaa rationaalinen lepsusti. <3
3 helmikuun, 2016 @ 10:30
”Hinta nolla on aivan erityinen ja siitä on jopa tutkimusnäyttöä. Voin kaivaa sen esiin myöhemmin.”
Aivan näin, mutta kun koulutuksen hinta ei nykyäänkään ole opiskelijalle nolla, ei edes likimain. Talousteoria nimenomaan tunnistaa, että myös opiskelijan opiskeluun käyttämä aika ja vaiva ovat opiskelijan opiskelusta maksama ”hinta.”
Vain jos sekoittaa rahallisen hintalapun (mikä tosin sekään ei ole opiskelussa nolla, ei ainakaan jos ajan vaihtoehtoiskustannukset lasketaan) ja talousteoreettisen käsitteen hinta – mikä on mielestäni vähän noloa jos on puolustamassa talousteoreettista lähestymistä asiaan – voi mielestäni väittää, että koulutuksen hinta olisi nykyisin nolla.
Eri kysymys on sitten se, pitäisikö opiskelijan koulutuksesta talousteoreettisessa mielessä maksamaa hintaa korottaa joko yleisesti tai jotenkin valikoivasti, jotta resurssien allokaatio olisi tehokkaampaa. Tällä hetkellä jo opiskelusta maksetaan kuitenkin sen verran kova hinta, että oletettavasti aivan mielivaltaisin perustein alaa ei valita.
Ja vielä eri kysymys on se, olisiko tälläinen korotus yhteiskunnan kokonaisedun mukaista.
4 helmikuun, 2016 @ 15:29
Kiitos Lotta teksteistäsi joita olen aiemminkin lukenut, ja kiitos kaikista mielenkiintoisista kommenteista!
Kiitos myös Marja-Liisa Halko tästä kiteytyksestä: ”Ydinajatus taloustieteessä on, että ihmiset tietävät mistä pitävät ja toimivat sen mukaan. Hyöty on ainoastaan pitämisen mittari. ”
Eikö taloustieteessä ole kyseenalaistettu tällaista perusolettamusta ”ihmisyydestä”? Esitetty kysymystä siitä, kenen sanoittamalle kokemukselle ihmisyydestä moinen ajatus perustuu? Eikö kukaan taloustieteilijä ole koskaan lukenut mitään muita ihmistieteitä? Pitäisikö minun uskoa, että tämä tieteenala on perustavissa käsityksissään näin epätieteellinen, vai liittyykö tähän käsitykseen — ”ihminen tietää mistä pitää” — joku monimutkaisempi selitys, jota joku voisi minulle avata? Onko taloustieteessä jokin muu mittari kuin hyöty ihmisille, jotka eivät tiedä mistä pitävät, tai jotka pitävät eri asioista eri vuorokaudenaikaan, eri vuodenaikoina, tai erilaisten ihmisten kanssa seurustellessaan? Toisin sanoen, miten tätä ”pitämistä” on teorisoitu taloustieteessä, jos se on näin keskeinen hyödyn käsitteelle? Kiitos etukäteen, jos jollakin olisi joku mielenkiintoinen lisäviite tästä aiheesta!
