Facebooktwitter

“Vähän meinasin mieleni pahoittaa noista Aarikan raapusteluista, mutta sitten totesin, etten jaksa haaskata aikaani moiseen. Kyseessähän on kuitenkin vain yhden hassun humanistinaisen höpsöttelyt. Sopiiko moiselta nyt edes enempää odottaakaan.”
– Anonyymi melkein mielensä pahoittanut taloustieteilijä internetissä


Heikki Pursiaisen lukukausimaksuja käsittelevästä tekstistä kirjoittamani kritiikki sai yllättävää huomiota taloustieteilijöiden piirissä ja innosti jopa vastineen vastineen kirjoittamiseen ja kokonaan uuden blogialustan perustamiseen. Sunnuntai-illan ratoksi vietin absurdin väittelytuokion twitterissä, jossa minua syyteltiin seuraavista aiheista:

  • Kritisoin taloustiedettä ymmärtämättä sitä.
  • Viittaan vääriin tutkimuksiin.
  • Välttelen ja väistelen.
  • Uhriudun.

Ajattelin, että vielä viimeinen ratakisko olisi tarpeen.

Minä en kirjoituksessani kritisoinut taloustiedettä. Minä kritisoin Heikki Pursiaisen ilman yhden yhtäkään lähdeviitettä kirjoittamaa tekstiä, jossa esitettiin, että Suomessa tulisi ottaa käyttöön lukukausimaksut. Jo tekstini ensimmäisessä kappaleessa tuon ilmi, että kirjoitukseni motiivi on arvostella sitä, miten monisyinen vyyhti kuten kansallinen koulutuspolitiikka ja korkeakoulutuksen maksullisuus tulee käsitellyksi yksisilmäisen ykskantaan vain taloustieteen näkökulmasta. Pursiaisen teksti puhuu aiheestaan hyvin ainoaa ja kokonaista totuutta julistavaan sävyyn, vaikka taloustieteen kyky käsitellä asiaa kuten kansallinen koulutuspolitiikka ja korkeakoulutuksen maksullisuus on vajavainen.

Miksi taloustiede ei mielestäni pysty selittämään näitä asioita aukottomasti?

Ensinnäkin, Pursiaisen tekstistä käy hienosti ilmi, miten hänen (ja taloustieteen) ihmiskuva on rationaalinen ja vapaa homo economicus. Minä tekstissäni lähdeviitteineen osoitan, että ihminen ei ole homo economicus (ylläri!) ja että toiset ovat vapaampia kuin toiset: sosioekonominen asemamme ihan tutkitusti vaikuttaa siihen, mitä ajattelemme, millaisia riskejä otamme ja niin edelleen. Nämä tutkimukset eivät koske lukukausimaksuja (tästäkin minulle jurputettiin), mutta liittyvät mielestäni aivan kiistatta aiheeseen sellaisella tavalla, ettei niitä sovi ohittaa.

Lisäksi taloustiede ja Pursiainen lähestyvät koulutusta yksilön ja hyödykkeen näkökulmasta. Kuten jo ensimmäisessä kirjoituksessani eksplisiittisesti totean, tämä ajattelu ei ole mielestäni mitenkään väärin. On kuitenkin totta, että koulutuksella on myös kollektiivinen vaikutus – koulutus tuottaa yhteiskunnalle hyvää. Mitä tämä “hyvä” sitten on – Pursiainen kutsuu niitä “ulkoisvaikutuksiksi” – se riippuu jäsennystavasta ja on vaikeasti operationalisoitavissa. Tämän myös Pursiainen toteaa omassa kirjoituksessaan. Loppupäätelmät siitä, kenen koulutus pitäisi kustantaa (yhteiskunta vs. yksilö), riippuu hyvin pitkälti siitä, kenen ensisijaisesti ajattelee koulutuksesta hyötyvän. Minä painotan yhteiskuntaa, Pursiainen ja kaltaisensa yksilöä.