Lisäksi: Eikö Suomessa ole tapana erottaa taloustieteen ja poliittisen taloustieteen välillä? Pohdin tätä asiaa, koska esim. Oxfordin huippu(!)yliopistossa tehdään väitöskirjoja, jotka sijoittavat itsensä suhteessa sellaiseen tieteenalaan kuin ”Political Economy”. Löysinkin sitten tämän Ville-Pekka Sorsan kirjoituksen aiheesta suomeksi: http://poliittinentalous.fi/ojs/index.php/poltal/article/view/1/1
Siteeraan häntä:
”Nykyaikainen (kansan)taloustiede (economics) on lähtöisin poliittisen taloustieteen piiristä. 1800-luvun puolessavälissä monet poliittisen talouden tutkijat, kuten monet muutkin yhteiskuntatieteilijät, alkoivat omaksua tutkimuksessa niin kutsutun positivistisen filosofian ja luonnontieteiden tutkimusmenetelmiä (Mirowski 1989). Nämä tutkijat alkoivat kutsua itseään taloustieteilijöiksi erotuksena poliittisista taloustieteilijöistä. Heidän ajatuksissaan kapitalistisen yhteiskunnan peruspilarit eli markkinavaihto, rationaalinen laskelmointi ja oman edun ajaminen voitiin olettaa ihmisluontoa ohjaaviksi tosiasioiksi, minkä vuoksi tutkimuksessa voitiin omaksua myös tuonaikaisia luonnontieteellisiä tutkimusmenetelmiä. Taloustieteellisessä tutkimuksessa ei siis enää ollut tutkijoiden itsensä mukaan kyse poliittisista valinnoista tai erilaisten tuotantotapojen ja yhteiskuntien pohdinnasta, vaan tietynlaisen – aiemmin klassiseen liberaaliin ja sittemmin uusliberaaliin – kapitalismin ideoihin ja instituutioihin jo sopeutuneeksi oletetun ihmisluonnon ja sen yhteiskunnallisen toiminnan tarkastelusta niukkojen resurssien, markkinavaihdon ja rationaalisen laskelmoinnin oletusten valossa.
Poliittisen talouden tieteenalan näkökulmasta nykyaikaisessa taloustieteessä, joka ”tekee politiikkaa” olettamalla instituutioita ja toimintatapoja ja toisinaan myös antamalla niiden pohjalta poliittisia johtopäätöksiä, on kyse vain yhdestä poliittisesta näkökulmasta ja poliittisen analyysin tavoista muiden joukossa (suomeksi ks. esim. Eskelinen ja Sorsa 2011). Yhteiskuntatieteiden kehityksen kannalta näkökulma ei kuitenkaan ollut vain yksi muiden joukossa. Taloustieteestä tuli 1900-luvun aikana sekä taloustutkimuksen että yleisemmin yhteiskuntatieteen johtava tieteenala. Tämän itseään ”yhteiskunnallisena luonnontieteenä” pitävän tieteenalan menetelmiä (esim. peliteoria) alettiin käyttää myös politiikan analyysissa, mikä on vahvistanut valtavirtaisen taloustieteen asemaa myös ymmärryksessä siitä, mistä politiikassa on kyse. Esimerkiksi amerikkalaisessa viitekehyksessä ”poliittisella taloudella” viitataan entistä useammin päätöksenteon taloustieteelliseen analyysiin (Weingast ja Wittman 2008). Kehityksen myötä poliittisen talouden tieteenala kaventui ja talouden poliittiset analyysit löytyivät entistä useammin muiden yhteiskuntatieteiden haarojen kuin taloustieteen alta.”
9 helmikuun, 2016 @ 05:11
Ihan ookoo roinaa. Ihan näin välikysymyksenä: vieläköhän kirjoittaja Aarikka pitää rintakarvojani ällöttävinäni, kuten koki aikanaan Turussa Kopilla vuonna 2005-2006. Kiitos kaikille supervoimilleni, mutta näitä en voinut estää. Ois huikee kantaa rintarogereita ylpeydellä, mutta ei näytä mahtuvan hyväksyttävään kauneusihanteeseen. Perhana. Ehkä tulevaisuudessa.
9 helmikuun, 2016 @ 11:14
No hyvää päivää! Kirjoittajan ja rintakarvojen kohtaaminen ei tapahtunut vuosina 2005-2006, sillä kirjoittaja oli tällöin vielä viaton Porissa asusteleva lukiolainen. Aikaisintaan rintakarvat ja hän ovat voineet kohdata syksyllä 2007, mutta kirjoittajalla ei valitettavasti ole muistikuvia siitä. Kirjoittaja paljastaa, että hänen suhtautumisensa rintakarvoihin, kuten myös giniin, oliiveihin ja kävelylenkkeihin on muuttunut dramaattisesti vuosien varrella. On siis hyvin todennäköistä, että kysyjän rintakarvat ovat Aarikan mielestä nykyisin erittäin hyväksyttävät ja kauneusihanteen mukaiset. Kirjoittaja on myös kovin imarreltu, että kysyjä tuntuu ajattelevan, että Aarikan mielipide määrittää ”hyväksyttävän kauneusihanteen”. Terveisiä karvoille!