Kolmanneksi taloustieteellisen koulutuspolitiikan ongelmaksi näen sen, että koulutuksen kustannukset ja hyödyt eivät ole yhteiskunnan kannalta yksiselitteisesti laskettavissa. Tottakai niitä voi ja kannattaakin laskea ja mahdollisimman eri tavoin, mutta liian usein näiden laskelmien rooli ei keskusteluissa ole läpinäkyvä (mistä luvut tulevat ja millä perusteella), vaan ne esitetään absoluuttisina faktoina. Se mielestäni pikemminkin yksipuolistaa kuin edistää keskustelua.

Syytöksiä siitä, että väistelen ja välttelen, en ymmärrä. Olen vastannut huolellisesti ja väsymättömästi kommentteihin ja kysymyksiin sekä sosiaalisessa mediassa että blogissani, johon on tullut kommentteja rutkasti.

En myöskään ole uhriutuja. On myönnettävä, että tuli vähän tukala olo, kun VATT, Etla & co. -team tiivistyi liikuttavana joukkueena tivaamaan samoja asioita twitterissä uudestaan ja uudestaan, vaikka helpommalla olisivat päässeet, kun olisivat lukeneet tekstini ja sen kommentit ja halunneet ymmärtää ne. Totesin tukaluuden ääneen, se ei tee minusta uhriutujaa.

Ymmärrän, että kirjoitukseni pahoitti mieliä. Kyllä minullekin olisi tullut paha mieli, jos trollailisin menemään oman joukkueen kanssa hyvällä fiiliksellä ja sitten jostain nurkan takaa ihmestyisi ärsyttävä humanistimuija nillittämään ja vaatimaan tilille ja vihjailemaan, että tieteenala, jolle olen omistautunut ja jota rakastan, ei selitä maailmaa täydellisesti. Kyllä sitä vähemmästäkin nousee defenssit pintaan.

Älyllistä epärehellisyyttä ja ihan puhdasta epäreiluutta en silti siedä, ja sitä on tämän sisäpiirin keskuudessa näkynyt nyt aivan liikaa. Tutkimusjohtajan ei tarvitse viitata mihinkään, harrastelijabloggarilta ei mitkään viitteet kelpaa.

Tutkimusjohtaja ei viitteitä tarvitse

Lisäksi minua on  kummeksuttanut herrojen asenne, jonka mukaan minä en voi ottaa osaa keskusteluun, koska kieltäydyn tekemästä toista tutkintoa taloustieteestä tai syventymästä siihen enempää kuin mikä on yleissivistyksellisesti mielestäni tarpeen. Pakostakin tulee mieleen Laura Lindstedtin Finlandia-palkintopuhejupakka, jonka jälkimainingeissa häneltä vaadittiin mm. vaihtoehtoisbudjetin laatimista.

Minulla jos jollain on kokemusta siitä, että maallikot kommentoivat tieteenalaani. Tutkin puhuttua suomen kieltä ja siitä on jokaisella vastaantulevalla pirkolla ja pentillä jokin mielipide, sillä kaikki ovat oman kielensä asiantuntijoita. Vaikka toisinaan keskustelu maallikoiden kanssa ärsyttää, se myös opettaa, sillä nämä kohtaamiset kertovat minulle tieteentekijänä, millaisena tutkimuskohteeni kielenkäyttäjälle näyttäytyy. Koskaan ei ole mieleeni tullut – ei edes silloin, kun se vitun ärsyttävän tyyppi kapakissa kivenkovaa väitti, että Helsingissä ei puhuta mitään alueellisesti tunnistettavaa kieltä – sanoa kieltä kommentoivalle ihmiselle, että “älä tule kommentoimaan ennen kuin olet tutustunut kunnolla tieteenalaan”. Miksi talous on niin helvetin autoritäärinen maaperä? Oikea tieteenalojen Pohjois-Korea.

Joka tapauksessa on erittäin kuvaavaa, että niinkin radikaali väite, kuin että “taloustiede ei sovellu kuvaamaan täydellisesti koulutuksen maksullisuuteen ja periytyvyyteen liittyvää problematiikkaa”, nostattaa tällaisen äläkän alan ihmisten keskuudessa. En tiedä minkälaista interventiota tilanne vaatisi, mutta lisää ekonomeja se ei ainakaan kaipaa.